tiistai 14. lokakuuta 2014

Per Petterson: En suostu

En suostu (Jeg nekter), Per Petterson.
Otava 2014 (norjaksi ilm. 2012).
suom. Katriina Huttunen. 243 s.
Arvostelukappale.

Luuletko että se mitä hammasrattaasta ja omastatunnosta sanotaan on totta.
Ai mikä.
Se että omatunto on kuin hammasratas tai jopa kuin sirkkelisaha joka pyörii sielussa terävine hampaineen ja sattuu pirusti ja veri roiskuu kun teet jotakin todella pahaa, mutta sitten teet vain enemmän ja enemmän pahaa ja hampaat kuluvat ja sieluun tulee kovettumia etkä sitten enää huomaa ollenkaan sitä että ratas pyörii, ja sitten sinusta on tullut sellainen. 
Ai millainen.
Sellainen joka tekee kaikkea hirveää eikä edes huomaa sitä.
Tarkoitatko sitä mitä isällesi tapahtui.
Niin. 

Tommy ja Jim ovat olleet lapsuudessa parhaimpia ystäviä, aina toistensa tukena. Tommyn kotiolosuhteet ovat kaikkea muuta kuin ruusuiset: äiti on lähtenyt jälkiä jättämättä, isä on väkivaltainen. Hän purkaa raivoaan Tommyyn ja tämän siskoihin, jotka vertailevat mustelmiaan aina jälkikäteen yhdessä. Jimin koti on sen sijaan vastakohta. Hänen äitinsä on uskonnonopettaja ja harras kristitty, kotona on turvallista olla. Teos alkaa, kun viisikymppiset Tommy ja Jim kohtaavat vuosien jälkeen sattumalta eräällä Oslon sillalla. On selvää, että menneessä on sattunut jotain, joka on syössyt ystävykset erilleen. Miesten elämäntilanteet ovat kuitenkin vaihtuneet kuin joku olisi heilauttanut taikasauvaa: Tommy pysäyttää kalliin autonsa, Jim nostaa katseensa onkivavastaan. Pinta on kuitenkin pintaa: vaikka Tommy on varakas, hänen sisällään ei kupli onni. Siltakohtaamisen jälkeen miehet palaavat menneeseen: kipeisiin lapsuusmuistoihin ja siihen, mikä heidät on vienyt erilleen.

Aluksi pidin teoksen lähtöasemia hieman liian simppeleinä: kahden entisen ystävyksen tapaaminen ja heidän elämäntilanteidensa kääntyminen päälaelleen tuntui jotenkin yllätyksettömältä. Kuitenkin lukemisen aloitettuai Petterson onnistuu nappaamaan lukijansa koukkuun ja osoittamaan, miten yksinkertaiset raamit voi täyttää kiinnostavilla aineksilla. Hitain elein, kerros kerrokselta, Petterson avaa entisten ystävysten menneisyyttä. Koska Tommyn lapsuus on raskaampi, nousee hän luonnollisesti enemmän esille. Kertojaksi pääsee myös muutama muu tarinaan oleellisesti kuuluva henkilö Tommyn ja Jimin lisäksi. Sen vuoksi lukiessa on säilytettävä tarkkaavaisuus, jottei hämmenny kertojan yllättäen vaihtuessa. Mietin paljon lukiessani sitä, toimisiko tarina, jos kertojina olisivat vain entiset ystävykset tai korkeintaan heidän lisäkseen yksi kertoja. Jokin minua vaivasi muissa kertojissa, vaikka he toivatkin hyvin esille eri näkökulmia. Erityisesti Tommyn sisko Siri on tarvittava kertoja, sillä ystävyyden lisäksi teoksessa käsitellään sisaruutta. Heidän kadonneen äitinsä osuus jäi kuitenkin mielestäni melko irtonaiseksi palaseksi. 

En suostu on Pettersonille tyypillistä vähäeleistä kerrontaa. Petterson edustaa kirjailijaa, jonka teokset ovat minulle kuin kirjallista joogaa: lukiessa mielen valtaa syvä rauha. Miehellä on taito kirjoittaa yksinkertaisesti mutta mieleenpainuvasti. Rakastan Pettersonin tavassa kirjoittaa ja kertoa ihan kaikkea: sen ainutlaatuisuutta, tietynlaista utuisuutta ja salaperäisyyttä. Mies ylsi lempikirjailijoideni joukkoon samantien, kun olin lukenut ensimmäisen kirjani häneltä, Kirotun ajan katoavan virranSe on ehdoton suosikkini miehen tuotannosta, mutta pidin myös HevosvarkaistaValitettavasti uusin teos ei yllä samalle tasolle aiempien kanssa. En suostu on edeltäjiensä tavoin tunnelmaltaan viipyilevää ja aikakerroksissa vuorotellaan menneisyydessä ja nykyisyydessä. Kuitenkin kerronnassa on ratkaisuja, jotka minusta eivät tuntuneet toimivilta ja juonessa käänteitä, jotka omaan makuuni kalskahtivat liian arvattavilta. Lopetus ei säväytä vaan tuntuu liian simppeliltä. Tästä huolimatta En suostu tarjoaa koukuttavan, laadukkaan ja tunnelmaltaan syysharmaan lukuelämyksen. Pettersonia aiemmin lukeneille se on ehdoton valinta. Niille, jotka eivät ole vielä tutustuneet norjalaiseen tähtikirjailijaan, suosittelen aloittamaan Pettersonin aiemmasta tuotannosta ennen tätä uusinta. Toive on kuitenkin ihan sama kuin Juha Itkosella, jonka mahtava kolumni Ihan sillä rajalla Pettersonin uusimmasta teoksesta löytyy lokakuun Imagesta: Toivon, että te kaikki lukisitte Per Pettersonia.

En suostu -teoksesta on blogattu muuallakin. Kurkkaa, mitä mieltä ovat olleet SannaArjaKatja ja Hanna

4 kommenttia:

  1. Voi ei! Kirjallinen jooga on ehkä paras kuvailu mitä näistä Petterssonin kirjoista on sanottu! Sopii niin hyvin siihen,miten minäkin nämä kirjat koen. Taidan ottaa nuo sanat sanavarastooni muutenkin tällaisten kirjojen kohdalla!

    Tästä kirjasta olin pitkälti kanssasi samaa mieltä. Ei ihan aiempien miehen kirjojen veroinen, mutta hieno silti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, junalla matkatessa sitä on aikaa pohdiskella vaikka mitä blogitekstiä kirjoitellessa :-D Kirjallinen jooga sopiikin itselleni paremmin kuin normaalit joogatunnit, testattu on.

      Miten sitä taas malttaa odottaa seuraavaa Pettersonin teosta? Voih. :)

      Poista
  2. Kirjallinen jooga kuulostaa ihanalta :) Yksi Pettersonin kirja löytyy kirjahyllystäni, jospa se päätyisi pian luettavakseni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tahansa Pettersonin teos hyllystä löytyykään toivon, että se päätyy pian luettavaksi. Et varmasti pety! :)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!