sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Colm Tóibín: Brooklyn

Brooklyn, Colm Tóibín.
Tammi 2011 (englanninkiel. alkuteos ilm. Irlannissa 2009).
suom. Kaijamari Sivill. 313 s. Keltainen kirjasto. Pokkari.


Täällä mikään ei ollut osa häntä. Kaikki oli onttoa, tyhjää, hän ajatteli. Hän sulki silmänsä ja yritti, niin kuin monet kerrat elämässään, miettiä jotain sellaista mitä odotti innokkaasti, mutta ei keksinyt mitään. Ei kerrassaan mitään odotettavaa. 

Näin apeita ajatuksia pyörii kenen tahansa ensi kertaa lapsuudenkodista pois muuttaneen mielessä. Niin myös Eilis Laceyn, joka monen muun nuoren irlantilaistytön tavoin hyvästelee perheensä ja nousee laivaan, joka matkaa kohti Amerikkaa, parempia työmahdollisuuksia. Eilis asuu useamman muun tytön lailla vuokralaisena irlantilaisen rouva Kehoen luona ja yrittää myyjäntöitä paiskimalla pitää kotia sekä sinne jäänyttä äitiä ja Rose-siskoa poissa mielestään. Kuten aina, uuteen tottuu ja elämä kolahtaa hiljalleen uomiinsa. Eilisin päivät täyttyvät mielekkäästä tekemisestä ja viikonloppuisin saattavat tanssikengät sujahtaa jalkaan. Tanssilattian laidalla eräät silmät tarrautuvat Eilisiin eivätkä päästä irti. Jutellaan, katsotaan toista silmiin ujosti, annetaan musiikin viedä. Pian yksi onkin kaksi: Eilis ja Tony. Eilisin elämän pienet silmut puhkeavat loistoonsa. Sitten tulee viesti Irlannista ja loisto lakastuu. 

Brooklynin tyyni, rauhallinen rytmi oli juuri sitä, mitä loka-marraskuun taitteessa kirjalta kaipasin. Halusin, että kirja olisi yhtä toisaalta ulkona olevan maiseman ja toisaalta mieleni kanssa. Sen olisi oltava kiireetön, koruton ja yksinkertainen. Vähän niin kuin lämpöiset villasukat viestittävät päivän kiireesti sinne tänne harpponeille jaloille: nyt saa astella verkkaisemmin. Brooklyn on juuri tätä kaikkea ja minulle yksi vuoden kirjasuosikeista. Arkisten toimintojen kuvaus riitti. Eihän marraskuussa enempää kaipaa: ainoastaan rauhaa, johon teoksen myötä uppouduinkin. Tóibínin kynänjälkeen tarrautuu kuin huomaamatta, ja kuin kuminauhan lailla lukija palaa tarinaan heti, kun on siihen on pieninkin mahdollisuus. 

Tóibínin teoksen loppu jakaa lukijoita kahtia. Itse huomasin teosta lukiessani nauttivani eniten osuudesta ennen pysäyttävää ilmoitusta koti-Irlannista. Eilisin hätäiseltä tuntuva päätös olisi varmasti saattanut jossain toisessa lukutilassa ärsyttää kovasti mutta nyt se sai osakseen vain pienen tuhahduksen. Lopun tapahtumat ovat kuin uudelleen kelausta ja loppuratkaisu arvattavissa, mutta Tóibín lopettaa tarinan juuri oikealla hetkellä ja jättää lukijan pohtimaan lukemaansa ja tarinan syvimpiä merkityksiä. Brooklynin jälkeen olin levännyt kuin hyvin nukutun yön jälkeen. Sen jälkeen pystyin tarttumaan uudelleen toiseen kirjaan, jonka olin jättänyt kesken odottelemaan parempaa hetkeä. Brooklynia kannattaakin kokeilla lääkkeeksi lukujumiin. 

Brooklynista ovat kirjoittaneet monet. Tässä muutama linkki: LiisaMariaJenniMaija ja Sara.


6 kommenttia:

  1. Brooklyn on juuri tuollainen verkkainen ja selkeä romaani. Mietin tässä, että olet hyvin tarkkanäköinen lukija.

    Minusta loppuratkaisu oli ainoa oikea, vaikkei se ollutkaan sitä, mitä toivoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Katja. Piristävät tiiviistä maanantaista väsähtäneen mieltä. :-)

      En itsekään keksi, miten muuten teoksen olisi voinut lopettaa. Pidin lopetussanoista ja avoimuudesta, oli Eilisin päätös oikein tai ei.

      Poista
  2. Brooklyn ja Äitejä ja poikia odottavat minulla lukemistaan kirjahyllyssä, joten palajan tähän tekstiin myöhemmin... Teki mieli kyllä vähän vvilkaisa, mitä olit tästä kirjoittanut, mutta maltoin mieleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitejä ja poikia meni lukulistalleni tämän teoksen lukemisen myötä. Olen tähän asti vain silmäillyt sitä kirjastossa, mutta seuraavalla kerralla kiikutan sen kyllä lukupinon jatkeeksi. :-)

      Poista
  3. Voi miten ilahduin tästä postauksesta: Colm Tóibín on noussut kahden luetun teoksen myötä suursuosikikseni, ja etenkin Brooklynia rakastan. Ihanaa, että luit ja ihastuit, ja että kirjoitit hienosta kirjasta näin kauniin tekstin. <3

    Minäkin kuulun niihin, joita Eilisin lopun valinta jäi harmittamaan, mutta toisaalta loppu on juuri tuollaisenaan onnistunein: se jää mieleen ja pohdituttamaan pitkäksi aikaa. Ihana kirja!

    (Palaan tänne paremmalla ajalla oikein kunnolla. Olen lukenut kaikki postauksesi, mutta kännykällä kommentointi on niin onnetonta, etten viitsi useinkaan edes yrittää. Mutta palaan siis, koska on sanottavaa moneenkin asiaan. :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, en ihmettele yhtää, että olet menettänyt sydämesi Tóibínille. :) Minusta tuntuu, että meillä on monia sellaisia kirjailijoita, joiden teoksiin kumpikin on ihastunut, kuten Joel Haahtela ja Bo Carpelan. Aion itse ehdottomasti lukea Tóibínilta novellikokoelman Äitiä ja poikia.

      Totta, mitä sanoit lopusta. Se jää mietityttämään! Unohduin blogitekstiäkin laatiessani pohdiskelemaan lopun merkitystä.

      Odotan kommenttejasi <3

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!