lauantai 9. elokuuta 2014

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Puolikas keltaista aurinkoa 
(Half of a Yellow Sun), Chimamanda Ngozi Adichie.
Otava 2011 (ensimmäisen kerran Otavan
julkaisemana 2009, alkukielellä 2006).
suom. Sari Karhulahti. Kansi: Emmi Kyytsönen. 605 s.



Hän puhui heille Biafran lipusta. He istuivat lankkujen päällä, ja aamupäivän valju auringonpaiste virtasi katottomaan luokkahuoneeseen, kun hän levitti Odenigbon kangaslipun ja kertoi, mitä sen värit ja kuviot tarkoittivat. Punainen symboloi heidän pohjoisessa surmattujen veljiensä ja sisariensa verta, musta joukkomurhien tuottamaa murhetta, vihreä Biafran vastaista vaurautta ja puolikas keltaista aurinkoa ihanaa tulevaisuutta.

Chimamanda Ngozi Adichien teos Puolikas keltaista aurinkoa on hänen neljästä julkaisustaan yksi kehutuimmista. Adichien sija lempikirjailijoideni joukossa on vahva, ja nigerialaiskirjailija on tehnyt minuun vaikutuksen jo ensimmäisestä häneltä lukemastani kirjasta, Huominen on liian kaukana, lähtien. Novellikokoelmasta ihastuneena tartuin Purppuranpunaiseen hibiskukseen ja viime vuoden uutukaiseen Kotiinpalaajiin. (Ilahduttavaa muuten huomata, että viimeisenä mainitussa kirjan arviossa lupaan lukea PKA: n viimeistään kesällä. Lupaus lunastettu, jes!) Adichien toisen romaanin reiluun 600 sivuun mahtuu paljon: paahteista aurinkoa, rakkauden kuiskauksia, sotaa pakenevien ihmisten jalkojen töminää ja ilmassa kieppuvaa kuivaa hiekkaa, kuolleiden kauhistuneita katseita, epätoivon kyyneleitä ja käsiä, jotka ojentautuvat auttamaan, kaiken kestävää ystävyyttä. Keskeisimpiä henkilöitä on viisi. Olanna ja Kainene ovat kaksossiskokset, mutta he eivät silti juuri puhu toisilleen. Vastoin äidin toiveita korkea-arvoisesta vävystä Olanna päättää muuttaa vallankumouksellisen rakastettunsa, yliopisto-opettaja Odenigbon luo. Tämän palveluspoika, nuorukainen nimeltään Ugwu tekee kaikkensa, jotta isännän ja ihastuttavan emännän suhde toimisi. Lisäksi on englantilainen Richard, joka puhuu sujuvasti igboa, tuntee olevansa Nigeriassa kuin kotonaan ja on ihastunut Kaineneen. Puolikas keltaista aurinkoa ei ole vain Olannan ja Odenigbon rakkaustarina vaan myös Richardin ja Kainenen. 

Ajallisesti teoksessa liikutaan 1960-luvun alun ja lopun molemmin puolin. Hektisin aika sijoittuu vuosiin 1967-70, jolloin Nigeria ja Biafra sotivat. Puolikas keltaista aurinkoa antaakin pakahduttavan hienon historiallisen katsauksen kyseiseen sotaan siviilien näkökulmasta. Yksi teoksen henkilöistä kirjoittaa sodan aikana kirjaa, Maailma oli vaiti kun me kuolimme, josta lukija saa faktatietoa Biafran sinnikkäästä matkasta kohti itsenäisyyttä. Adichien teos herättää halun tutkia ja hankkia tietoa myös itse lisää. 

Puolikas keltaista aurinkoa on kuin tänään vallinnut venkoileva sää, kun kirjoitin päivällä ulkona tätä arviota. PKA on kuin herkkä kesäsade, joka tanssahtelee kepeästi alas auringon samalla siivilöityessä iloisesti pilven takaa. Samalla se on kuitenkin myös synkkä harmaa pilvi, joka valtaa röyhkeästi taivaan ja auringon ja ukkosen kumea huuto. Vaikka Adichien teos onkin aiheeltaan vakava ja sivumäärältään tuhti, sen henkilöt, heidän väliset suhteensa, keskustelut ja arkiset kiemurat puhaltavat sivujen väleihin kevyempää ilmaa. Adichien luomat henkilöt ovat mielenkiintoisia, aitoja ja rakastettavia. Naiset ovat varmoja ja huolehtivia, miehille työ on intohimo mutta heistä löytyy tavalla taikka toisella myös herkkä puoli. Itse pidin erityisesti Olannasta ja Odenigbosta, kun taas Richard jäi jostain syystä etäisimmäksi. Kainenesta tekee kiinnostavan hänen silmäkulmastaan pilkehtivä ivallisuus ja kova kuori, jonka alta alkaa hiljalleen näkyä enemmän lämpöä. Uskollinen palveluspoika Ugwu ihastutti mutta sodan jylyn ollessa voimakkaimmillaan hänen käytöksensä jopa välillä ärsytti. Syynä saattaa olla myös pienoinen väsymys, jota loppuvaiheilla sodankäyntiä koin. Ehkä jotain olisi voinut jättää pois, sillä loppuvaiheilla kaikki kärsimys, vuodatettu veri ja ilmahyökkäykset olivat turruttaneet mieltä sen verran, että ne eivät enää onnistuneet juuri herättämään tunteita. Loppua osasin aavistella mutta se onnistui silti koskettamaan. Kokonaisuutena Puolikas keltaista aurinkoa on kuitenkin ainutlaatuinen, vahva ja mieleenpainuva lukuelämys. Sen luettuaan on jälleen hitusen viisaampi ja täynnä vavahduttavaa tarinaa.

Adichien teoksesta ovat kirjoittaneet myös muun muassa Jenni, joka on hullaantunut Adichieen, Satu, joka olisi kaivannut tiivimpää kerrontaa, Nanna lumoutui, Morre vinkkaa tätä erityisesti niille, jotka ovat traumatisoituneet Puolikas keltaista aurinkoa -teoksesta ja Sanna piti tarinaa upeana ja mieleenpainuvana muttei ihan täydellisenä. Arvio myös Kirjavinkeissä.




11 kommenttia:

  1. Upea, upea arvio! <3 Adichiesta on tulossa yksi minunkin suosikkikirjailijoistani: olen lukenut novellikokoelman Huominen on liian kaukana (josta pidin paljon), sekä Kotiinpalaajat (johon rakastuin täysin). Purppuranpunainen hibiskus ja tämä PKA odottavat vielä lukuvuoroaan, mutta kumpikin löytyy omasta hyllystä, ja ainakin jommankumman aion lukea vielä kuluvan vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! <3

      Oih, miten ihania lukuhetkiä sinulla onkaan edessäsi! Itse kun joudun nyt odottelemaan Adichielta seuraavaa. ;) Tämä PKA ja Kotiinpalaajat ovat lemppareitani enkä osaa päättää (enkä haluakaan), kummasta pitäisin enemmän. PKA oli tosin sivumäärästään huolimatta itselläni nopealukuisempi. Hibiskus on myös hieno lukukokemus!

      Poista
  2. Tämä oli ensimmäinen Adichien kirja, jonka luin, ja muistan pitäneeni kovasti. Sodasta ja sen kauheuksista huolimatta tarinassa on myös valoa, toivoa, ja niitä tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että itselläni tämä odotti hyllyssä monta vuotta, vaikka tiesin, että luvassa olisi hieno lukuelämys. Upea teos, joka säilyy mielessä varmasti pitkään.

      Poista
  3. Hienosti välität kirjan tunnelman.

    Minullekin tämä oli ensimmäinen Adichie. Bongasin tämän engl.kielisenä aikoinaan kirjakaupasta ja ostin kauniin kansikuvan vuoksi. Tuolloin Adichie oli vielä tuntematon kirjailija. Luin tämän hyvin intensiivisesti sairastaessani enterorokkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosiaan hieno. Itse pidän sen räiskyvästä keltaisesta.

      Adichie on huikea kirjailija. Olen nauttinut jokaisen hänen teoksensa lukemisesta. Toivottavasti pian tulisi lisää! :)

      Poista
  4. Kirjoitat tästä niin mukaansatempaavasti, että ihastuin ja innostuin, kiiitokset! :)

    Toivottelen ihanaista elokuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Kaisa Reetta! Tämä teos kannattaa lukea. :)

      Kiitos ja oikein tunnelmallista ja kirjaisaa elokuuta sinullekin!

      Poista
  5. Minusta tämä on paras kirjailijan kirjoista, vaikka arvostan korkealle myös hänen muut teoksensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tämä yltää kärkeen. En tosin osaa päättää, kummasta pitäisin enemmän: tästä vai Kotiinpalaajista, sillä kumpikin on tehnyt upean vaikutuksen ja herättänyt paljon ajatuksia. :)

      Poista
  6. Upea kirjoitus :) Minulle PKA jäi hienoudestaan huolimatta hieman vaisuksi lukukokemukseksi, en tiedä oliko poliittisuus liikaa vai oliko lukuhetki vain yksinkertaisesti väärä. Purppuranpunaisesta hibiskuksesta puolestaan pidin ihan hirvittävästi! Pitäisi melkein ottaa PKA uudelleen luettavaksi sopivampana aikana.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!