sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni

Että tuntisin eläväni, Tuula-Liina Varis.
Wsoy 2013. 179 s.
Päällys: Martti Ruokonen. 

Huusin henkeni hädässä. Oli pysyttävä elossa. 
(Novellista Lempilapsi)

Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni (Wsoy 2013) on vahvasti elämältä maistuva novellikokoelma. Sen kahdeksan novellia kuljettavat lukijaa 1920-luvulta aina nykypäivään asti. Keskiössä ovat naiset; on äitejä, tyttäriä, siskoja, isoäitejä, lapsenlapsia, miniöitä.  Ihan kahdessa viimeisessä novellissa kertojan äänen saavat myös miehet, mutta kuten jaanakin toteaa, on Varis vahvimmillaan, kun kertojana on nainen. Miesten kertomat novellit ovat valitettavasti jo lähes mielestäni huuhtoutuneet. Kokoelman novellit valuvat kyyneliä niin surusta, ilosta, pettymyksestä kuin katkeruudestakin. 

En ole aiemmin lukenut Variksen tuotantoa. Että tuntisin eläväni valikoitui kirjastosta mukaani, kun Variksen nimi ponnahti esiin viikkoja sitten lukupiirissä. Hieman kuitenkin epäilin; antaisiko teos mitään uutta, tylsistyisinkö? Pelkoni olivat kuitenkin turhia, sillä omaperäisyyttä teokseen tuo etenkin se, että Variksen novellikokoelma on kuin romaani. Lukiessa olikin mukavaa etsiä polulle heiteltyjä murusia, jotka kytkevät novelleja toisiinsa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Itse nautin eniten kokoelman alkupuolen novelleista, joista erityisen vahvasti mieleeni painui ihan ensimmäinen Ester vuonna 1926. Siinä nuori Ester onnistuu viimein nappaamaan työpaikan kaupungista ja hän saa karistaa maaseudun pölyt jaloistaan. Elämä kuljettaa Esterin elämään rakastavan aviomiehen ja suloisen lapsen. Mies kuitenkin sairastuu vakavasti, ja elämä kääntyy päinvastoin, kuin Ester oli sen suunnitellut. 

Että tuntisin eläväni on pihapiirin vanha tammi, josta haarautuu monta erilaista oksaa, monta erilaista elämäntarinaa. Vaikka elämän puhurit ja iskut koettelevat tammea ja sen oksat taipuvat, vahvat juuret pitävät puun pystyssä. Novellikokoelman naiset eivät luovuta, he taistelevat pysyäkseen elossa. Ehkä siksi teosta lukiessa mieli oli levollinen, rauhaisa. Vaikka novelleissa sattuu ikäviä asioita, Varis kirjoittaa niistä lempeästi ja ymmärtäiväisesti; tällaisia asioita tapahtuu, ne ovat osa elämää, kyllä niistä selvitään. Variksen kynänjälki on kuin toisen kosketus iholla; se lupaa, ettei ole hätää.

Suosittelen lämmöllä erityisesti kaikille äidille, tyttärille ja sukujen naisille - olipa verisukulainen tai ei. Koska teos on ikään kuin yksi tarina, se sopii mainiosti myös novelleja vältteleville.  

Linkitän tällä kertaa vain Saran, sillä hänen arvionsa lopusta löytyy lisää linkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!