Petri Tamminen: Meriromaani

Meriromaani, Petri Tamminen.
Otava 2015. 142 s.
Kansi: Piia Aho.
Hän seisoi peräkannella laivan päällikkönä. Kun tuuli tarttui purjeisiin ja laiva halkoi Suomenlahden aaltoja, hänellä ei ollut nälkä eikä jano eikä kylmä eikä kuuma eikä hän kaivannut tuonne eikä tänne eikä maailmassa ollut mennyttä eikä tulevaa. Ilmanpaine oli kaikkialla sama, taivaalla ja pään sisällä, ja kaikkialla vallitsi sama lämpötila, ja laiva ja tuuli kulkivat samaa vauhtia, ja auringon valo kimmelsi meren jokaisessa laineessa, ja aallot tiesivät mihin ne olivat menossa, ja hän tiesi mihin hän oli menossa.

Perheen ainut lapsi, Vilhelm Huurna, ryhtyy merikapteeniksi jo 16 vuoden iässä. Laivan puupintaan on kaiverrettu nimeksi Reipas ja kapteenin mielessä ovat kotipitäjän isäntien antamat neuvot. Nuori ja innokas mieli ei vielä aavista, miten meri häntä vielä koetteleekaan. Yhteensä viisi laivaa uppoaa meren pohjamutien syleilyyn eikä Huurnan yksityiselämäkään aina kovin ruusuista ole. Vaikka elämässä välillä kompuroisikin ja vajoaisi alakuloon, ei kaamos kestä ikuisesti. Kun isännät kerta toisensa jälkeen rakentavat Huurnalle uuden laivan, Huurna tuntee meren kutsuvan suolaisen tuoksun nenässään, ilo pilkahtaa ja hän ajattelee: - - hän antaa laivalle kaikkensa, ja että jos mies antaa kaikkensa, se saattaa tässä maailmassa riittää.

Petri Tammisen Meriromaani on sivumäärältään pieni teos, jolla on sitäkin suurempi sydän. Siinä kuohuu elämä: välillä tyynenä tai kevyinä liplatuksina, välillä vaahtopäiden arvaamattomalla voimalla ja raakana myrskynä. Meri itsessään ei kuitenkaan ole tärkein, ei vaikka teoksen nimikin on Meriromaani. Tärkein ei ole myöskään se, mikä horisontissa seilaa vaan kuka: kapteeni, Vilhelm Huurna, ihminen. Omissa kuvitelmissani merikapteenit ovat pelottomia ja rohkeita: heitä eivät hetkauta meren kiukunpuuskat, jotka saavat laivan keikahtamaan uhkaavasti. Vilhelm Huurna ei sovi tähän kuvitelmaan, sillä hänen päällimmäinen tunteensa on häpeä. Häpeä siitä, että maailman valtameret pelottavat ja että laiva toisensa jälkeen uppoaa. Vanhetessaan Huurna kuitenkin havahtuu ja ymmärtää. 

Meriromaani sijoittuu kauas historiaan, ehkä jonnekin 1800-luvulle tai 1900-luvulle. Huurna seilaa purjelaivoilla monissa eri maailman kolkissa, mutta niihin ei tarrauduta pitkiksi ajoiksi. Edetään juuri niin kuin menneitä muistellaan: keinutaan kiireettä, poimitaan muistojen paloja sieltä ja täältä. Ajan muutoksen huomaa, kun meriä alkavat halkoa höyrylaivat. Sen kannella seistessä merikin näyttää erilaiselta: Se oli niin kuin joku toinen meri, nuorempi ja kokemattomampi. Huurnan asemaan voi eläytyä jokainen, joka tuntee, ettei pääse maailman muutoksiin mukaan vaan jää polkemaan menneeseen: Tätä höyrylaivan ylivoimaista menoa katsellessaan hän huomasi, että hän oli vanha mies ja että hänen vähätkin taitonsa olivat käymässä maailmassa tarpeettomiksi. Kuitenkin: Hän huomasi myös, että hän sai seistä tämän ylivoimaisen laivan kannella ja elää tätä uutta aikaa.

Tammisen kynänjälki lipuu vähäeleisesti, toteavasti ja vaivatta. Sanoista huokuu viisautta, jonka haluaa painaa sydäntään vasten. Huurna on hahmona sympaattinen ja hiljainen; sellainen, jonka viereen voi istahtaa sataman puiselle penkille, olla vain ja tuijottaa horisonttiin - ja silti tuntea, ettei ole yksin. Meriromaanissa ei jätetä meren kolhimaa; isäntien joukko luo tarinaan yhteisöllisyyttä. Meriromaani lämmittää ja sen tunnelmassa on jonkinlaista vastustamatonta pehmeyttä. En yhtään ihmettele, jos teos löytyy huomenna Finlandia-ehdokkaiden joukosta.


Tartuin Meriromaaniin, ensimmäiseen lukemaani Tammisen teokseen, ystäväni Elinan suosittelujen myötä. Teoksesta ovat kirjoittaneet myös KaisaKirsiLauraTuijataJonna ja Leena

Kommentit

  1. Tämä kirja tekee minut onnelliseksi, edelleenkin, vaikka lukukokemuksesta on jo hetki. Jostain syystä talletin tämän kirjahyllyyni, enkä aio lainata tätä kenellekään, ettei se vaan katoa.

    "Viisautta, jonka haluaa painaa sydäntään vasten", niinpä. Huurna jättää jäljen, elämän ja ihmisen kokoisen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosittelujesi ja upean arviosi, tartuin Meriromaaniin. Onneksi, koska teos todellakin ansaitsee kaiken ylistyksen. :-) <3

      Poista
  2. Voi miten ihanasti tästä kirjoitat. Meriromaani on ollut pitkään lukulistallani, nyt voisin sen pian lukeakin ihanan Syyspurjehdusen jälkimainingeissa....

    Ai niin, huomenna julistetaan Finlandia-ehdokkaat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että Meriromaani on nappivalinta Syyspurjehduksen jälkimaininkeihin. :-) Voi että, olisipa ihanaa lukea jälleen myös Bargumia..

      Harmi, ettei Meriromaani päässyt ehdolle. Hieno teos se on silti, ja toivon, että moni lukija tämän pienen teoksen löytää. :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!