Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Muumit ja suuri tuhotulva
(Småtrollen och den stora översvämningen),
Tove Jansson. Wsoy 2008 (ruotsinkiel. alkuteos 1945).
suom. Jaakko Anhava. 54 s. Kuvitus Tove Jansson.


Muumit ja suuri tuhotulva (Wsoy 2008) on Tove Janssonin ensimmäinen muumikirja ja samalla myös hänen ensimmäisen tarinansa, joka päättyy onnellisesti. Teos on saanut alkunsa tulimeressä, toisen maailmansodan aikaan. Tykkien kumussa piirtäminen alkoi tuntua hyödyttömältä eikä siitä saanut enää samaa iloa kuin ennen. Teoksen alkusanoissa Tove kertoo innostuneensa sanoista Olipa kerran ja päättäneensä valita prinsessojen sijaan tarinaansa pilopiirrostensa tunnushahmon, jonka hän nimesi Muumipeikoksi. Kertomus sai lopullisen asunsa vasta vuonna 1945, jolloin Toven ystävä kehotti laatimaan kertomuksesta lastenkirjan ja kuvittamaan sen. Vaikka teos ilmestyi ruotsiksi jo vuonna 1945, suomennettiin se vasta vuonna 1991. 

Muumit ja suuri tuhotulva on suloinen kertomus Muumimammasta ja Muumipeikosta, jotka sinnikkäästi etsivät kadonnutta pappaa ja aurinkoista paikkaa, jonne rakentaa talo. Heti teoksen alussa muumit tapaavat pienen otuksen, joka oli pieni ja ystävällisen ja hiukan pelästyneen näköinen. Kyseessä on kukas muukaan kuin Nipsu, joka lähtee muumien mukaan. Yhdessä he kohtaavat monia jännittäviä seikkailuja ja tapaavat ensimmäistä kertaa hattivatteja, hemuleita, muurahaisleijonan ja suuren käärmeen. Muumimamma kertoo myös kaakeliuunin takana asustavista muumien esi-isistä. Tässä teoksessa esiintyy myös tulppaanissa asustava kaunis tyttö, Tulppaana, jonka kirkkaansiniset hiukset yltävät varpaisiin asti. Lisäksi matkalaiset tapaavat marabuhaikaran, jonka silmälasit ovat kadonneet, pojan merivanukkaineen, tulvan valtaan joutuneen kissaemon pentuineen sekä vanhan herran, jonka rakentama koti on tehty kiviä myöden makeisista ja aurinkokin on suuri lamppu, jossa välkkyy kultapaperisia hapsuja.

Mutta kun Muumipeikko painoi kätensä lumeen, hän huomasi heti ettei se ollutkaan lunta vaan jäätelöä. Ja vihreä ruoho, joka murtui hänen jaloissaan, oli hienoa kehrättyä sokeria. Joka puolella niittyä virtasi kaikenvärisiä puroja, jotka kuohuivat ja poreilivat kultahiekkapohjan päällä. 

Kuten Vaarallisessa juhannuksessa myös tässä kertomuksessa on puuhun jäänyt muumi, jota tulva uhkaa. Teoksen lopussa lukija pääsee kurkkaamaan, miten papan rakentama Muumitalo valitsee itse asuinpaikan perheelle häkellyttävän kauniista laaksosta. 

Ja siellä, niityn keskellä, oli talo joka oli melkein kuin kaakeliuuni, hyvin hieno ja siniseksi maalattu.

Toven ensimmäinen muumikirja on hellyyttävä tutustumismatka muumien ensiaskeliin: heidän tunnistettavaan luonteeseensa ja siihen, miten heidän elämänsä laaksossa saa alkunsa. On huolehtiva muumimamma, jonka läheltä seikkailunhaluista pappaa ikävöivä Muumipeikko hakee turvaa ja lohtua sekä arka, hieman hassu ja rikkauksille perso Nipsu. Eroavaisuuksiakin löytyy, sillä Muumimamma ei ole kertomuksessa aina niin ymmärtäväinen ja iloinen kuin yleensä muissa muumiteoksissa. Toven upeassa kuvituksessa muumit hakevat vielä lopullista pyöreämpää muotoaan. Hahmojen piirteet ovat kuitenkin hyvin tunnistettavia. Toven kuvitus on kansikuvasta lähtien yhtä rikasta ja mielikuvitusta kutkuttavaa kuin hänen kertomuksensa seikkailutkin limonaatijokineen ja otuksineen. Mielestäni kuvien välillä hyvinkin tumma värimaailma sopii yhteen tarinan kanssa, jossa huoli kadonneesta kumppanista ja isästä on suuri ja jossa epävarmuus on harmaa varjo perheenjäsenten sydämissä; Löytävätkö äiti ja Muumipeikko rakasta pappaa? Selviytyvätkö he hurjista vaaroista? Yhdessä kuvat ja teksti luovat herkän kokonaisuuden, joka riipaisee lukijankin sydänalaa. 

Teoksen juonesta huomaa, että Tovella on ollut paljon ideoita tarinaansa: niin monia seikkailuja muumit ystävineen ehtivät 54 sivun aikana kokea. Tämän vuoksi kertomus saattaa tuntua siltä kuin hyppisi pomppupallolla sinne tänne. Minua tapahtumarikkaus ei juuri haitannut (pääsisipä vanhan herran karkkimaahan, nam nam!), mutta kaipasin enemmän myöhemmille teoksille ominaista muumifilosofiaa. Muumit ja suuri tuhotulva on enemmän sadunkaltainen ja opettavainen teos eikä se yllä ihan myöhempien muumikirjojen tasolle. Tosin miksi sen pitäisikään, sillä onhan kertomus kuitenkin ensimmäinen, kaikkien muumikirjojen äiti. On huikeaa ajatella, että juuri tästä teoksesta Toven menestyksekäs matka ihastuttavien muumikirjojen kanssa on alkanut. 

Toven muumikirjasta ovat kirjoittaneet myös muun muassa Villasukka kirjahyllyssäTiinaElina ja Anna J


Kommentit

  1. Oi, ihanainen juttu oven ekasta!

    Toivottelen sinulle hyvää heinäkuuta ja antoisia lukuhetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi odottelee Kuvanveistäjän tytär. :) Kiitos paljon Kaisa Reetta, ja samoin sinulle!

      Poista
  2. Aivan ihanat kuvat! <3 Tämän muumikirjan haluaisin ehdottomasti omaan hyllyyni, tämä minulta vielä puuttuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos! <3

      Oi, sinullahan on sitten upea kokoelma! Tämän teoksen mielellään ottaisi omaan hyllyyn. Seuraavaksi aion lukea Kuvanveistäjän tyttären, mutta sitten metsästän lisää muumikirjoja. Esimerkiksi Taikurin hattu on vielä lukematta, mutta oli viimeksi kirjastosta lainassa, kun sitä havittelin.

      Poista
  3. Minäkin ihailin upeita kuviasi! Voi kun tämän aarteen saisi vielä muiden muumiromaanien joukkoon <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!