Henrik Ibsen: Nukkekoti

Nukkekoti (Et Dukkehjem), Henrik Ibsen.
Wsoy 1998 (alkuteos 1879).
suom. Eino Palola. Esipuheineen 123 s.
Kannen kuva: Edvard Munch, Elämäntanssi.

Henrik Ibsenin klassikkonäytelmä Nukkekoti (Wsoy 1998, alk. 1879) alkaa tunnelmaltaan kepeänä, kun Nora saapuu posket punoittaen joulululahjaostoksilta. Hän ajautuu miehenesä Torvald Helmerin kanssa pieneen kiistaan siitä, voiko rahaa käyttää säästelemättä perheen ensimmäisenä jouluna, jolloin Noran mielestä voisi kerrankin höllätä kukkaronnyörejä. Torvald on eri mieltä: Nora on hänen mielestään tuhluri. Riittää, että vaimo sirkuttaa kuin leivonen. Kirsti Mäkisen esipuheen mukaan Nora ja Torvald ovat muuten klassisessa kahdeksannen avioliittovuoden kriisivaiheessa. Esimerkiksi Tolstoin Anna Karenina käynnistyy Annan ja Kareninin kahdeksantena avioliittovuotena. 

Ensimmäisen näytöksen lopussa tunnelma on jo täysin muuttunut. Nora on kantanut pitkään salaisuutta, jota ei halua koskaan paljastaa miehelleen. Asianajajana toimivan Torvaldin alaisena oleva Krogstad kuitenkin tietää Noran salaisuuden ja uhkaa tuoda sen päivänvaloon, koska Nora saa puhuttua rouva Lindelle paikan miehensä työpaikassa. Samalla Krogstadin paikka vaarantuu ja ero uhkaa. Nora aikoo tehdä kaikkensa sammuttaakseen Krogstadin aikeet. 

Kolmeen näytökseen jaettu Nukkekoti on tiivistunnelmainen: tunnelma jännittyy nopeasti yhä tiukemmalle Noran kasvavan epätoivon myötä. Dialogi suorastaan rynnii eteenpäin ilman minkäänlaista tyhjäkäyntiä, joten näytelmän lukee nopeasti. Sileäksi hiottu nukkekoti kolhiintuu sitä pahemmin mitä pidemmälle näytelmä etenee. Lopulta se murenee kokonaan.

Ibsenin luomat henkilöt ovat toimivia, joskin tohtori Raskin merkitys jäi minulle hataraksi. Keskeisinhän kaikista on Nora, joka on hahmona kiinnostava, vaikka en voikaan sanoa pitäneeni hänen ärsyttävän touhottavasta puolestaan. On kuitenkin mielenkiintoisa, miten aluksi Nora vaikuttaa lähes imelän liehittelevältä, mutta miten yhtäkkiä lukijan luulot runnoutuvat, kun selviää, mitä Nora on itsenäisesti miehensä puolesta tehnyt ja hoitanut, vaikka siinä ei kaikki ihan puhtoista olekaan. Loppu on näytelmän vaikuttavin osuus. Siinä Noran naamiaisvaatteiden alta kuoriutuu varma ja voimakastahtoinen nainen, joka ei enää halua kumartua miehen tahdon alle. Noran on aika löytää itsensä eikä se ole nukkekodissa enää mahdollista.

Helmer: Olet ennen kaikkea vaimo ja äiti.
Nora: Siihen en enää usko. Uskon, että olen ennen kaikkea ihminen, minä, yhtä hyvin kuin sinä, - tai että ainakin koetan tulla ihmiseksi. Tiedän, kyllä, että useimmat katsovat sinun olevan oikeassa, Torvald, ja että kirjoissa on jotakin sellaista. Mutta en enää voi tyytyä siihen, mitä useimmat sanovat ja mitä kirjoissa sanotaan. Minun on itseni ajateltava asioita ja saatava niistä selko. 

Nukkekoti jää lopultaan avoimeksi. Löytääkö Nora itsensä? Millaiseksi hänen elämänsä muotoutuu? Palaako hän vielä joskus Torvaldin ja lastensa luo? Ibsenin näytelmän merkitys on ollut omana aikanaan valtaisa: se nostatti kuohuaallon naisen huonosto asemasta ja tasa-arvosta. Oman aikansa kuvauksena Nukkekoti onkin vahva näytelmä, jonka tiheä tunnelma nappaa lukijan mukaansa.


Luettu Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen: norjalainen kirjallisuus. Nukkekodista on viime kuussa kirjoittanut Elina, jonka arvion lopusta löytyy lisää linkkejä.

Kommentit

  1. Nukkekoti on edelleen vaikuttavaa luettavaa. On jotenkin hurja tuo loppu, jossa Nora ilmoittaa olevansa ihminen siinä missä miehetkin. Naista kun pidettiin järjettömänä tunneolentona, jota ei otettu vakavasti huomioon missään asioissa. Eläköön Ibsen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kulki ihan kylmät väreet tuota loppua lukiessa. Huh huh! Mahtavaa, että kirjallisuudella voidaan vaikuttaa asioihin ja saada kohinaa aikaan.

      (Nyt iski suunnaton halu lukea Minna Canthia!)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!