Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua

Kolme maailmanloppua, Erkka Mykkänen.
Wsoy 2015. 86 s.
Graafinen suunnittelu: Markus Pyörälä.
Arvostelukappale.
Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua sisältää 25 novellia, jotka on jaettu kolmeen osioon. Yksi novelleista kulkee jatkokertomuksen tavoin mukana jokaisessa osiossa: Krista Kosonen I, II ja III. Kokoelman alaotsikko on Kuvitelmia; lukija liutetaan unenomaiseen tunnelmaan, jossa ei voi olla täysin varma, haalistuvatko tapahtumien ja ihmisten ääriviivat. Onko novellin ihminen kuin aavikolla keidasta kohti ryömivä janoinen, joka yrittää tavoitella olematonta, pelkkää harhaa? On Krista Kososeen useasti törmäävä mies, joka alkaa kasvattaa omaa kuvitelmaansa, on lammenpohjan bunkkeriin maailmanlopulta suojautuva mies sekä nuoreksi muuttuneen Raimonsa kanssa kesäisestä päivästä toiseen ilman vaatteita souteleva nainen. Päivät, kuukaudet ja vuodenajat voivat vaihtua, kun henkilö antautuu nauttimalleen hetkelle tai nukkuu. Joskus elämän saattaa äkisti ja karusti päättää vaikkapa suloiseksi kuvitellun siilen purema.

Mykkäsen kekseliäiden novellien ovenraosta kurkistaa silmää iskevä absurdius. Mustan huumorin viitta vilahtaa toisesta ovesta. Ensimmäisten novellien kohdalla totuttelin, jotta pääsisin niiden omaperäisyyteen sisään. Ensimmäiset seitsemän novellia ovat myös hyvin lyhyitä, kuten valtaosa kokoelman novelleista, vain noin sivun mittaisia. Ehkä minun oli siksi vaikea saada aluksi niistä kiinni tai sitten kummallisuus vain harasi vastaan ennen kuin totuin siihen. Myönnän myös meinanneeni hermostua: olenko tyhmä, kun en ymmärrä kaikkea enkä pääse pintaa syvemmälle? Koska ensimmäisen osion novelleissa on myös niitä, joista pidin, jatkoin lukemista ja hyvä niin. 

Toisen osion novellit ovat kokoelman pisimpiä, ja ne myös miellyttivät minua kaikkein eniten. Omia suosikkejani ovat erityisesti nimikkonovelli Kolme maailmanloppua, jossa nuoripari kertoo toisilleen tarinoita maailmanlopusta, Tirehtööri, jossa sirkuksen väkeä kohtaa työttömyys ja koulukiusaamisesta mieleenpainuvasti kertova Hälytys. Kolme maailmanloppua -novellissa hienointa on, miten kauniin kirkkaana se asettuu rujompia novelleja vasten. Sen kieli on alusta loppuun lähes pumpulia ja tunnelma lempeä. Kokoelmassa on toki muitakin novelleja, joista löytyy valonpilkettä tai joissa sanat on aseteltu usein novellin lopussa niin, että ne pehmentävät karua tapahtumaa ja tuovat siihen aavistuksen kauneutta. Näin on esimerkiksi novellissa Kevät, jossa sekä miehen että naisen kasvot lävistää kaksi valtavaa jääpuikkoa. Novelli päättyy lähes kitkerän kauniisti: Pari löydetään aamulla seisovilleen jäätyneinä. Heidän kalloistaan törröttävät puikot nojaavat toisiinsa kuin sotureiden peitset hetkeä ennen kaksintaistelua.

Novellien kieli on riisuttua eikä niissä ole mitään ylimääräistä - ihan niin kuin kokoelman yksinkertaisen tyylikkäässä kannessakin. Onpa kokoelmassa yksi novelli arabiaksi käännettynä. Sen tarkoitus jäi itselleni tosin hämäräksi ja mietin, olisiko sitä välttämättä tarvittukaan - sulateltavaa kun on ihan riittämiin muutenkin. Lukijalle annetaan vapaus omaan pohdintaan: novellit jäävät kypsymään mieleen. Huomaan, että silmäillessäni novelleja uudelleen tätä kirjoittaessani, ne, joille kurtistelin ensimmäisellä lukukerralla kulmiani, näyttäytyvät nyt selkeämpinä. Esimerkiksi ensimmäisen osion muutamista novelleista löydän nyt enemmän positiivista kuin ensimmäisellä lukukerralla. Kannattaa siis lukea mieltä kummastuttanut novelli myöhemmin uudelleen, sillä sitten se voi ehkä aueta kokonaan uudella tavalla. 

Kiinnostuin Mykkäsen novellikokoelmasta monen muun tavoin Kirjamessujen bloggaribrunssin myötä. Positiivista palautetta kirjailija on saanut esikoisteoksestaan esimerkiksi lukiolaisilta: äidinkielen opettajien suuntaan siis novellikokoelmavinkkiä. Ennen novellikokoelmaa Mykkänen on tullut tunnetuksi esimerkiksi vuosien 2013 ja 2014 J. H. Erkon kirjoituskilpailusta runo- ja proosasarjassakin. Myös Kolme maailmanloppua pääsi hiljattain ehdolle: se valittiin vuoden 2016 Savonia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi.

Kolme maailmanloppua tarjoaa lukijalle maailman, jolla vain toinen suupieli hymyilee hieman ilkikurisesti ikään kuin kysyen: Uskoisiko vaiko eikö?


Mykkäsen novellikokoelmasta ovat kirjoittaneet mm. Niina T.Erja ja Suketus, joiden blogeista löytyy lisää linkkejä.

Kommentit

  1. Ooh, kuulostaapa mielenkiintoiselta novellikokoelmalta! Yritän lukea enemmän novelleja, muutakin kuin Alice Munroa, joten täytyy laittaa tämä muistiin. Kirjan kansi on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan, tämä novellikokoelma jää mieleen. Tyylikäs kansi sopii täydellisesti yhteen kirjan lyhyen ilmaisun kanssa.

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!