Anne Swärd: Kesällä kerran

Kesällä kerran (Polarsommar), Anne Swärd.
Otava 2012 (ruotsiksi 2003). 234 s.
suom. Katriina Huttunen.

Ja unohdus - mikäli sitä lainkaan on - ei ole muisto joka lakkaa olemasta, ennemminkin se on pussi joka avataan ja johon muistot pudotetaan. Jotkin asiat ovat niin raskaita että ne putoavat suoraan läpi. Pohja vain irtoaa, ne eivät tunnu koskaan lakkaavan putoamasta. 

Anne Swärdin toinen suomennettu teos Kesällä kerran (Otava 2012) pureutuu perheeseen, jonka koossa pitävä laasti murenee ja halkeilee koko ajan ja aiheuttaa pahaa oloa. Ensimmäinen särö on syntynyt jo 22 vuotta sitten, kun Kristianin ja Jensin pikkusisko Kaj tupsahti taloon: raivasi itselleen tilaa ja jäi. Toisaalta säröjen alut ovat paljon tätäkin kauempana niissä virheissä, joita vanhemmat ovat tehneet kauan sitten. Nyt, kesällä kerran, Kaj lahjoittaa voittamansa Floridan matkaliput Ingrid-äidille, joka ottaa mukaansa Jensin. Tämän vaimo Lisette jää kahden tyttärensä kanssa tyytymättömänä kotiin, ja Kristian palaa lapsuudenkotiinsa pitämään seuraa Kajlle, joka on kovasti kiintynyt veljeensä. 

Swärdin teoksessa keskeistä on tunnelma. Se on kuin tunkkainen helteinen ilma, joka kerää taivaalle tummaa pilvimassaa. On vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen salama välähtää ja taivas repeää. Juuri tämän saman aistii vahvasti Swärdin teoksessa. Ihmisten välit sähköistyvät: salaisuuksien padot alkavat murentua ja vaiennettu intohimo läikkyä yli. Tulvalta ei ole turvassa kukaan.

Minulla oli aluksi hieman hankaluuksia päästä sisälle, tunkeutua, perheen yksityisyyteen. Vähän jo ehdin säikähtää, oliko viikonlopun ainoaksi matkakirjaksi tekemäni valinta väärä, mutta onnistuin lopulta pääsemään tarinan imuun. Kertojan rooliin pääsevät Kristian, Jack-isä, Ingrid, Lisette, Jens ja Kaj. Siinä missä Kaj kerää purkkeihin kärpäsiä, jotka turpoavat, nauttivat, voivat paksusti, muiden säilötyt salaisuudet alkavat mädäntyessään hiljalleen haista eikä sitä voi pidemmän päälle peitellä. Mustat kärpäset peittävät kuvitelmat siitä, millainen onnellisen kesän pitäisi olla: iloista naurua, juoksevia jalkoja polttavalla hiekalla kohti viilentävää vettä, riemua. Sen sijaan kesä on paise, vihreys on pölyistä ja palanutta, kesä on loppuun kulunutta viserrystä ja valoa. 

Kesällä kerran sykkii painostavasta tunnelmasta ja sisältää kiinnostavia henkilöitä, joiden tarinan haluaa lukea, vaikkei heistä täysin pitäisikään. On ehkä mahdotonta sanoa, kuka on tehnyt oikein, kuka väärin. Swärd takertuu ihmismieleen kuin kärpänen tahmaiseen kärpäspaperiin ja herättelee lukijaa pohtimaan monia asioita, kuten miten rakastetaan oikein. Voiko esimerkiksi poislähtemällä kertoa rakastavansa? 

Swärdin kirjoittaa napakasti ja turhia kiertelemättä. Huttusen suomennosta on sujuva lukea ja kielessä on myös kauniita sävyjä, joista pidin kovasti. Vaikka happea on vähän, kielellä on saatu luotua hieman keveyttä: Kaj jakautuu huoneisiin kuin sade, pisara pisaralta levottomuuta, ilman että edes liikkuu. Teoksen loppu oli minulle pieni pettymys, sillä se kalskahti jotenkin keskeneräiseltä ja jätti sellaisia asioita auki, joista olisin halunnut tietää enemmän. Loppu kuitenkin sopii teokseen siinä mielessä, että tummat pilvet eivät katoa, vaikka helle onkin purkautunut ukkoskuurona. 

Listasin Swärdin teoksen 12 kirjaa riippukeinuun -vinkkeihini, ja nyt kun teos on luettu, pitäisin sen edelleen listalla. Teos sopii erityisesti niille lukijoille, jotka pitävät perheen sisäisistä suhdekuvauksista. Seuraavaksi on luettava Swärdin menestysesikoinen Viimeiseen hengenvetoon, jolta odotan paljon. 


Linkkaan tällä kertaa vain Katrin, sillä hänen arvionsa lopusta löytyy pitkä lista lisää linkkejä erilaisiin arvioihin. Osallistun Swärdin kirjalla Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen. 

Kommentit

  1. Viimeiseen hengenvetoon oli mielestäni tätä parempi, siinäkin tosin samaa tunnelmaa ja ehkä vähän samoja teemoja. Toivottavasti pidät siitä(kin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen silmäillyt, että moni on pitänyt enemmän esikoisesta. Sen aika lienee sitten syksyllä, mutta Swärdin väkevä tunnelman luominen vaikutti niin, että kyllä esikoiseenkin on tartuttava tämän vuoden aikana.

      Poista
  2. Hankin tuon vasta talvella, joten en ole lukenut sitä. Arviosi vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla teos odotutti lukijaansa vuoden hyllyssä, sillä halusin lukea tämän nimenomaan kesällä. Toivottavasti sinäkin tykästyt sitten, kun aikanaan kirjan luet. Itse odotan, että Viimeiseen hengenvetoon kolahtaisi vielä enemmän.

      Poista
  3. Tämä taitaa olla hyllyssäni ja kuulostaa teemoiltaan samantyyppiseltä kuin Viimeiseen hengenvetoon. Svärdillä on kyky saada painostava, helteinen tunnelma kuvattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja juuri se jää vahvasti mieleen. Odotan esikoiskirjalta paljon, sillä mitä olen kuullut, siitä on pidetty hieman enemmän kuin Kesällä kerran -teoksesta. Hieno teos kuitenkin, vaikkei kannattava valinta, jos etsii kesäänsä piristävämpää luettavaa.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!