Katja Kettu: Yöperhonen

Yöperhonen, Katja Kettu.
Wsoy 2015. 322 s.
Päällyksen maalaus: Eemil Karila.
Päällys: Martti Ruokonen.
Arvostelukappale.

On sattunut kaasuräjähdys. Olen loukossa. Tiesin, että hälytyksen vuoksi kaivoksen käytäviä alettaisiin sulkea, eikä ketään päästettäisi ulos ennen kuin vaara olisi ohitse. Yritin peruuttaa pois kapeikosta, mutta sain uudessa tärähdyksessä hiiltä päälleni, enkä enää erottanut, mikä suunta osoitti maan pinnalle, mikä manalaan.

On vuosi 1937. Sukset viiltävät lumipeitteeseen jäljet, ympärillä soi ainoastaan suksien suhina. Irga, Valkoisen Jumalan tytär, hiihtää taakseen katsomatta kohti Neuvostoliittoa. Ajojahti on alkanut: Irgan perässä hengittää lahtarijengi, isän käskyläiset. Suenhammas ja haave yhteisestä elämästä mielessään tyttö jatkaa hiihtämistä kohti määränpäätään, kohti rakentamiaan onnenkuvia.

Neuvostoliitto ei kuitenkaan ota 15-vuotiasta Irgaa vastaan avosylin, vaan hän suihkii suoraan pahimpaan painajaiseensa. Nuori tyttö otetaan kiinni ja syöstään Vorkutan vankileirille, maanpäälliseen helvettiin. Elämä roihahtaa taisteluksi. Jokainen päivä on kuin loputonta shakin peluuta; kuka lopulta omaa taitavimman selviytymisstrategian? Irga on kuin pieni viattomalta vaikuttava ketunpoika, joka harjoittelee ja oppii koko ajan lisää nokkeluudesta ja viekkaudesta. Yksin hän ei ole: tukena on Elna ja Aleksei, Irgan oma varpunen.

Nykyhetkessä Verna saapuu Lavran kylään Marinmaalle tunnistaakseen isänsä ruumiin. Isän varpaat on raastettu ja tämän suusta on löytynyt yöperhonen, motyljok. Marinmaalla kukoistaa kaunein kesä, mutta jotain se silti yrittää piilottaa. Vernan kysymyksiin saamat vastaukset ovat kuin karkuun rönsyilevää pavunvartta, josta ei saa otetta. Hämärässä kuusilehdon siimeksessä kyläläisiä tarkkailee Keremet Valosilmä, paholainen.

Kun vuosia sitten luin Kätilön (Wsoy 2011), en kokenut teosta erityisen väkevänä lukukokemuksena ja takkusin kielen kanssa. Harmitti. Tällä kertaa on kuitenkin toisin. Yöperhonen järisytti minua niin voimakkaasti, että seuraavaan kirjaan tarttuminen on ollut vaikeaa ja arvion kirjoittaminen tuntuu hankalalta. Tuosta noin vain lupaa kysymättä Yöperhonen lepatti tänä vuonna lukemieni kirjojen parhaimmistoon, tukevasti kärkipaikoille. 

Ketun kieli elää jälleen vahvasti omanlaisenaan ja on hyvin täyteläistä. Aluksi lukeminen eteni hitaasti, mutta kun kielen rytmistä sai kiinni, lukeminenkin puhkui uudenlaista tahtia. Vaikka Ketun vangitsevasta kielestä enimmäkseen nautinkin, kielen runsaus kuitenkin läiskyy paikoin yli. Mietinkin, miksi jokainen kolo on pursotettava täyteen kielen kermaa. Tämä kielen tursuaminen vaivasi minua Kätilössäkin, joskin ehkä enemmän kuin nyt. Teksti ei olisi lainkaan huonontunut, jos jonkin ilmauksen olisi jättänyt vähemmän kuvainnollisemmaksi; vähäeleisyyskin riittää. Hunajaan voi työntyä myös ihan vain sormi, ei välttämättä tarvita surukyntistä sormea. Kieli pulppuaa etenkin seksikuvauksissa yli äyräiden. Niissä on jotain liikaa, jotain, mikä huvittaa niin, etten pystynyt lukemaan vakavissani sadunomaisen hekumallista tunnelmaa, tunturiomenaisia tai metisintä alkulähteiden simaa.

Yöperhosessa minua kiehtoi eniten itse juoni. Siihen tarrautuu kynsin ja hampain; aina vain haluaisi lukea eteenpäin. Tarina runnoo itsestään jäljen lukijaan ja imaisee tämän mukaansa likaiseen, synkkään ja salaisuuksia vellovaan maailmaan, jossa pilkehtii myös ystävyyden ja rakkauden kauneutta. Lukekaa ja kokekaa itse, napatkaa Yöperhonen haaviinne. 

Mutta täällä selviydytään. Pysytään elossa.
Koska on pakko. Koska se on elämän kosto. 

Arvioita Ketun uutukaisesta julkaistaan tiheään tahtiin. Esimerkiksi ErjaKaisa ReettaKatjaJenni ja Krista ovat kirjoittaneet lukukokemuksestaan. 

Kommentit

  1. Alan vakuuttua siitä, että luettavahan tämä on. Kielen "tursuaminen" jäi Kätilöstäkin mieleen ja ensin vaikeutti lukemista. Lopulta siitä tuli paras asia koko kirjassa, koska julmuus "tursusi" vielä enemmän. Yöperhonen kuulostaa hyvin paljon Kätilöltä, mutta on ilmeisesti juoneltaan parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä uutukaisessa on -ainakin minun mielestäni- parempi juoni. Huh huh, miten teos sai henkäisemään monesti loppua kohden! Kätilössä julmuus tulee jotenkin liikaa liki, ja onhan julmuutta tässäkin vaikka kuinka, mutta jotenkin Yöperhonen on enemmän minun juttuni kuin Kätilö. Uskon, että vaikutut!

      Poista
  2. On melkein hurjaa tai ainakin huikeaa (no ok, kumpaakin), miten samalla tavalla taisimme kokea sekä Kätilön että Yöperhosen. Minäkään en vaikuttunut Kätilöstä kovinkaan suuresti, vaan olin läkähtyä sen kieleen. Ja sitten tuli tämä Yöperhonen! Aloin lukea sitä epäillen, mutta tietenkin kiinnostuneena ja sain yhden kirjavuoteni parhaimmista lukukokemuksista. Juoni tässä vetää ja kiehtoo, kieli - runsaanakin - ihastuttaa. Upea romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Katja, mahtavaa, että meillä on näistä teoksista niin samanlaiset kokemukset! <3 Olen ajatellut monesti, että onko minussa lukijana joku vika, kun Kätilö ei ole kolahtanut ja tuntuu, että "kaikille muille" se on ollut vaikuttava lukukokemus. Yöperhonen on paitsi parhaimpia lukukokemuksia tänä vuonna myös teos, josta on ollut haastavinta kirjoittaa. Aijai, mikä kirja.

      Poista
  3. Minä vaikutuin Kätilöstä todella paljon ja niin hurjalta kuin kuulostaakin, koin se rakaustarinana sekä kuulen vieläkin validen laulun. Yöperhosen kieli oli ihan Kettua vahvimmillaan eikä tuota minulle vaikeutta. Se vaikeus oli Yöpperhosen runsaudessa, kahdessa aikatasossa ja kummassakin on iso toimintakuvaus. Se leirikapina olisi riittänyt minulle ilman Lavran kylän palamista nykyajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kielen vaikeuden Kätilössä aiheutti etenkin murre; peräpohjolan murre on minulle aina haasteellista ja hidasta luettavaa. Yöperhosen kieli on enemmän mieluinen, mutta alku vaati hieman totuttelua, jotta pääsi kieleen "sisään". Totta tuo, mitä sanot Yöperhosen runsaudesta. Lavran kylän palamista ei olisi välttämättä tarvittu; se jo lähes tukahduttaa lukijan. Mutta silti... huikea teos!

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!