torstai 29. lokakuuta 2015

Asko Sahlberg: Tammilehto

Tammilehto, Asko Sahlberg.
Wsoy 2004. 388 s.
Päällys: Sami Saramäki. 

Ääni oli todellinen, se oli purkautunut kerran hänen suustaan ja jäänyt väräjämään ehtymättömänä sen sijaan, että olisi toisten äänten tapaan sammunut ja laahannut varjonsakin pois, ja hän tiesi ettei se kaikunut pelkästään hänen sisällään. Se kaikui myös vanhoilla syntysijoillaan, missä tosin kenties vain hän sen saattaisi kuulla. Se kaikui tammilehdossa.

On kansalaissota, joka vavisuttaa jylyllään Suomen kamaraa ja on kahtia jakautunut kansa, valkoiset ja punaiset, toisiaan saalistavat pedot. Iäkäs kartanonherra Martin on kuin yksinäinen, hitaasti laahustava haamu valtavassa talossaan, josta palkolliset ovat sodan tieltä lähteneet. Kartanon utuiseen tunnelmaan repäisee aukon Emma, Martinin entisen maanmiehen tytär, jonka tiedetään elättäneen itsensä seksuaalista voimaansa hyödyntämällä. Emma asettuu kartanoon: hoitaa lypsyt ja auttaa muissakin askareissa. Tunnelmassa on kuitenkin jotain, se on venynyt äärimmilleen ja aavistelee jotain. Sillä jossain, vielä matkan päässä, kartanoa kohti astelee punapäällikkö, Aarne. Mukanaan hän kantaa vuosien takaista kaunaa, halua sivaltaa kartanonherraa vihallaan.

Ja jälleen tuo uuvuttavan usein viime kuukausina toistunut näky, tie hänen edessään. Se oli tuttuudessaan tyynnyttävä ja autio väylä, mutta sitä seuraisi toinen tie, ja taas toinen, ja jossain teiden takana odotti hänen lopullinen välienselvittelynsä kohtalon kanssa. Jos sitä oli olemassa, kohtaloa.

Asko Sahlbergin Tammilehdon (Wsoy 2004) kansikin jo sen paljastaa: kansien välistä avautuu synkkiä sävyjä. Ääriviivat hämärtyvät, utuisessa maisemassa hohkaa uhkaavaa oranssinpunaa, pimeä peittelee salaisuudet ja uteliaat silmät varjoihin. Vaikka kansalaissota pauhaa, se häivytetään taustalle ja keskiöön nostetaan ihmiset ja heidän väliset karvaan makuiset suhteensa. Jokaisen henkilön elämässä on jotain, joka koskettaa. Etenkin Martinin yhä selän ruhjeista paljastuva menneisyys suretti. Pysyin kuitenkin koko ajan pienen välimatkan päässä henkilöistä ikään kuin olisin todistamassa jotain, mitä en saisi tietää.

Tammilehto ei ole nopeasti haukattava teos, ainakaan minulle se ei sellainen ollut. Teos on kaikessa rujoudessaan ja kiihkossaan paikoin niin vastenmielinen, että pystyin lukemaan välillä vain vähän kerrallaan. Lukija ei kuitenkaan tukehdu lian alle, koska Sahlbergin kauniina soljuva kieli on kuin raikkaana keuhkoihin virtaavaa happea. Välillä on vain pysähdyttävä: luettava upeat lauseet uudelleen ja hitaammin. Tammilehdon loppupuolella syke kiihtyy ja lukija vavisee.

Tammilehdon lukemisen jälkeen on sanaton. On vain varmuus siitä, että on lukenut jotain suurta. 


Tammilehto oli lukupiirimme lokakuun luettavana ja ensimmäinen kosketukseni Sahlbergin tuotantoon. Teoksesta ovat kirjoittaneet kaimani ja  Minna.

8 kommenttia:

  1. Upea teos! Olen vaikuttunut minäkin. Sahlbergin kieli on järisyttävän hienoa, kaunista suomea.

    Kirjan kolme päähenkilöä eivät unohdu. Minulle taas kävi niin, että he tulivat iholle asti, liiankin lähelle.

    Hieno kuva, Kaisa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin Sahlbergin tuotantoa kahlaamaan. Aina yhtä mukavaa löytää lisää kirjailijoita, joiden tuotantoa alkaa lukemaan. ;-)

      Kiitos kuvakehuista, Elina! <3

      Poista
    2. Kiitos, Elina, vastailen ensi viikon aikana! <3

      Poista
  2. Juuri Sahlbergin kerrontaan tutustuneena ja ihastuneena alkaa tämä Tammilehtokin vetää puoleensa. Sahlberg on uniikki!

    Ja tuo kuva on todella ihana, Kaisa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin silmäillyt, että olet lukenut hiljattain Irinan kuolemat. Siihen teokseen minäkin jossain vaiheessa tutustun. Uskon, että pitäisit Tammilehdosta(kin) paljon. :-)

      Voi kiitos, Kaisa Reetta! <3

      Poista
  3. Sinulle on haaste blogissani!

    http://mustettajapaperia.blogspot.fi/2015/11/liebster-award-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta haasteesta! Vastailen ensi viikon aikana. :-)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!