tiistai 19. elokuuta 2014

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Taivaslaulu, Pauliina Rauhala.
Gummerus 2013. 281s.


Aleksi mietti, mikä oli se hetki, jolloin hänestä alkoi tuntua, että hänen rakkautensa aiheutti kärsimystä. Että nainen oli uskollisena ja työteliäänä hänen vieressään, heidän kodissaan, mutta samalla hiljaa jähmettyi ja katosi.

Oululaisen Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu (Gummerus 2013) ei juuri esittelyjä kaipaa. Se on ollut viime vuonna kirjastojen varauslistojen kärjessä ja teoksesta on käyty blogiarvioiden kommenttikentissä kiivastakin keskustelua. Itse ajattelin lukea teoksen sitten, kun se jonain päivänä tulisi kirjastossa vastaan ja reilu pari viikkoa sitten se päivä vihdoin koitti. Taivaslaulu kiilasi lukuvuoroaan odottavien kirjojen päällimäiseksi ja oli nopeasti luettuna. Koska kirjaa on esitelty paljon, saa arvio jäädä napakaksi suupalaksi.

Taivaslaulu on lestadiolaispari Viljan ja Aleksin rakkaustarina, kahden kyyhkysen. Kun nuori pari astelee avioon, aatoksissa on pysyä vielä muutamia vuosia kahden. Syntyy kuitenkin pieni nyytti, sitten toinen, kolmas ja neljäs. Yhtäkkiä vuoteessa on iltaisin ruuhkaa: pieniä varpaita sikinsokin, tuhinaa ja kuhinaa. Arki on töminää rappusissa, kiehuvaa riisipuuroa, kuivunutta pullataikinaa kynnen alla, kengistä jäänyttä kuraa eteisessä, pienen ihmisen kummastelevia kysymyksiä maailmasta. Kun raskaustestiin muodostuu kaksi viivaa ja on aloitettava taas käynnit äitiyspolilla. Viljan ja Aleksin elämän sävel vaihtuu molliin. Pari on raskaiden ja rohkeutta vaativien valintojen edessä. Vilja huutaa hätää, väsymystä, taakkaa, joka painaa kuin lumikerros kuusen latvaa. 

Vaikka Rauhalan esikoisteos pursuaa raskaita sanoja, sivujen välissä on helppo hengittää, mikä on kirjailijan kielen ansiota. Taivaslaulu on kieleltään kuin perhosen siiven isku: hento mutta samalla määrätietoisen voimakas. Rauhala istuttaa kieleen Kalevalasta tutut rytmit ja vaihtaa tunnelman herkästä myrskyisään sulavasti tuosta noin vain. Ei voinut kuin huokailla ihastuksesta, kietoutua kieleen kuin pehmeään villapaitaan. 

Se rääkyy. Keinun vauhti kiihtyy. Suussani suhisee viuhuva tuuli. Myrsky riuhtoo notkuvaa pesäpuuta. Poljen rukkia vimmatusti, langat sinkuvat ja katkeilevat. Kuiskin vääntyneitä sanoja. Äiti on raivotar. Äiti on noita. Äidillä on värttinä. 

Taivaslaulu puhuttelee, läikähtää sydänalassa ja antaa mahdollisuuden kurkistaa vanhoillislestadiolaisuuteen myös niille, jotka ovat siitä ulkopuolella. Minulle teos siis oli ennen kaikkea kiintoisa matka uskontoon, johon minulla ei ole kosketuspintaa ja unohtumaton elämyshetki lumoavan kauniisti keinuvaan kieleen. Taivaslaulua lukiessa herää halu keskustella ja pohtia. Teos ei silti ollut täysin sileä tie vaan kuoppiakin matkan varrelta löytyi. Blogitekstit ja teoksen loppuosa olivat tahmaisempaa luettavaa ja epilogi kummastutti, sillä odotin jotain muuta. Pienestä nurinasta huolimatta Taivaslaulu on yksi hienoimpia tänä vuonna lukemiani kirjoja. Hyvää kannatti odottaa. 

Tästä kirjasta löytyy äärettömän paljon arvioita. Siksi linkkaan vain Annamin, jonka blogista löytyy valtaisa linkkilista monen muun kirjablogin arvioihin.

8 kommenttia:

  1. Kiva, että pääsit viimein lukemaan Taivaslaulun. Minäkään en hirveästi pitänyt kirjan blogiosuuksista, samoin ne nukke-molla-barbileikit hieman etäännyttivät tarinasta, mutta kokonaisuus oli niin valtavan hieno ja kauniisti kerrottu, että pienet soraäänet jätti mielellään taka-alalle. Minä luin tämän ennen kaikkea äitiyden ja uupumisen kuvauksena, mutta uskonto toi siihen mielenkiintoisen lisämaun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuunkaan ne leikkikohtaukset eivät oikein iskeneet eikä kokonaisuus olisi kärsinyt, vaikkei niitä olisi ollutkaan. Mutta silti ah, ihanaa, kun teos vie mennessään ja siihen tekee mieli tarttua melkein heti, kun on laskenut teoksen hetkeksi käsistään. :)

      Poista
  2. Luin, kun kirjaston pikalainahyllystä löysin. Ja tykkäsin kovasti! Minulle jäi päällimmäisenä mieleen Viljan ja Aleksin rakkaus, joka kesti kaikki vastamäetkin. Ja erityisesti se suuri päätös ja teko, jonka Aleksi teki. En sano enempää, jos joku ei ole vielä kirjaa lukenut, mutta jo lukeneet tietävät varmaan, mitä tarkoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet tykännyt tästä kirjasta Miia! Minullekin päällimmäisenä mieleen jäi Taivaslaulun rakkaustarina, ja sellaisena sitä ensisijassa luinkin.

      Poista
  3. Taivalaulu on minulta vielä lukematta, vaikka olen kuullut tästä niin paljon hyvää. Kiitos hienosta arviostasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinua odottaa vielä kiinnostava ja kaunis lukukokemus. :)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!