sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Graniittimies, Sirpa Kähkönen.
Otava 2014. 332 s. Finlandia-ehdokas 2014.
Kannen suunnittelu: Timo Numminen. 

"Entä jos et löydäkään täältä? Volmaria siis", kysyin.
"No, kelpuutan myös sen mitä toisesksi eniten kaipaan. Nimittäin vapauden."

Yksi viime vuoden uusista tuttavuuksistani oli Sirpa Kähkönen. Olen toki tiennyt hänen Kuopio-sarjastaan, mutta kun Graniittimies (Otava 2014) julkistettiin Finlandia-ehdokkaaksi ja teosta kehuttiin siellä täällä, päätin viimein tutustua Kähkösen kynänjälkeen. Ja vaikka kirjaa ei olisi sen kummemmin nostettukaan parrasvaloihin, olisin päättänyt lukea sen pelkästään huikean kansikuvan perusteella. Olin varma, että teos yltäisi leikiten viime vuonna lukemieni kotimaisten kirjojen kärkeen. Joskus olisi kuitenkin ihan hyvä olla asettamatta niin valtavia odotuksia. Lopulta kun kävi niin, ettei Graniittimies riuhtaissut minua Pietarin hämyisille kaduille niin voimakkaasti kuin olisin toivonut ja tunsin pikemminkin laahaavani perässä.  

Teoksen alku on odottava: Klara muuttaa miehensä Iljan kanssa Suomesta Pietariin, entiseen Petrogradiin, paremman elämän toivossa. Nuori pari ei kuitenkaan osaa aavistaa, mitä kaikkea he vielä joutuvat kokemaan ja miten haavekuvista ei koskaan tule totta. Klara yrittää saada iloa elämäänsä uurastamalla orpokodin parissa, mitä hänen miehensä ei aina jaksa ymmärtää. Loppupuoli asettuu karusti vastakkain alun haaveiden kanssa. Jäljelle jää vain katukivien väliin murskaantuneita unelmien rippeitä. 

Kähkösen kieli on kaunis vastakohta Graniittimiehen muuten niin kovalle maailmalle ja pahaa aistivalle tunnelmalle. Mikä teoksessa sitten tökki? Se, että jäin etäiseksi henkilöiden kanssa enkä saanut kunnon otetta oikein kenestäkään. Ainoastaan teoksen loppupuolen kertoja, nuori tyttö, nappasi minusta oitis kiinni. Kun henkilöt eivät kolahda, ei auta, vaikka kaikki muut puitteet olisivat kunnossa. Kaipasin henkilöihin lisää särmää, etenkin Iljaan, josta otteeni jäi kaikista heikoimmaksi. Kaikista voimakkain ja houkuttelevin on itse Pietari, jonka läsnäolo taustalla on niin vahva, että lapset haluavat tatuoida Piterin nimen käsivarteensa. 

Aion kuitenkin antaa vielä jonain päivänä uuden mahdollisuuden Kähkösen tuotannolle. Graniittimies ei ollut odotuksistani huolimatta minun kirjani, mutta monelle se on ollut hyvin vahva lukukokemus. Kannattaa siis lukea esimerkiksi JenninHannanKirsin ja Katjan positiivisemmat arviot. 


10 kommenttia:

  1. Todella hieno viihdyttävä teos. Oli tässä hieman sitä slaavilaista melankoliaa. Kähkösellä on tarinoinnin taito hallussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnosti tässä kuvaus suomalaisista, jotka lähtevät etsimään parempaa Venäjältä. En ole näistä aiemmin vielä lukenut. Olisin niin halunnut pitää tästä teoksesta enemmän! Mutta Kähköseen tutustuminen jatkukoon. :-)

      Poista
  2. Minulle tämä oli todella hieno lukukokemus. Olen suuri Kähkös-fani ja tämäkin teos lunasti kyllä kaikki odotukseni. Kirjallisuuden kiehtovia ihmeitä on, että kohtaamme kirjoja niin eri tavoin. Ihanaa kuulla, että aiot kuitenkin lukea Kähköstä uudemmankin kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehdottomasti, haluan vielä tutustua Kuopio-sarjaan. Ja ilmeisesti tässä Graniittimiehessäkin löytyy muutamia sarjasta tuttuja henkilöitä. Kenties Kähkönen vielä kolahtaa, jää nähtäväksi. :-)

      Poista
  3. Hieno teksti!

    Minä aloitan Kähkösen lukemisen Kuopio-sarjasta tänä keväänä, sillä hänen tuotantonsa on vilahtanut minulta ohi ... Graniittimies tulee aivan varmasti lukuun jonakin hetkenä.

    Alempana näin Kissani Jugoslaviasta kirjoittamasi arvion. Palaan siihen myöhemmin, sillä tuo kirja odottaa minua tämän kevään kirjapinossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni Kähkönen oli vieras aiemmin, vasta blogistanian myötä olen kuullut Kuopio-sarjasta ja kiinnostunut. En tiedä, olisiko kannattanut aloittaa siitä tai ehkä minulla vain oli liian korkeat odotukset Graniittimiehestä. Kokeilen kuitenkin vielä, miten Kuopio-sarja kolahtaa.

      Odotan innolla, mitä pidät Kissani Jugoslaviasta!

      Poista
  4. Hups. Minullakin on tästä aika suuret odotukset, vaikka yhden luetun Kuopio-sarjan teoksen perusteella en sille sarjalle syttynytkään. Katsotaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aion vielä kokeilla Kuopio-sarjan ensimmäistä osaa. Jos sekään ei kolahda, niin sitten en vain ole oikeanlainen lukija. :-)

      Poista
  5. Minulle kävi Kuopio-sarjan ensimmäisen osan (Mustat morsiamet) kanssa juuri samoin: päähenkilö Anna jäi niin etäiseksi, että vaikka tarina sinänsä oli hieno, en ole lukenut sarjaa eteenpäin. Graniittimiehen luin muutama viikko sitten, sen kanssa minulla ei ollut samanlaista ongelmaa. Graniittimiehessä minua eniten kiusasi se, mitä Kähkönen jättää kertomatta. Ihmiset siirtyivät puolelta toiselle, mutta miksi ja miten, sen olisin halunnut tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, etten ole ainoa, jolle Anna jää etäiseksi (vaikkakin eri teoksessa)! Totta, paljon jää kertomatta. Itse koin muutamat henkilöiden väliset suhteet huteriksi, useat rakkaussuhteet olivat mielestäni irtonaisia.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!