perjantai 26. kesäkuuta 2015

Sadepisaroita, kukkia ja runoja


Sateen jälkeinen luonto on kaunis. Äitini puutarhan vesipisaroissa kimmeltävistä kukista inspiroituneena räpsin liudan kuvia. Niiden kumppaniksi etsin kirpputorilta löytämästäni Kirsi Kunnaksen runokirjasta (Puut kantavat valoa, Runot 1947-1986) muutaman sateisen runon. Niiden myötä toivotan iloista ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua!

(Piakkoin tulossa arviota Antti Holman Järjestäjästä ja Elina Hirvosen teoksesta Kun aika loppuu). 



                                                    Sateen ensi siemen tummuvaan
                                                    järven pintaan lensi
                                                    kukkimaan
                                                    vesien pellot pienet sinikellot
                                                    soimaan
                                                          läpättämään
                                                                  pisaroimaan
                                                                          kellojen kielet
                                                    mustat ja valkeat
                                                                           nopeat puikot
                                                    vilahtelevat
                                                                     niiden tauot toisissaan kuin
                                                                     hidas väreily kuin
                                                    ei liikettä olisikaan
                                                    ikään kuin näkisit etkä näe
                                                    kuin kuulisit ja kuulet
                                                    sateen
                                                    sen sisältä. 

(Kirsi Kunnas, Kuun kuva meissä 1980)




Myrskyn silmässä kevyt untuva

Myrskyn silmässä kevyt untuva,
utua pilven seinä
keinut korsi
huojut heinä,
irtoaa hauras tuokio
rauhalta tuntuva. 

(Kirsi Kunnas, Valoa kaikki kätketty 1986)



                                                Avasin ikkunan kuullakseni sateen

                                                Avasin ikkunan kuullakseni sateen,
                                                puut kuiskailivat
                                                                           salaisuuksiaan
                                                        sävy sävyyn
                                               vaihtoivat sanoja hetkestä toiseen
                                                                           muunnellen tarinaa

                                                jonka alkua en enää muista

                                                mutta lopun
                                                ennen kuin oksien alle heittyy
                                                kirkas hiljaisuus
                                                tahdon kuulla.

(Kirsi Kunnas, Valoa kaikki kätketty 1986)



6 kommenttia:

  1. Voi, miten kauniit kuvat ja runot! Sateestakin löytyy ilo, kun sitä osaa katsoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Aina sanotaan, että sateen jälkeen tuoksuu hyvältä - mutta myös näyttää. Toki sade voisi viimein antaa enemmän tilaa auringolle.. Tänään näyttäisikin siltä, että luetaan ulkosalla! :-)

      Poista
  2. Aivan kertakaikkisen hurmaavat kuvat ja runot! <3 Ihana postaus, kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! <3 Välillä on mukava tehdä tällaisia postauksia, kun kirja-arviot vielä kypsyvät.

      Poista
  3. Kirsi Kunnas on kyllä sanataituri.

    Ja sateen jälkeen on aina kaunista.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja nolottaa myöntää, miten vähän olenkaan hänen runojaan lukenut! Onneksi löysin Kunnaksen runokirjan, sillä se kulkee varmasti nyt mukanani kesällä. Jostain syystä kesällä tartun herkemmin runoteoksiin kuin muulloin.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!