Patrick Modiano: Kehäbulevardit

Kehäbulevardit (Les Boulevardos De Ceinture),
Patrick Modiano. Wsoy 2014 (ranskaksi 1972).
suom.Jorma Kapari. Esipuheineen 117 s.

Heidän sanansa, heidän eleensä, heidän kasvonsa olivat päivällisen aikana saaneet himmeän valaistuksen takia pehmeän ja epätodellisen tunnun ja nyt salongin lamppujen levittämässä niukassa valossa kaikki kävi yhä epämääräisemmäksi. Ajattelin että olin kiusaantunut kuin joku joka hamuilee tahmeassa pimeydessä ja etsii turhaan sähkönappulaa. 

Patrick Modiano oli minulle ennen kirjallisuuden Nobelia täysin tuntematon kirjailija. Kiinnostus hänen tuotantoaan kohtaan heräsi kunnolla oikeastaan vasta, kun luin - muistaakseni - Helsingin Sanomista, miten lempikirjailijaani Joel Haahtelaa palkinnon myöntäminen harmitti. Nobelin myötä aiemmin harvan tiedossa ollut kirjailija pomppaisi kaikkien huulille. Haahtela myös paljasti Modianon tuotannon olleen hänen omien teostensa esikuva. Halusin tietenkin tutustua Haahtelaa inspiroineisiin teoksiin ja tutkia, löytyisikö Modianon teoksista tuttuja piirteitä. 

Kehäbulevardit on Modianon ensimmäinen suomennettu romaani. Sen tunnelma on hämyisä mutta tiivis, ihan kuin lukija istuisi keskellä tupakansavuista kapakkaa, jossa näkee vain juuri ja juuri ympärilleen ja kuitenkin lähimpienkin ääriviivat peittyvät välillä savuun. Heti aluksi minäkertojana toimiva nuorukainen esittelee lukijalle keskeisimmät henkilöt mutta lukija ei voi olla varma, mitkä tiedon murusista pitävät todellisuudessa paikkansa. Epäluuloisuutta lisää minäkertojan menneisyys, josta selviää hämäräperäisiä tekoja. Lisäksi minäkertoja on soluttautunut seurueeseen peitenimellä yrittääkseen päästä lähelle isäänsä, joka on häipynyt poikansa elämästä kahteen kertaan. Lukijalle ei paljasteta, miksi isä on ensimmäisen kerran jättänyt poikansa ja etsinyt tämän käsiinsä pojan päästyä ylioppilaaksi. Isän ja pojan välillä sattuu kuitenkin eräs ikävä tapahtuma ja isä katoaa jälleen. Tällä kertaa poika onkin se, joka etsii isänsä jostain syystä uudelleen. 

Paitsi isän ja pojan välisestä suhteeseen Modianon teos pureutuu myös identiteettiin, vainotun ja vainoojan väliseen suhteeseen sekä juutalaisuuteen. Viimeisenä mainittua osaa odottaa, sillä uusitun painoksen kansikuvan puihin on sidottu hakaristikuvioituja kankaita. Ajankuva tuodaan selkeästi esiin kuitenkin vasta loppupuolella teosta, sitä ennen tehdään vain vähäeleisiä huomautuksia Pariisissa kytevästä levottomuudesta.

- Nyt on tullut murhaajien aika. Minä toivotan heidät tervetulleiksi.

Kehäbulevardit on lyhyt pienoisromaani mutta siihen on suhtauduttava kuin tummaan suklaaseen: kerrallaan kykenee nauttimaan vain vähän. Toisaalta itseltäni vierähti tovi ennen kuin onnistuin uudelleen kaivautumaan tarinaan sisään ja saatoin palata ensin takaisinpäin, jotta olisin päässyt uudelleen eteenpäin. Lukemista ei voi jättää sopivasti kesken vaikkapa luvun loppuun, koska niiden sijaan kerronta katkeaa tyhjillä riveillä ajan ja paikan siirtymisen mukaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut - kenties olin valinnut lukuhetkeni oikein. Nautin nimittäin siitä, että lukijana jouduin vähän pähkäilemään, palaamaan jo luettuun ja tarkkailemaan pienimpiäkin seikkoja kerronnassa. Modianon kynänjälki on sen verran vähäeleistä ja neutraalia, että jokin yllättäväkin tapahtuma tai huomio voisi jäädä helposti huomaamatta. Haahtela-fanina kiinnitin erityistä tarkkaavaisuutta piirteisiin, joista mies itse on inspiroitunut ja poiminut omiin teoksiinsa: elämässään eksyksissä oleva mieskertoja, joka etsii menemättämäänsä, identiteetin tutkiskelua, utuista tunnelmaa muistamisen ja unohtamisen rajamailla ja perhosia. Taisinpa jopa kiljahtaa ilahduksesta ääneen, kun bongasin viimeisenä mainitun tarinan lomasta. 

Teoksen alusta löytyy Tuukka Kangasluoman esipuhe, joka mielestäni kannattaa lukea vasta viimeisenä.  Kehäbulevardeja lukiessa on nimittäin vain hyvä, mitä vähemmän tarinasta tietää etukäteen ja siksi yritän itsekin kertoa teoksesta mahdollisimman vähän. Kehäbulevardeja on verrattu F. S. Fitzgeraldin Kultahattuun, joten sen juhlahumuisesta maailmasta pitäneille Modianon teos voi olla oiva valinta. Lisäksi jos muistaminen, unohtaminen ja itsensä etsiminen aiheina kiinnostavat, uskon, että ranskalaiskirjailija tarjoaa hienon lukukokemuksen. Itse aion tarttua Modianon teoksiin jatkossakin.

Modianon teoksen ovat lukeneet myös PaulaJokke (jolta löytyy arviot myös kolmesta muusta Modianon teoksesta) ja Erja. 

Kommentit

  1. Sormeilin tätä eilen kirjakaupassa, mutta pelasin varman päälle ja ostin Knasun neljännen. Luin viime syksynä Modianon Kadonneen korttelin ja huomasin paljon yhteistä Haahtelan - yhden meidän kummankin lempikirjailijan - kanssa. Aion jossain vaiheessa lukea lisää Modianoa, mutta kiirehtimättä. Joskus siis tulen ehtimään Kehäbulevardeillekin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties oma tieni vie vielä jonain päivänä Kadonneen korttelin äärelle. Kute sanoit, kiireettömyys on tärkeää. Olin tyytyväinen, kun osasin kuunnella itseäni ja valita Kehäbulevardit oikealla hetkellä. Stressin pyörteissä lukukokemus olisi kyllä mennyt täysin sivusuun -ja mikä sääli se olisikaan ollut!

      <3

      Poista
  2. Haahtelalta en ole lukenut yhtään, Modianolta tosiaan neljä. Pitääkin tutustua Haahtelaan. Osaatko vinkata jonkun hyvän teoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ehtinyt lukea Modianoa jo kunnioitettavan paljon!

      Sinulla on, Jokke, upeita lukuhetkiä vielä edessäsi Haahtelan kirjojen parissa. Minulla on jostain kumman syystä vielä ihan ensimmäinen lukematta (julkaisuja on kaikkiaan 9). Pitäisikin korjata tilanne tämän vuoden aikana. Itselleni lempparein on Naiset katsovat vastavaloon (johtunee osin varmasti siitä, että se oli ensimmäinen lukemani Haahtelan teos) ja iki-ihana Elena. Pidin kovasti myös Traumbachista, myös Tule risteykseen seitsemältä on tutustumisen arvoinen. :-)

      Poista
    2. Kiitos, näillä pääsen alkuun :)

      Poista
  3. Kuulostaa hienovireiseltä kirjalta. Aivan eri tasoa kuin Wenla Männistö! Mutta ehdottomasti haluaisin tähänkin nobelistiin tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla Elina! Itse aion jatkaa tutustumista, sen verran hyvä lukukokemus jäi. :-)

      Poista
  4. Pidin kovasti Kehäbulevardeista, mutta Kadonnut kortteli oli paras.
    Villa Triste miellytti minua vähiten. Mutta Modiano valloitti minut. Minullekin hänestä tulee mieleen Haahtela, jota pidän hyvin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain hyvi teosvinkkejä kommentistasi Ulla, kiitos. Kenties lainaan seuraavaksi Modianolta tuon Kadonnut kortteli. Nyt kun Haahtelan tuotanto on lähes luettu (en käsitä, miten esikoisteos voi edelleen olla lukematta), oli mukava löytää kirjailija, jonka teoksissa on samantyylinen sointu kuin Haahtelan omissa.

      Poista
  5. Hieno kirjoitus.

    Omat kokemukseni Kehäbulevardeista kiertyivät kertoja-tematiikan ympärille. Pohdin bloggauksena mm. sitä, että oliko kertojan isä ollenkaan olemassa vai loiko hän isän kertomalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu! Vähän myöhässä muistan kommentoida tähän, kun jo kävin sinun tekstiin kommentoimassa. :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!