Peter Høeg: Lumen taju

Lumen taju (Frøken Smillas fornemmelse for sne), Peter Høeg.
Tammi 2001 (ensimmäinen suomenk. painos 1993,
tanskankielinen alkuteos 1992).
suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. 487 s.

Se on kuin suuri, aukea maisema. Horisontti. Sitä kohti vaeltaa ja se siirtyy sitä mukaa kauemmas. Juuri se on Grönlanti, se mitä ilman en voi olla. 

Hilejäätä, sohjojäätä, pannukakkujäätä, hikua eli kiintojäätä, jäämurikoita. Niin paljon erilaistä jäätä, lumesta puhumattakaan, että pelkkä ajatuskin alkaa hytisyttää. Lumen taju, tanskalainen klassikko, ei kuljeta lukijaa kirpsakkaan pakkassäähän, jossa lempeät lumihiutaleet tanssahtelevat kohti maata vaan keskelle sakeinta ja armottominta lumipyryä, sinne, minne on helppo eksyä ja minne totuus on helppo piilottaa. Smilla Jespersen, Tanskassa asuva grönlantilainen, tuntee lumen läpikotaisin. Kun hänelle tärkeä naapurinlapsi, kuusivuotias Esajas, menehtyy pudottuaan kerrostalon katolta, Smillan lumen taju herkistyy. Oliko tapaturma sittenkään pelkkä onnettomuus? Smilla alkaa tutkia tapausta, joka kuljettaa hänet lopulta Grönlantiin, jään ja lumen valtakuntaan.

Lumen taju on tiheätunnelmainen, ja sen ympärille on kääriytynyt sankka mystisyyden verkko. Tunnelma on kuin kuminauha, jota vedetään ja joka kiristyy koko ajan. Lopulta sitä on venytetty äärimmillään ja se kimpoaa salamannopeasti kohti, jättää ikävän ruhjeen niihin, jotka eivät ehtineet juosta tarpeeksi kovaa pakoon. Luen harvoin teoksia, joissa ratkotaan rikoksia. En jotenkin vain innostu niistä. Lumen taju kuitenkin onnistui tarraamaan minut otteeseensa ja lujasti tarrasikin, sillä aina, kun minulla oli pienikin mahdollisuus lukea, nappasin kirjan käsiini. Koska ihastuin palavasti Kööpenhaminaan pari vuotta sitten, ilahduin kovasti siitä, että sain lukiessani palata tuttuihin paikkoihin. Lisäksi Høegin kieli on sujuvalukuista, omaperäistäkin. Høeg on saanut kuitenkin kritiikkiä oudoista, liian filosofisiin sfääreihin lennähtävistä osuuksistaan, joita itsekin lukiessani tunnistin ja ihmettelin. Kuitenkin teoksessa on myös onnistuneita, hyvällä tavalla erikoisia ja mieleenpainiuvia kuvauksia, kuten esimerkiksi tämä:

Kylkiluut ovat planeettojen suljettuja ellipsiratoja, joiden polttopisteet ovat sternumissa, rintalastassa, kuvan valkoisessa keskustassa. Keuhkot ovat linnunradan harmahtavia varjoja avaruuden mustalla lyijyvarjostimella. Sydämen tumma hahmo on loppuun palaneen auringon tuhkapilvi. Suolien utuiset hyperbelit ovat irtirevittyjä asteroideja, avaruuden kulkureita, satunnaista kosmista tomua. 

Ollessani teoksen puolivälissä jätin Smillan pariksi viikoksi, kun keskityin lukupiirin kirjaan. Paluu Lumen tajun hektiseen maailmaan ei ollutkaan tauon jälkeen enää helppoa. Kun Kööpenhamina jää taa ja Smilla matkaa Grönlantiin, kiinnostukseni alkaa hiljalleen hiipua. Huomaan, että teokseen tarttuminen on aina vain vaikeampaa ja lukeminen puuduttavaa. Lopulta Lumen tajusta muotoutuu tammikuinen projektini, jota yritän vain saada päätökseen. Yksi ongelmistani on sama kuin Marilellalla: henkilöitä alkaa vilistä niin paljon etten pysy mukana, kuka on kuka. Ehkä teosta lukiessa olisikin ollut kannattavaa kirjoitella henkilöitä ja heidän merkityksiään muistiin... Lisäksi loppupuolen tapahtumat ja käänteet alkavat maistua epäuskottavilta ja pitkitetyiltä. Juonen seuraaminen ei kärsinyt, vaikka hypin muutamia kohtia yli. Smilla alkoi tuntua yhä enemmän toimintaelokuvan sankarittarelta, joka juoksee sinne tänne muutamia naarmuja ihollaan ja onnistuu ketterästi kerta toisensa jälkeen livahtamaan takaa-ajajiltaan. Itse lukijana yritin vain puuskuttaa perässä, sillä halusin ärinästäni huolimatta saada tietää, miten kaikki ratkeaa. Ja aikamoinen vyyhti lopulta aukeaakin, ei kannattanut luovuttaa. Silti teos jättää ristiriitaisen olon, koska toisesta puolesta pidin, toisesta en enkä jäänyt kaipaamaan Smillaa. Ainoastaan Tanskan kaipuu jäi.

Osallistun tällä Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen. Lumen tajusta ovat kirjoittaneet myös AletheiaSonja ja Salla



Kommentit

  1. Luin Lumen tajun vuosia sitten. Teos on mielestäni sellainen, että sen mukaan pitää vain heittäytyä. Hyvin kuvasit lukukokemustasi! Ristiriitainen tarina, jota ei voi heittää kesken! Sellaisena minäkin tämän muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Kaisa Reetta. Joo, pakkohan se oli saada tietää, miten lopulta käy. :-) Vaikka lopputuntemukset olivat ristiriitaisia, olin kuitenkin iloinen, että luin loppuun -etenkin kun alkupuoli oli niin mukaansatempaiseva.

      Poista
  2. Luin Lumen tajun vuosia sitten. Teos on mielestäni sellainen, että sen mukaan pitää vain heittäytyä. Hyvin kuvasit lukukokemustasi! Ristiriitainen tarina, jota ei voi heittää kesken! Sellaisena minäkin tämän muistan.

    VastaaPoista
  3. Oma Lumen tajuni on äidilläni lainassa, ja odotan mielenkiinnolla mitä hän siitä pitää. :) Minä pidän tästä kirjasta kuin hullu puurosta, ja takana on jo useampi lukukerta. Kirjan tunnelma tosiaan muuttuu kun Smilla lähteen Grönlantiin, mutta loppukohtaus on jäänyt aika voimakkaana mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti äitisi pitää kirjasta! :-) Huh, pakko myöntää, etten itse pystyisi toiseen lukukertaan, sen verran voimia loppupuoli vaati. Mutta lukijoitahan on erilaisia ja on hienoa, että Lumen taju on sinulle mieluisa. :-)

      Poista
  4. Tämä on minunkin suuria kirjarakkauksiani -90-luvulta. Kirjoitat kokemuksestasi kauniisti ja elävästi.

    Lukupiirikirjan jälkeen on ollut vähän vaikea tarttua mihin vaan. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ollut, Elina! Lukupiirin teoksesta on ollut myös haastavaa kirjoittaa arviota! Jotain olen kuitenkin saanut räpellettyä kokoon. ;-)

      Minulla tämä oli ensikosketus Høegin tuotantoon. Varmasti otan luettavakseni mieheltä vielä jotain muutakin.

      Poista
  5. Luin tämän aikanaan kirjan ilmestyttyä. Pidin silloin enemmän Rajatapauksista. Kaikki näiden jälkeenkin on tullut hankittua. Smillan tarinasta on tehty elokuvakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, oletpa lukenut paljon Høegilta. Minulla tämä oli vasta ensimmäinen. :-) Mitä suosittelisit miehen tuotannosta seuraavaksi?

      Poista
    2. Rajatapaukset on helpostilähestyttävä. Norsunhoitajien lapset olen lukenut viimeksi, ja keväällä ilmestyy kuulemma uusi Hoeg. Tyylihän hänellä on omanlaisensa, joten teoksen maailmaan päästyään se tosiaan kannattaa lukea ilman pitkiä taukoja :)

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä, Joululainen! :-) Norsunhoitajan lapsia olen joskus selaillut, melkein lainannutkin, Rajatapaukset on tuntematon. Pitääpä tosiaan ensi kerralla välttää katkoksia. :-)

      Poista
  6. Luin tämän vuosia sitten lukiolaisena ja silloin rakastuin tähän kirjaan. Suurin osa tästä on jo unohtunut, mutta muisto kirjan tunnelmasta ja hyvyydestä on jäänyt. Millaistahan tämän uudelleen lukeminen olisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on varmastikin juuri se, mikä tästä jää vahvimpana mieleen. Jännitys oli niin huikeaa.. Uudelleenlukeminen olisi varmasti kiinnostavaa, etenkin kun olet lukenut teoksen viimeksi lukiolaisena. :-)

      Poista
  7. Huh vieläkin kirvelee tämä pettymys :D Aika ei tainnut olla lainkaan sopiva kirjan lukemiseen, tämä vaatisi (ja ansaitsisi?) parempaa keskittyneisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa ja kiireettömyyttä tämä tosiaan tarvitsee. Itsekin mietin, että jos en olisi jättänyt teoksen lukua pariksi viikoksi, olisinko pitänyt teoksesta yhtä paljon kuin sitä aloittaessani. Noh, on tämä silti sellainen kirja, jota voi suositella luettavaksi. :-)

      Poista
  8. Kaisa, tämä kirja on ikimuistoinen! Kaikki on kohdillaan kirjan nimestä sen tiheään, vetävään tekstiin. Tässä ei ole mitään tavanomaista. Tämä on uniikki.

    Sen sijaan Høegin Hiljianen tyttö, josta maksoin heti uutena ison hinnan, jäi lukematta ja laitoin sen sitten eteenpäin;) Yritin, mutta Høeg yritti jotain, mihin ei minusta ylätnyt, joten se siitä.

    Lumen tajussa on jotain klassikon ainesta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan nimi on tosiaan ihastuttava! Minulla on nyt ollut tavoitteena, että pitää lukea joko Lumen taju tai Lumen maa tai molemmat vielä, kun on lunta. Onneksi Lumen taju tuli nyt viimein luetuksi! Tekee ihan hyvää lukea välillä omasta perinteisestä lukumausta poikkeavia kirjoja. Aion jatkossa vielä kokeilla Høegiltä jotain muutakin. Pitää muistaa valita kenties jokin muu kuin Hiljainen tyttö. ;-)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!