Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Ronja, ryövärintytär (Ronja rövardotter),
Astrid Lindgren. Wsoy-pokkari 2011 (ensimmäinen painos 1981,
alkuperäiskielellä 1981).  suom. Tuula Taanila.
Kuvitus: Ilon Wikland. 240 s.



Ronjan syntymäyönä salama lyö Matiaksenlinnan kahtia. Syntyy kuilu, jonka pohjaa ei näy, vain pelkkää upottavaa mustaa. Vanhempana Ronja opettelee olemaan pelkäämättä hyppimällä kuilun yli, mutta sen hän jättää visusti kertomatta Loviisa-äidille ja etenkin Matias-isälle. Seikkailumielinen Ronja opettelee metsässä paljon muitakin taitoja, kuten selviytymään erilaisten ilkeiden otusten hyökkäyksiltä. Ronja rakastaa metsää ylikaiken ja kaikista onnellisimmillaan hän on keväisin, kun pääsee jälleen pitkän talven jälkeen haistamaan neulaset, kuulemaan lintujen liverryksen ja puron pulputuksen. Kun Ronja eräänä päivänä näkee ihmisen Matiaksenlinnan kuilun toisella puolella, hänen ja koko Matiaksenlinnan elämän suunta muuttuu. Ronja tutustuu poikaan nimeltä Birk, joka kuuluu ryöväreiden pahimpiin vastustajiin, borkalaisiin. Koska Ronjan isä ja muut ryövärit suuttuisivat, pitää Ronja ystävyyden omana tietonaan. Siitä päivästä alkaen Ronja alkaa elää kaksoiselämää: on perhe ja muut ryövärit sekä seikkailuntäyteisiä päiviä, jotka hän voi nyt jakaa jonkun kanssa. Salaisuuksilla on kuitenkin tapana paljastua ennemmin tai myöhemmin. Yleensä silloin, kun sitä vähiten toivoisi. 

Luin Astrid Lindgrenin satuklassikon nyt ensimmäisen kerran. Se ja Veljeni Leijonamieli, jonka aion lukea aikanaan seuraavaksi kirjailijalta, ovat teoksia, jotka olen löytänyt vasta aikuisiällä. Kuulun niihin, jotka lukivat Lindgreniltä lapsena puhki suloisia Lotta-kirjoja ja etenkin lemppariani Peppi Pitkätossua, kenties muutaman Eemelinkin. Koska peppimäisyys elää minussa jollain tapaa yhä, oli ilahduttavaa huomata, että myös Ronja on omatoiminen, rohkea ja varsin itsevarma tyttö, joka seikkailee päivät pitkät siellä, minne jalat johdattavat. Hän uskaltaa nousta isäänsä ja tämän suvun noudattamia tapoja vastaan. Ronja ei voi hyväksyä ryöväreiden tapaa varastaa ihmisiltä näiden omaisuutta ja vihaa, jota he tuntevat borkalaisia kohtaan. 

Ronja, ryövrintytär on pullollaan vaarallisia tilanteita ja sydämentykytyksiä. Mieleen jää teoksen jälkeen mönkimään monenmoista metsän kummajaista, joista moni sai hymyn kareilemaan huulilla. Koska teoksessa on monipuolinen henkilökaarti, painuu mieleen näiden eri otusten ja päähahmojen lisäksi myös muitakin. Erityisesti Kalju-Pietu, vanha ryöväri, nostatti jutuillaan monesti naurukuplia mahanpohjasta. Pidin siitä, että Loviisa-äiti kuvataan vahvana ja jämeränä naisena, joka saa vastustelevatkin ryövärit tottelemaan. Kielen rosoisuus sopii tarinan henkilöiden suuhun, sillä ovathan ryövärit karskeja ja Ronjakin tuittupäinen. Lindgrenin runsas kirosanojen viljely tosin yllätti, onhan kyseessä kuitenkin lastenkirja. Oman lisämausteensa kieleen tuo myös metsän otusten omat tavat puhua. 

Lindgrenin satuklassikko herätti minussa niin iloa, naurua kuin suruakin. Teos kuvaa kauniisti ystävyyttä, rakkautta, isän ja tyttären suhdetta ja omien pelkojen hyväksymistä osana elämää. Minua kosketti eniten Ronjan ja hänen isän läheiset välit, jotka katkeavat kuin saksilla silppuaisi. Hetki, jolloin isä kieltää Ronjan olevan lapsensa, viiltää. Sadun loppu on railakas. Sellainen, jolloin tekisi mieli huutaa kajauttaa itsekin ja hypähtää. 

Olisipa kyllä hauska tietää, mitä olisin pitänyt Lindgrenin ihastuttavasta sadusta lapsena. Olisiko Ronjastakin tullut suuri sankarini? Ainakin tiedän sen, että Pepin paikkaa Ronja ei pysty viemään mutta että hän kulkee nyt sopusoinnussa mukana. 


Ronja sulattaa monen sydämet, ja blogistaniassa teoksesta ovat kirjoittaneet ainakin Anna JOmppu ja Laura

Kommentit

  1. Oi, Ronja on ihana! Kipakka ja rohkea tyttö, jossa silti on myös sydämen herkkyyttä! Minäkään en likimainkaan kaikkia Astrid Lindgrenin teoksia vielä lapsena lukenut (ja lukemattomia on vieläkin!), mutta juuri Ronja on yksi niistä, jotka ovat kulkeneet mukanani lapsesta asti. En koe olevani Ronjan kaltainen rohkea seikkailija, mutta silti pidän hänestä kovasti <3 Kiitos kirjoituksestasi - pitäisi ehkä itsekin napata tämä taas luettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Katja, että olet lukenut Ronjaa jo lapsena ja että pidit teoksesta. :) Syksyhän on varmasti oivaa fiilistelyaikaa lukea lapsuuden vanhoja suosikkeja ;)

      Poista
  2. Hieno kirjoitus! Minä rakastuin tähän kirjaan jo lapsena, ikää en kylläkään muista. Ronja Ryövärintytär on upea myös elokuvana samoin kuin Oulun kaupunginteatterin esityksenä, harmi kun se on jo poistunut teatterin ohjelmistosta, olisin saattanut mennä katsomaan uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villasukka! Harmi, kun en itse hoksannut tuota teatteriesitystä käydä katsomassa, vaikka ystävänikin kehui sitä keväällä. :/

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!