maanantai 14. syyskuuta 2015

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

Lukija aamujunassa (Le Liseur du 6h27),
Jean-Paul Didierlaurent. Tammi 2015 (ranskankiel. 2014).
suom. Kira Poutanen. 189 s.
kansi: Sanna-Reetta Meilahti.

Vielä lämpimässä teräspötsissä lepäsi päivän saalis. Kymmenisen sivua odotti Guylainia aina samassa paikassa, ainoassa, johon putkien vesisuihku ei ylettynyt, terässeinän ja viimeisen veitsiakselin välissä. Irtosivut olivat painautuneet ilmavirran voimasta vetistä koloa vasten ja juuttuneet siellä metallikannukseen, joka oli lopulta pysäyttänyt niiden kohtalokkaan liu'un. Giuseppe kutsui niitä eloonjääneiksi.

Eloonjääneet, Zerstorin teräsleuoilta selvinneet kirjojen sivut, päätyvät aina Guylainin huomaan. Joka aamu hän istahtaa aamujunassa samalle taitettavalle penkille, kaivaa pelastamansa sivut esiin ja alkaa lukea tekstikatkelmia ääneen. Oli kyseessä sitten katkelma dekkarista, historiakirjasta tai ruokaohje, Guylain antaa sanojen tippua huuliltaan katsomatta muita matkustajia, mahdollisia kuulijoitaan. Guylain ei lue heitä varten vaan koska haluaa tuhottujen kirjojen sivujen vielä kerran vapautuvan ja olevan turvassa. Guylain itse vihaa työpaikkaansa niin, että inho tulvahtaa usein ulos pahoinvointina eikä kultakalan kanssa asuva mies kykene lähtemään töistä ennen kuin on puhdistanut kehonsa suihkussa.

Guylainin harmaansävyisen arjen raiteet loksahtavat kohti uutta suuntaa, kun hän löytää junasta muistitikun, josta paljastuu nuoren naisen, Julien, päiväkirjamerkintöjä. Niiden lukeminen muuttaa Guylainin arjen sävyjä iloisempiin, kun hän alkaa jäljittää merkintöjen kirjoittajaa. Vaihtelua tuovat myös hoitokodin vanhukset, joille Guylain käy lukemassa kerran viikossa.

Lukija aamujunassa käynnistyy hieman hitaanlaisesti ja hetki, jolloin Guylain löytää Julien muistitikun päiväkirjamerkintöineen tulee aika myöhään. Näin ollen teoksen loppupuoli jäi parhaiten mieleeni ja viihdyin sitä lukiessani eniten. Etenkin lopetus on ihastuttavuudessaan onnistunut. Ikävä kyllä teoksen lyhyt sivumäärä ei ihan onnistu palvelemaan tarinaa parhain mahdollisin tavoin. Itseäni vaivasi se, miten valtaosa henkilöistä jää hahmotelmiksi; ihan kuin heihin olisi puhallettu ilmaa vain puoleenväliin. Guylainista itsestäänkin jää paljon lukijalta pimentoon. Miksi hän työskentelee kirjojen kierrätyskeskuksessa, vaikka inhoaa työtään? Miksi hän vaikuttaa masentuneelta? Mahdollisia vihjeitä kyllä annetaan, ja tulkintojen teko jää lukijan käsiin. Jokainen henkilöhahmo on jollain tapaa vähän hassu ja vinksahtanut. Kaikista omaperäisin lienee ainoastaan aleksandriinimitassa lausahteleva Yvon, Guylainin työtoveri. Itseäni ei erityisesti ihastuttanut tietyn luonteenpiirteen yltiömäinen korostaminen. Sen sijaan Guylain ja Julie, joissa on eniten realistista tarttumapintaa, olivat minulle mieluisimpia ja päiväkirjamerkintöjensä ansiosta Julie kohosi kiinnostavimmaksi.

Didierlaurentin pieni sadunomainen teos on ylistystarina lukemiselle ja kirjoille. Lukijalle kerrotaan niukasti aamujunan matkustajista, mutta se, mitä heistä kerrotaan muuttuu sitä mukaan, kun Guylain alkaa saada valoa elämäänsä. Teoksen alussa matkustajien kasvoja kuvataan pettyneiksi, jopa surullisiksi, joskus joku saattaa kuiskata kiitoksen Guylainille. Kun Guylain alkaa lukea Julien päiväkirjamerkintöjä, hänen kuulijansa osoittavat kuuntelevansa eläytymällä tekstiin esimerkiksi aplodein ja heistä välittyy tyytyväisyys toisin kuin muiden vaunujen matkustajista. Kun ihmiset purkautuvat vaunuista ja hajaantuvat kuka minnekin, lukija jää miettimään, millainen vaikutus luetulla tekstikatkelmalla on kunkin kuulijan päivään. Onko joku yksinäinen saanut hetken tuntea kuuluvansa samaan porukkaan, onko joku saanut stressaantuneen mielensä hetkeksi rentoutumaan ja onko joku muuten vain saanut iloa päiväänsä? Oli Guylainin kuulijana sitten junamatkustajia tai vanhuksia, kaikissa tekstit herättävät ajatuksia, keskustelua ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lukemisen merkityksen lisäksi Lukija aamujunassa nostaa esiin huolen kirjojen lyhyestä elinkaaresta.

Luin Didierlaurentin teosta osittain samaan aikaan Katja Ketun Yöperhosen kanssa. Lukija aamujunassa toimi ihan hyvänä vastapainona, kun pidin hieman taukoa Ketun teoksen rankasta tarinasta. Lukija aamujunassa piristi ja heilautti saduille tyypillistä taikapölyä ympärilleen. Guylainin tarinaa voi suositella etenkin ranskalaisesta kirjallisuudesta nauttiville ja kirjallista välipalaa kaipaaville.


Didierlaurentin teos oli lukupiirimme syyskuun lukemisena, ja kaimani on jo ehtinyt julkaista oman arvionsa. Lisää lukukokemuksia löytyy mm. KatrinLiisanHannanOmpun ja Jonnan blogeista. 

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että pureuduit kunnolla tuohon lukemisen ylistämiseen. Tämä oli kiva pikku teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jäi erityisen vahvasti teoksesta mieleen. Kiitos kirjavalinnasta, tämä tuli juuri sopivaan aikaan itsellä luetuksi. :-)

      Poista
  2. Varsin viehättävä teos mutta välipalamainen. Sopii siis kirjallista välipalaa kaipaaville, kuten toteatkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sopii, itsellänikin tämä toimi juuri sellaisena. :-)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!