keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi

Poika nimeltä Kuukivi
(Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til), Sjón.
Like 2014 (alkuteos 2013).
suom. Tuomas Kauko. 152 s.

Islantilaiskirjailija Sjónin teos Poika nimeltä Kuukivi (Like 2014, alkuteos 2013) on historiallinen romaani, joka sijoittuu vuoden 1918 Islantiin. Vaikka sivumäärä on pieni, mahtuu kansien väliin paljon. Maailma heiluu repaleisena: Jokin hallitsematon voima on vallannut maan, jotain historiallista tapahtuu samanaikaisesti Reykjavikissa ja suuressa maailmassa. Valkokangas on revennyt, maailmojen välillä tuulee. Kun maailma yrittää parsia haavojaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Islanti valmistautuu itsenäisyyteen. Katla-tulivuori alkaa tanssittaa laavaa sisuksistaan; se ennakoi, ettei vielä ole aietta juhlaan. Islantiin nimittäin rantautuu raivoisa espanjantauti, joka alkaa säälimättä niittää satoaan. Yleensä niin täydet elokuvateatterit hiljenevät ja tuulessa lemuaa kuolema.

Tarinan keskiössä on 16-vuotias orpo poika, Máni Steinn. Hän rakastaa elokuvia ja elää niistä. Jos hän ei ole katsomassa elokuvaa, Máni toistaa niitä mielessään ja nappaa katukuvasta näyttelijöiden kaksoisolentoja. Rahoittaakseen elokuvahetkensä Máni tyydyttää miesasikkaitaan hämyisten iltojen suojavaipassa. Kun taivas vääntyy laavasta veren punaiseksi ja ihminen toisensa jälkeen häviää espanjantaudin mahdille, Máni tuntee, miten Reykjavik on ensimmäistä kertaa ottanut muodon, joka ilmentää hänen sisäistä elämäänsä. Mutta sitä hän ei aio kertoa kenellekään. 

Poika nimeltä Kuukivi on palkittu Islannin kansallisella kirjallisuuspalkinnolla ja nimetty vuoden kirjaksi. Minulle se on vasta ensimmäinen lukemani islantilainen teos, eli lapsenkengissä ollaan. Sjón on tunnettu myyttisistä kertomuksistaan, joista on suomennettu myös Argon lastu ja Sinun silmäsi näkivät minut. Kirjailijan runot ovat tulleet tutuiksi Björkin hitteinä, ja mies on myös laatinut tämän kanssa kappaleen The Comet Song elokuvaan Muumi ja punainen pyrstötähti (2010).

Lukukokemuksena Sjónin teos on erikoinen ja hyvin elokuvamainen. Kohtaukset loksahtelevat seuraavaan, tarkennetaan, kamera heilahtaa toisaalle. Tarina kääriytyy odottamatta varjoihin ja päälle valutetaan siemennestettä. Välillä rujouden luomaa likaa pyyhitään, ja alta paljastuu vastapainoksi herkkää kauneutta. Tunnelma on hyvin unenomainen; ihan kuin olisi uneen ja valveen rajamailla. 

Oma suhtautumiseni teokseen keikkuu kuin vaaka, joka ei osaa päättää kumpaan suuntaan kallistuisi. Luin Sjónin kirjan aika pian Katja Ketun Yöperhosen jälkeen, joka oli minulle äärettömän voimakas lukukokemus. Olin vielä aika täynnä sen brutaalia maailmaa ja täyteläistä kieltä, joten minulla ei ollut niin paljon voimaa sukeltaa syvälle islantilaiskirjailijan tarinaan, kuin se olisi vaatinut. Nimittäin vaikka teos onkin lyhyt, hyvin minimalistinen, Sjón jättää paljon ilmaa rivien väliin lukijan omille tulkinnoille. Mutinasta huolimatta teoksessa on kiinnostavaa vertauskuvallisuutta, joka herättelee lukijaa pohtimaan asioita. Minulla kesti tovi ennen kuin tunsin päässeeni kunnolla sisälle teoksen ääriviivoja häivyttävään tunnelmaan. Rujous veti minua etäämmälle tarinasta, mutta toisaalta pidin vähäeleisestä kielestä ja tavasta, miten kirjailija saa puhallettua lyhyisiin virkkeisiin niin paljon voimaa. Myös tapa, miten tarina on kirjoitettu ikään kuin elokuvan kerrontakeinoja hyödyntäen, kiehtoi ja ihastutti. Huomaan myös nyt, kun kirjan lukemisesta on useampia päiviä, ettei Poika nimeltä Kuukivi ole vielä haihtunut mielestä. Se jää viipyilemään, eli vaikka minulle teos ei ole napakymppi, siinä on sitä jotain, omanlaistaan taikaa. 


Luin teoksen Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteen innoittamana. Kirjasta ovat bloganneet myös muun muassa OmppuKaisa ReettaKatja ja Jonna. Lue myös kirjailijan haastattelu Hesarista

6 kommenttia:

  1. Minulle kirja oli rujoudessaan napakymppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, Mai. :) Pitää jatkaa islantilaiseen kirjallisuuteen tutustumista - ja kokeilla, millaisia muut Sjónin teokset ovat.

      Poista
  2. Minustakin tämä oli varsin elokuvamainen. Hieno teos, vahva. Islanti on karuna läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse tiennyt paljon mitään vuoden 1918 Islannista, ja tämä teos havisuttaa historiaa kiinnostavasti ja sai minut googlailemaan lisää. Islanti on maa, jonne kovasti haluaisin vielä joskus matkustaa. Ja tietenkin islantilaista kirjallisuutta on tutkittava lisää. :-)

      Poista
  3. Erikoisen kuuloinen kirja. Arviosi herättää uteliaisuuden. Ehkä islantilainen kirjallisuus on omalaatuista ja juuri tuollaista vaikuttavaa ja vahvaa, vaikkei aivan omalta tuntuisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan erikoinen, ja siksi varmasti jakaa lukijansa. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, sillä tässä on kuitenkin sitä jotain, hämmentävällä tavalla kiinnostavaa. Pitää ehdottomasti jatkaa maan kirjallisuuteen tutustumista; ensiaskel on nyt otettu.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!