Aapeli: Pikku Pietarin piha

Pikku Pietarin piha, Aapeli.
Wsoy 1990 (ensimmäinen painos 1958).
156 s. Päällys: Hannu Taina.

Tänään tulee kuluneeksi sata vuotta Aapelin, eli Simo Puupposen, syntymästä. Amma emännöi tämän kunniaksi kimppaluvun, johon pystyi osallistumaan lukemalla jonkin Aapelin teoksista ja bloggaamaan siitä tänään. En muista, olenko lapsena lukenut Pikku Pietarin pihaa (Wsoy 1990), pientä ja suloista klassikkoa. Amman luotsaama kimppaluku osoittautui siis hyödylliseksi: mahdollinen aukko sivistyksessä on nyt paikattu. 

Päähenkilö selviää jo teoksen nimestä. Pietari asuu puutalokorttelissa, jonka pihapiirissä kaikuvat päivittäin ystävien äänet eikä yksikään päivä ole samanlainen kuin edellinen. Pietarin isä, josta käytetään vain sukunimeä Jormalainen, tekee pitkiä työpäiviä torikauppiaana. Teoksen alussa sairaus voittaa Pietarin äidin ja perheen miehet jatkavat elämäänsä parhaansa mukaan kahdestaan. Silloin tällöin Pietari keskustelee Taivaan Isän kanssa ja välittää tämän kautta äidilleen viimeisimpiä kuulumisia.

Tulee päivä, jolloin Pietarin ja tämän isän arki muuttuu, kun Karoliina muuttaa heidän luokseen: 

- Ja niille tulee vielä uusi äitikin, ilmoitti Friskin Liisi. 
- Niin Jormalaiselleko? Hati kysyi.
- Niille tietysti.
- Ei se sitten ole mikään oikea äiti, Hati sanoi.
- Eikä se ole Jormalaisellekaan mikään oikea rouva, Hati jatkoi.
- Ei olekaan, Pietari tiesi. Se on rouvapuoli.
- Milloin se tulee teille?
- Ei me tiedetä. Mutta tilaus on sisässä, Pietari sanoi. 

Karoliina on huolehtivainen ja topakka nainen, hyvä ihminen. Hän auttaa Pietaria ja tämän isää parsimaan surusta lamaantunutta elämää uudelleen kokoon, puhaltamaan elämän palkeisiin uuttaa ilmaa. Karoliina on kuin taivaasta laskeutunut enkeli, joka auttaa myös kaupunkilaisia näiden ongelmissa. 

Puutalokortteliston tunnelma on idyllinen ja lämminhenkinen, sellainen muumilaaksomaisen turvallinen. Asukkaita on monenlaisia persoonia, mutta jokainen saa olla juuri sellainen kuin on: Kaupungissa oli sellainen tapa, ettei hulluilta otettu vuokraa, asettuivatpa he asumaan miltei minne hyvänsä. Tämä ei johtunut mistään sopimuksesta, vaan käytännön saneli lausumaton yleinen mielipide. Jos joku olisi vaatinut hullulta vuokraa, häntä itseään olisi pidetty hulluna tai ainakin olisi sanottu hänen olevan hulluksi tulemaisillaan. Riidoilta ei tietenkään voi aina välttyä, mutta kuohahdusten jälkeen kaikki elävät jälleen sovussa.  

Pikku Pietarin piha on kirkas pieni helmi, joka on sisällöltään yhtä lämmin kuin kupillinen höyryävää kaakaota. Aapelin kynänjälki solahtaa sydämeen ja jättää hyvän mielen. Pietarin kotoisa ja sympaattinen puutalokorttelisto on paikka, jonne vievää polkua pitkin kulkisi mielellään uudelleen. 


Aapelin klassikosta ovat aiemmin kirjoittaneet ElinaAletheia ja Jenni.

Kommentit

  1. Onpas ihana kansi tässä kirjassa. :) Olen lukenut tämän, mutta siitä on jo aikaa... muistelen pitäneeni kirjasta. Juuri tuo mainitsemasi idyllisyys puhutteli, ja kirja oli kuin aikamatka jonnekin vuosikymmenten takaiseen aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on minustakin suloinen ja kutsuva. Ihastuttava teos! Mukava kuulla, että se on ollut sinunkin mieleesi. :-)

      Poista
  2. Minuakin puhutteli juuri tuo kohta, kuinka hulluilta ei oteta vuokraa,koska se olisi jo liian hullua. Vanhan ajan yhteisöllisyys on tässä voimissaan, jos kohta juoruilukin, joka kuvataan taidokkaasti ja terävästi. Ai, mikä pieni aarre! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisen lämminhenkinen helmi syysiltoihin. :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!