tiistai 24. marraskuuta 2015

Pertti Lassila: Armain aika

Armain aika, Pertti Lassila.
Teos 2015. 148 s.
Ulkoasu: Camilla Pentti.
Arvostelukappale.

Muistatko vielä lapsuuden kesäpäivät, jolloin aika oli loputtomalta tuntuva käsite? Verkkaiset päivät, jolloin tulevaisuus oli iso avaruus, josta ei tarvinnut kantaa huolta, koska oli vain tämä hetki. Lapsuuden kesäpäiviä muistellessa ne puuroutuvat yhdeksi ketjuksi:  - - kesiä kesien jälkeen ketjuna, jolla ei ole loppua. Kun yksi päättyy syksyy, etäällä mustien kynnöspeltojenm korkeiden kinosten, keväthankien ja koivun hiirenkorvien takana kajastaa jo kesän sininen valo, uudestaan ja uudestaan, se ei himmene, ei se sammu - - .

Pertti Lassilan Finlandia-ehdolle päässyt teos Armain aika (Teos 2015) kuljettaa lukijan juuri niihin pitkiin kesäpäiviin. On Kimmo-poika, Eila-äiti ja isoisä Kaarlo, jotka viettävät kesää huvilalla. Miljöö on täydellinen: meri kimmeltää, nuoret männyt yrittävät kurkotella vanhoja kohti, linnut sirkuttavat iloaan tervaleppien suojassa, kukat ja ruusupensaat juovuttavat tuoksullaan hyönteiset ja viinimarjapensaat rönsyilevät. Päivisin ei tapahdu mitään kovin ihmeellistä. Kimmo kulkee pitkin niemeä niin, että jos jättiläinen katsoisi korkealta pojan liikkuminen näyttäisi samanlaiselta kuin hyönteisten liikkuminen hänestä itsestään näytti. Kuitenkin poika kulkee niin kuin itse haluaa saunaan, rantaan, polkua pitkin, venevajaan, ruuheen, puuvajalle ja puutarhaan.

Aikuisten päivät eivät ole yhtä huolettomia kuin Kimmon. Mennyt aika kulkee harmaana pilvenä heidän aurinkonsa yllä: päättyneet sodat ovat jättäneet ikuisen jälkensä. Aikuisten on kuitenkin yritettävä nähdä muistojen harmaan verhon taa, sillä: Muisto ei ole paikka, jossa voisi olla tai johon voisi jäädä, koska se on vain kuva päässä, ja ihmisen pitää elää ulkona maailmassa, tahtoi tai ei, sille ei voi mitään, eikä sitä lopulta tahdo estääkään. Vaikka kipeiden muistojen paino on raskas kantaa, tunnelma säilyy alusta loppuun höyhenen kevyenä ja sävyltään vaaleana.

Armain aika huokuu hiljaisuutta, johon tekee mieli heittäytyä kellumaan. Se on kuin sellainen pysähtynyt hetki, jolloin jää lenkin aikana ihailemaan merta tai järven selkää ja rauhoittuu katselemaan hypnoottisena horisonttiin, kuuntelemaan luonnon liikettä ja havahtuu siihen, ettei ole toviin ajatellut yhtään mitään. Kiinnostuin teoksesta siitä kuukausia sitten Lumiomena-blogin Katjan arvion luettuani, sillä hän kirjoitti Lassilan tekstistä löytyvän hieman samaa kuin lemppareiltani Johan Bargumilta ja Bo Carpelanilta. Kyllä, levollisena lainehtivasta tekstistä huomaa tuttua tunnelmaa ja kielen rytmiä. Nautinkin olostani Lassilan teoksen parissa enemmän kuin hyvin. 

Lassilan teksti on hunajaa lukijalle, joka rakastaa kaunista kieltä. Armain aika sisältää monia filosofisia ja lumoavia ajatuskiteitä, jotka haluaa painaa mieleen. Miten kauniisti on ilmaistu esimerkiksi seuraava: Muisto on ryppyinen paperi, johon tavara on kääritty, mutta tavara on hävinnyt kuin lapsena saatu syntymäpäivälahja. Kielen poljento on rauhaisa ja vakaa. Niin paljon kuin Lassilan kielestä pidinkin, se hankaa vastaan Eilan ja Kerttu-tädin pitkissä dialogeissa. Yksi ihminen puhuu kerrallaan liian pitkään, jolloin keskustelu ei enää vaikuta keskustelulta, eikä kieli tunnu puheessa luonnolliselta vaan kankealta.

Armain aika ei ole juonivetoista teosta etsivälle oikea valinta, mutta jos haluaa sukeltaa ihmisen päänsisäisiin ajatuksiin, Lassilan pieni romaani takaa rauhoittavan ja lohduttavan lukukokemuksen muistojen kulumisen ja menneiden hyväksymisestä sekä sen, miten elämä ei kanna aina niin pitkään kuin toivoisi.


Teoksesta ovat kirjoittaneet ainakin KatjaKrista ja Tuijata

7 kommenttia:

  1. Yritin löytää sitä juonta, jota ei löytynyt. Sopii kesälukemiseksi, sillä kirjan miljöönä on kesäinen huvila. Olisin ehkä pitänyt enemmän, jos koko kirja olisi ollut pojan näkökulmasta kerrottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä viihdyin teoksen parissa näin marraskuun hämärässäkin, kun en kaivannut mitään kummempaa ja pelkkä tunnelmointi riitti. Taisin saada siivitettyä itseni myös kesään ja valoon, jota kaipaan näin talviaikaan.

      Minunkin suosikkejani olivat juuri lapsen kertomat osuudet. Nyt henkilöt jäävät kevyiksi, syvyyttä ei ole paljoakaan.

      Poista
  2. Lassila on kyllä melkoinen lausetaituri! Romaanina en tähän täysin ihastunut, mutta tunnelma, miljöö ja Lassilan lauseet veivät.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armain aika ei ole napakymppi, mutta minuunkin vetosivat juuri samat asiat kuin sinuun. (Ja minuun iski halu lukea pitkästä aikaa Bargumia!) Luin teoksen muutenkin juuri oikeaan aikaan, kun harmaus sai kaipaamaan kesää ja aurinkoa. Teoksen tunnelma sopi oikein hyvin marraskuuhunkin. :-)

      Poista
  3. Minä taas pidin vähiten Kimmon osuuksista, varsinkin lokkijuttu pitkästytti. Eilan karun realistinen kerronta oli eniten mieleeni, isoisänkin tarinaa luin sujuvasti. Olisin tosin Eilan pitkät osuudet laittanut omien muisteluiden muotoon enkä dialogiksi, se tosiaan töksähti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma muistelu olisi toiminut tosiaan paremmin. Minusta Kerttu-tätiä ei välttämättä olisi edes tarvittu; äiti, isoisä ja poika olisivat riittäneet aivan hyvin.

      Poista
    2. Siitä olen ihan samaa mieltä. Kertusta muistan enää sen pitkän selvityksen syntymäpäivälahjaksi tuodusta mekosta joka jäi heti pieneksi.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!