sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Matti Hälli: Suopursu kukkii

Suopursu kukkii, Matti Hälli.
Otava 1943. 203 s. Tähtikirjasto-sarja.
Matti Hälli (1913-1988) on siitä syystä jossain määrin unohdettu kovan tason tekijä, että hän kokeili rohkeasti ja vaati lukijaltaan laatua ja älyä. Sellainen ei ole muodissa nykyään, mutta ei Hällillä ole mitään hätää. Hän kirjoitti niin erinomaisia juttuja, että ne pulpahtavat ennemmin tai vähän myöhemmin takaisin pinnalle, mikäli ihmiskunta ei ehdi itsemurhata itseään sitä ennen. Näin kirjoittaa Juha Hurme teoksessaan Nyljetyt ajatukset (Teos 2014). Oulussa syntynyt ja 50-luvulta lähtien Hailuodossa kesänsä viettänyt Hälli kirjoitti lähes nelisenkymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Näihin kuuluvat muun muassa Oulu- ja Hailuoto-trilogiat, joihin on tutustuttava jatkossa. Pakko nimittäin myöntää, etten ollut koko Matti Hällistä aiemmin kuullutkaan tai ainakaan en muista, että olisin. Hurme sai minut kiinnostumaan pohjoisen unohdetusta kirjailijasta, ja ilokseni satuin huomaamaan vanhempieni hyllyssä Hällin romaanin Suopursu kukkii (Otava 1943). Teos oli otettu edesmenneiden isovanhempieni hyllystä; etuliepeen teksti paljasti sen olleen vuoden -57 joululahja. Täytyy myöntää, että ilman Hurmeen luomaa kipinää, en varmaan olisi huomannut tähän teokseen tarttua, vaikka olenhan minä kyseistä kirjaa joskus silmäillyt. Mikä sääli se olisikaan ollut!

Suopursu kukkii alkaa pieneltä tieltä, joka on kultaisena nauhana kiemurteleva, pitkään, varjoisaan koivikkokujaan katoava tie. Sitä pitkin taivaltaa ihan kuin Nuuskamuikkusen tavoin reppu selässään ja hieman rähjäisenä mies, Kaski, josta myöhemmin selviää hänen olevan masentunut lehtimies ja kirjailija. On epäolennaista, paljonko mies on kulkenut; tyhjän lompakon ja nuhjuisen olomuodon perusteella varmastikin paljon. Eikä väliä liene silläkään, minne tie kuljettaa; On helpompi jatkaa kuin muuttaa suuntaa, eikä toinenkaan suunta ollut oikeastaan sen tärkeämpi. Miehen taivallus kohtaa kuitenkin muutoksen, kun hän tapaa tiellä neljä naista, jotka johdattavat hänet Soisaloon, prameaan täysihoitolaan. Siellä hänelle järjestetään oma huone ja Kaski tutustuu hoitolan kiinnostaviin asukkaisiin, joista eritoten naiset avaavat hänelle sydämen salaisuuksiaan. Miehen päivät saavat ripauksen jännitystä, kun hän alkaa saada sievällä käsialalla kirjoitettuja nimettömiä kirjeitä. Kuka on niiden lähettäjä? 

Hällin luomat henkilöhahmot ovat kukin omia persooniaan, joiden lähelle lukijan on helppo päästä ja pitää näiden heikkouksista huolimatta. Yksi kiinnostavimmista on satamassa työskentelevä riuska Johansson, jonka apuna matkamies koittaa tienata itselleen. Hän kertoo apurilleen hulvattoman elämäntarinansa, jonka myötä selviää, millaiseksi naiset, Johanssonin heikkous, ovat hänet muovanneet. 

Ihmiskuvauksen lisäksi keskeisessä roolissa on luonto. Hälli kuvaa sitä niin tarkoin, että kesäisen luonnon aistii vahvana ympärillään. Kuvaus on herkkää ja jollain tapaa huumaavaa; lukiessa aistii, että luonnon on täytynyt olla tärkeä paikka kirjailijalle. On käsittämätöntä ajatella, että Hälli on kirjoittanut teoksen rintamalla ollessaan; taianomainen luontokuvaus on toiminut hyvänä pakopaikkana aseiden rätinästä. Esimerkiksi tämä lainaus on mielestäni yksi kauneimmista teoksessa: Elämä oli yhtä yksinkertaista kuin ympärillämme humiseva tuuli. Koko metsä oli täynnä sen salaperäistä kuiskailua. Suopursut kukkivat yhä kiihkeämmin, oli niiden täyttymisen hetki, sadun valkea pilvi leijaili tummien, kuivien varsien ja suon upottavien silmien yläpuolella. Suopursut, kohtalon kukat, kulkevat mukana alusta loppuun. Onneksi luin teoksen juuri suopursujen kukkimisen aikaan, sillä Hällin kuvauksen myötä oli pakko päästä poimimaan niitä pöydälle. Jos ajattelee jotakin, kun tuntee ensimmäisen kerran niiden tuoksun, se toteutuu, ne ovat ilon ja surun kukkia. Sitä onnea ei saa kuitenkaan omistaa.

Suopursu kukkii on kieleltään sujuvaa luettavaa. Kerronnasta pompahtaa esiin muutamia vanhoja sanoja, kuten muudan tarkoitettaessa sanaa muuan ja krooliuinti on ollut vielä englanninkielisessä muodossaan: vetää sulavaa crawlia. Vastaan seilaa myös venesanastoa, esimerkiksi pikkuinen kutteri ja puufregatti. Vaikka teos on ollut omana aikanaan suosituimpia rakkausromaaneja, on se paljon enemmän kuin lemmenhumalaa. Itse luin Hällin teosta romaanina, joka kertoo, miten elämänhalunsa menettänyt Kaski löytää sen uudelleen ja joka pohtii myös elämän keskeisiä kysymyksiä. Suopursu kukkii on mitä mainioin kesäkirja. Se ihastuttaa, onnistuu yllättämään ja henkilöhahmot jäävät mieleen - eikä suopursujen tuoksu hevillä hälvene.

En onnistunut löytämään teoksesta muita arvioita kuin Hannan ja lisäksi itse kirjailijasta on kirjoittanut Anneli. Eiköhän viimein nosteta Matti Hälli unohduksesta taas pinnalle? 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin hyvältä, Kaisa! Ei muuta kuin Hällin teoksia lukemaan! Tässä on kyllä erinomainen esimerkki siitä, miten Hurmeen kirja inspiroi lukijaansa seuraavaan ja taas seuraavaan (lähes unohdettuun) kirjailijaan.

    Hieno arvio ja hieno kuva suopursuineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Toivon, että moni innostuisi tarttumaan Hällin teoksiin - ja Hurmeeseen, koska viimeistään hänen intonsa saa etsimään käsiin sellaisten kirjailijoiden teoksia, joista ei koskaa ole kuullut tai joihin ei koskaan ole uskonut tarttuvan. Itse kyllä tartun seuraavaksi noihin Hällin trilogioihin. :-)

      Poista
  2. Olipa mahtavaa, että luit Matti Hälliä, joka oli minullekin täysin tuntematon nimi ennen Nyljettyjä ajatuksia. Ja voih, miten huumaavan arvion olet tästä kirjasta kirjoittanutkaan! Kuulostaa todella hyvältä, ja tuo lainaamasi katkelma on kyllä todella kaunis. Uskomatonta, että kirja on syntynyt rintamaoloissa!

    Hälliin täytyy ehdottomasti tutustua. Kiitos tästä, Kaisa-ihanainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! <3 Miten mainio valinta tuo Hurmeen teos olikaan; olen niin iloinen, että se kuljetti tällaisen hienon kirjailijan äärelle kuin Hälli, joka on jostain syystä painunut lähes unholaan.Uskon, että pitäisit tästä kirjasta todella paljon! :-) Elokuvakin tästä on olemassa, tosin se ei lukemani perusteella vedä vertoja kirjalle.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!