Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Värittömän miehen vaellusvuodet 
(Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi),
Haruki Murakami. Tammi 2014 (japaniksi ilm. 2013).
Keltainen kirjasto. japanista suom. Raisa Porrasmaa.
Päällys: Jussi Kaakinen. 330 s.
Arvostelukappale.


Ei värejä, ei kirkasta valoa. Jos aurinko puuttuu, niin ei ole myöskään kuuta saati tähtiä. Eikä varmaan suuntaakaan. Vain merkillinen iltahämärä ja pohjaton pimeys vuorottelevat tietyin väliajoin. Tietoiselle olennolle tuo paikka oli äärimmäistä rajaseutua, vaikka samalla sillä oli oma rikkautensa. Iltaruskon aikaan ilmestyivät linut ja kaivoivat hänen lihansa armottomasti pois vetsenterävillä nokillaan, mutta pimeyden peittäessä maan ne kaikkosivat ja hänen kehonsa paikalle syntynyt tyhjiö täytyyi äänettömästi jonkinlaisilla korvikkeilla.

Haruki Murakamin tuorein teos Värittömän miehen vaellusvuodet (Tammi 2014) sopii hyvin yksiin harmaan sateisen maiseman kanssa. Myös teoksen päähenkilö, Tazaki Tsukuru, on omasta mielestään varsin väritön ainakin nimensä puolesta. Miehen elämän raamit näyttäisivät olevan kunnossa: on kiinnostava työ, vakaa talous ja nainen, jonka kanssa 36-vuotias Tsukuru voisi ensimmäistä kertaa alkaa vakavissaan rakentaa yhteistä elämää. Tsukuru on kuitenkin kantanut nuoruudestaan saakka mukanaan raskasta painolastia, joka tuntuu yhtä kipeänä kohtana sydämessä ja jonka naisystävä, Sara, vaistoaa. Tsukuru on ennen kuulunut viiden ystävyksen porukkaan, joka on viettänyt tiiviisti aikaa yhdessä. Kun muut jäivät kotipaikkakunnalle ja Tsukuru pääsi opiskelemaan yliopistoon Tokioon, muut leikkasivat Tsukurun porukasta, nips naps, lopettivat kokonaan yhteydenpidon, haihtuivat eivätkä koskaan kertoneet syytä teolleen. Sara vaatii Tsukurua kohtaamaan menneen, jotta tämä pystyisi rakentamaan nykyisyyttä ilman uudelleen ja uudelleen auki revittyä menneisyden haavaa.

Värittömän miehen vaellusvuodet on usemmilta osin tuttua Murakamia: on läpi tarinan kulkeva musiikkikappale, outoja seksikohtauksia ja elämässän harhaileva päähenkilö. Se, minkä vuoksi aikoinaan ihastuin ensimmäiseen Murakamiini Kafka rannalla, kuitenkin puuttuu: maaginen realismi. Tsukurun tarina on vedelty pelkästään realismin siveltimellä, ainakin suurimmalti osin. Huomasinkin teosta lukiessani, että yritin ujuttaa maagisuutta tarinaan itse ja oikein odottaa, että juuri tässä sitä on pakko olla. Olihan Tsukurun opiskelutoverin kertomuksessa kuolemankorttia kaupittelevasta miehestä jotain normitodellisuudesta poikkeavaa, mutta tarina jäi harmillisen irralliseksi muusta. Lisäksi minua häiritsi, kun en ymmärtänyt opiskelutoverin saati hänen kertomansa tarinan merkitystä -jos sellaista olikaan.

Luin teoksen jo lähes kuukausi sitten. Aika ei ole huurruttanut tarinaa piiloon vaan se elää mielessäni yhä aika vahvana. Vaikka teos ei onnistu syrjäyttämään Kafka rannalla -teoksen paikkaa, se tarjosi minulle ihan omanlaisensa tärkeän lukukokemuksen, sillä Tsukuru on kokenut jotain samaa elämässään kuin minäkin. Siinä missä Tsukuru ryhtyy selvittämään asiaa, minä vielä kerään rohkeutta. Värittömän miehen vaellusvuodet on yhden miehen matka, kirjaimellisesti reppureissu menneisyyteen. Matkustaapa Tsukuru myös Suomeen saakka. Murakami onnistuu jälleen muovaamaan tavallisuudesta kiinnostavaa, outoakin. Teos sopii surumielisen kaiun ansiosta hienosti luettavaksi juuri nyt, kun voi utuisesta ulkoilmasta kotiin tullessa sytyttää kynttilöitä ja nauttia höyryävän kuumaa juomaa. Murakamin uusimpaan kannattaa tarttua niidenkin, jotka aiemmin ovat ehkä vältelleet niitä miehen teoksia, joissa jyllää maaginen realismi. Onnekseni minulla on vielä Murakamin pari vanhempaa teosta lukematta.

Elämä on kuin monimutkaiset nuotit, Tsukuru mietti. Tulvillaan kuudestoistaosanuotteja ja kolmaskymmeneskahdesosanuotteja, paljon monimutkaisia merkkejä ja käsittömättömiä kirjoituksia. Niiden lukeminen täsmällisesti oli mahdoton tehtävä, ja vaikka olisikin tulkinnut ne oikein ja soittanut oikeat äänet niiden mukaisesti, ei ollut varmaa että ihmiset ymmärtäisivät niihin sisältyvän merkityksen ja arvostaisivat sitä, saati että se tekisi heidät onnellisiksi. Miksi ihmisen toiminnan täytyi olla niin sekavaa?

Murakamin uusinta teosta on luettu monessa blogissa, muun muassa näissä: BooksyKatjaAnnika KKatri, MariaKuutar ja Jenni. 

Kommentit

  1. Tsukuru Tazakin tarina oli minun kirjasyksyni tapaus! Löysin kirjasta niitä kuuluisia maagisrealistisia aineksiakin, mutta Murakami oli piilottanut ne tällä kertaa miltei näkymättömiin... Hienon hieno lukuelämys! <3

    VastaaPoista
  2. Minustakin tuntuu, että saatoin niitä maagisia piirteitä löytää, vaikka ne eivät niin näkyvissä olekaan kuin vaikkapa Kafka rannalla -teoksessa, joka on suuri rakkauteni. Minäkin odotin tätä kirjaa kovasti. Onnekseni vielä on pari Murakamia lukematta! ;-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!