F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä

Ihmiset suviyössä, F. E. Sillanpää.

Otava 2013 (ensimmäisen kerran 1943).

Seven-pokkarit. 175 s.

Tänään monissa kirjablogeissa julkaistaan postauksia klassikkokirjoista. Viime vuonna sain haasteen innoittamana viimein luetuksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Alkuperäisenä aikeenani oli lukea nyt Alastalon salissa, mutta koska aloitin sen lukemisen auttamattoman myöhään, jätin kyseisen teoksen odottamaan aikaa parempaa -ehkä heinäkuun kolmatta klassikkohaastetta. Sen sijaan on aika tutustua viimein F. E. Sillanpäähän, Suomen ainoaan kirjallisuuden nobelistiin. Tammikuisten pakkasten paukkuessa lennätin itseni kesään Sillanpään teoksen Ihmiset suviyössä (Otava 2013, alkujaan 1934) avulla.

Ihmiset suviyössä on lempeänä soiva oodi Suomen ainutlaatuiselle luonnolle ja yöttömälle yölle: Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee. Luonto on kuin päähahmo, sillä sitä kuvataan runsaasti ja sen kauneuteen kätketään muitakin merkityksiä, kuten seksuaalista latausta. Pidän suunnattoman paljon taidolla laaditusta kuvauksesta, joten ei liene yllättävää, että Sillanpään luontokuvaus saa tämän lukijan huokaamaan ihastuksesta.  

Luonnon lempeisiin helmoihin uppoaa lyhyitä hetkiä, palasia maaseudun ihmisten elämästä, jotka tapahtuvat vehreiden koivunoksien heiluessa lempessä kesätuulessa, apiloiden levittäessä makeaa tuoksuaan ja varpusten kinastellessa sireeniaidassa. Toisaalla kulkee omien ajatustensa kanssa viihtyvä taitelija, toisaalla vanha emäntä miettii elettyä elämäänsä katsoessaan ikkunasta nuorta paria, joilla kaikki on vasta edessä. On alkoholisoitunut perheensisä, jonka vaimo kaipaa kosketusta ja toisen läsnöoloa vierellään. Toisaalla on neljättä lastaan odottava nainen, jonka mies kohtaa vastoinkäymisen toisensa jälkeen hakiessaan lääkäriä synnytykseen. On myös rakkaudettomuuden kanssa painiva nuorukainen, joka joutuu ikävään tilanteeseen puukkotappelussa. Kukaan henkilöistä ei nouse tärkeämmäksi toista vaan jokaisella on kesäisessä hetkessä paikkansa.   

Tunnelma keinuu alusta loppuun verkkaisesti. Ihmisten askel ja elo on rauhallista; siinä on jotain perin hämäläistä. Aironkaan liikkeellä ei ole kiirettä: Hän souteli soutelemistaan, souteli ilman määrää. Pian äskeisen kohtauksen jälkeen heräsi hyräily, joku hidastempoinen, kansanlaulusta jalostettu sävel hymisi soutelijan suljettujen huulten takana, hiljainen airoveto ilmaisi aina joka kolmannen tahdin ja vene eteni pois päin äskeisten tapausten paikkeilta. Vaikka teoksessa puukko heilahtaakin, ei luonnon harmonia ympäriltä rikkoudu. Koiranputket ja argervot jatkavat kukintaansa, männyt huojuntaansa. 

Sillanpään teokseen kannattaa tarttua virkeänä. Paitsi että siinä viipyillään tunnelmassa, vaatii vanhahtava kieli keskittymistä. Jotkut sanat saattavat pysäyttää lukemisen hetkeksi, mutta ymmärtämistä kieli ei oikeastaan hankaloita, koska tekstiyhteydestä voi päätellä muutamien outojen sanojen merkityksen.

Ihmiset suviyössä on kärkivalinta silloin, kun etsii upeaa luontokuvausta ja maaseudun ihmisten elon palasia. En tiedä, säilyykö Sillanpään teos mielessäni kovin kirkkaana pitkään, ehkä ei. Lukuhetkellään se kuitenkin tarjoaa kauniin tunnelmapalan. Täytyy jatkossa lukea myös muita Sillanpään teoksia, esimerkiksi Nuorena nukkunut ja Hurskas kurjuus kiinnostavat.

Aiemmin teoksesta ovat kirjoittaneet Suvi ja Margit. Kaikki tänään julkaistavat klassikkopostaukset löytyvät koottuna Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogista.

(Pst! Valitettavasti joudun jonkin aikaa turvautumaan työpaikan ja kirjaston tietokoneisiin, koska omani hajosi yllättäen. Älkää siis ihmetelkö mahdollista blogihiljaisuutta tai muokkaamattomia kuvia.)