Nura Farah: Aavikon tyttäret

Aavikon tyttäret, Nura Farah.
Otava 2014. 236 s.

Aavikolla Khadija avasi letit ja juoksi. Hän rakasti sitä miten tuuli työnsi hiukset taakse ja kutitti kasvoja. Hän juoksi kukkulan yli ja löysi rauhallisen lammen, jossa hän kampasi hiuksiaan. Öljyllä pehmitetyt paksut kiharat valahtivat tuuheina olkapäille.

Aavikon tyttäret (Otava 2014) roihuaa paahtavasta auringosta ja sen lämmittämästä hiekasta, jonka tuuli nostattaa tanssimaan kanssaan ilmaan. Luultavasti mukana kieppuu myös nuori somalityttö, Khadija, joka rytmittää askeleitaan runonlaulun tahtiin. Hänen on kuitenkin pidettävä huoli, ettei tiukkaa kuria pitävä äiti saa tätä tietää, sillä runonlaulu on tarkoitettu vain miehille. Khadijan isä, klaanin kuuluisa mies, on saanut surmansa, ja tyttö elää yhdessä äitinsä ja veljensä kanssa. 

Teos valottaa 1900-luvun puoliväliin sijoittuvaa Somaliaa, jonka tahto saada itsenäisyys siirtomaavallan jaloista on vahvistumassa. Nuoren Khadijan kautta kuvataan, miten tytön elämä muuttuu, kun hän kasvaa naiseksi, millainen rooli naisella klaanissa on ja millaista näiden arki on. Poikia arvostetaan, ja Khadija tunteekin itsensä usein mitättämäksi, kun äiti huonoina hetkinä surkuttelee, miksi ei ole saanut tytön tilalle toista poikaa. Aavikko on arvaamaton, ja tytöt ovat aina alttiimpia vaaroille, kuten kamelivarkaille. Kun Khadijan äiti viimein huomaa Khadijan taidot ja aidosti iloitsee tyttärestään, läikähtää ilo myös lukijan sydämessä. 

Aikuisen Khadijan kautta keskitytään enemmän Somaliassa tapahtuvaan yhteiskunnalliseen muutokseen; aikaan, jolloin britit lopulta jättävät maan. Kamelivarkaiden käsistä Khadijan pelastanut mies vie tytön vihille; miestään paljon nuorempi Khadija itkee kohtaloaan. Hän ei ole miehen ainoa vaimo: kierosilmäinen ja noitana pidetty Luul palvoo miestään ja katsoo nyrpeänä, kun aviomies ei enää muuta näekään kuin kauniin ja nuoren vaimonsa. Luul ja Khadija ovat siis täysin toistensa vastakohdat. Lisäksi Luul ei kykene antamaan miehelleen lasta, kun taas Khadijan vatsa alkaa pian pyöristyä. Henkilökuvaus on Farahin esikoisteoksessa keskiössä ja Khadijan lailla myös Luulin kuvaus on merkittävässä roolissa. Loppupuolella Luul hieman jopa jättää Khadijaa varjoonsa. Luulin kautta kuvataan fyysisesti erilaisen naisen asemaa somaliyhteisössä, ja hän on voimakastahtoisena henkilönä kiinnostava ja mieleenpainuva.

Aavikon tyttäret on ensimmäinen somalin suomeksi kirjoittama teos. 13-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut Farah unelmoi suomeksi romaanin kirjoittamisesta pitkään, kunnes hänen haaveensa viimein toteutui. Farahin kynänjälkeä on sujuva lukea, ja hänen kielessään on paitsi kitkattomuutta myös auringon miellyttävää hehkua. Teoksen loppupuolella on havaittavissa kiiruhtamista ja muutoksen tuulien kuvaus jää lopulta aika hennoksi. Khadijan lapsien henkilökuvaus jää niin ikään harmillisen haaleaksi. Mietitytti, olisiko esimerkiksi Shamsua, Khadijan luonteen perinyttä tytärtä, ja hänen kapinointiaan tarvinnut juuri ottaa esille, kun kuvaus jää vain pintaraapaisuksi. Toisaalta lasten kautta otetaan esille uuden sukupolven erilaisuus, joka teoksessa versoo itsenäisyyden askelia ottavan Somalian hiekasta. Tästä kaikesta huolimatta pidin Aavikon tyttäreistä paljon. Oli kuin olisi kuunnellut jonkun kertomaa tarinaa: tällaista on elomme aavikolla, meidän klaanissamme. Teos kertoo mutta myös opettaa, antaa tietoa. Mari A:n tavoin minäkin klikkasin lukemaan Farahin teoksen jälkeen lisää Somalian historiasta, josta tietämykseni ovat entuudestaan häpeällisen hatarat.

Aavikon tyttäret jättää jälkeensä valoa. Lukekaahan tämä! 

Aavikon tyttäriä on luettu myös muualla. Arvion ovat kirjoittaneet muun muassa Kaisa Reetta TAmmaSusaSanna ja Omppu






Kommentit

  1. Oletpa ottanut kirjasta ihastuttavan valokuvan. "Aavikontyttäret jättää jälkeensä valoa" - onpa osuvasti sanottu. Samaa mieltä. Kiitos linkityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu! Kevät ja lisääntynyt valonmäärä tuo jälleen rutkasti enemmän kuvausmahdollisuuksia ja -intoa pimeän talven jälkeen. :-)

      Poista
  2. Ihanastipa kirjoitit hienosta kirjasta! Minäkin pidin Aavikon tyttärien tarinasta aivn hurjasti! Teoksesta löytyi sellaista ikiaikaista tarinankerrontataitoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kaisa Reetta! Odotan innolla Nura Farahin näkemistä ja kuulemista alle kuukauden päästä Helsinki Litissä. :-)

      Poista
  3. Ihanastipa kirjoitit hienosta kirjasta! Minäkin pidin Aavikon tyttärien tarinasta aivn hurjasti! Teoksesta löytyi sellaista ikiaikaista tarinankerrontataitoa...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!