Ihmiset suviyössä, F. E. Sillanpää.
Otava 2013 (ensimmäisen kerran 1943).
Seven-pokkarit. 175 s.
|
Ihmiset suviyössä on lempeänä soiva oodi Suomen ainutlaatuiselle luonnolle ja yöttömälle yölle: Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee. Luonto on kuin päähahmo, sillä sitä kuvataan runsaasti ja sen kauneuteen kätketään muitakin merkityksiä, kuten seksuaalista latausta. Pidän suunnattoman paljon taidolla laaditusta kuvauksesta, joten ei liene yllättävää, että Sillanpään luontokuvaus saa tämän lukijan huokaamaan ihastuksesta.
Luonnon lempeisiin helmoihin uppoaa lyhyitä hetkiä, palasia maaseudun ihmisten elämästä, jotka tapahtuvat vehreiden koivunoksien heiluessa lempessä kesätuulessa, apiloiden levittäessä makeaa tuoksuaan ja varpusten kinastellessa sireeniaidassa. Toisaalla kulkee omien ajatustensa kanssa viihtyvä taitelija, toisaalla vanha emäntä miettii elettyä elämäänsä katsoessaan ikkunasta nuorta paria, joilla kaikki on vasta edessä. On alkoholisoitunut perheensisä, jonka vaimo kaipaa kosketusta ja toisen läsnöoloa vierellään. Toisaalla on neljättä lastaan odottava nainen, jonka mies kohtaa vastoinkäymisen toisensa jälkeen hakiessaan lääkäriä synnytykseen. On myös rakkaudettomuuden kanssa painiva nuorukainen, joka joutuu ikävään tilanteeseen puukkotappelussa. Kukaan henkilöistä ei nouse tärkeämmäksi toista vaan jokaisella on kesäisessä hetkessä paikkansa.
Tunnelma keinuu alusta loppuun verkkaisesti. Ihmisten askel ja elo on rauhallista; siinä on jotain perin hämäläistä. Aironkaan liikkeellä ei ole kiirettä: Hän souteli soutelemistaan, souteli ilman määrää. Pian äskeisen kohtauksen jälkeen heräsi hyräily, joku hidastempoinen, kansanlaulusta jalostettu sävel hymisi soutelijan suljettujen huulten takana, hiljainen airoveto ilmaisi aina joka kolmannen tahdin ja vene eteni pois päin äskeisten tapausten paikkeilta. Vaikka teoksessa puukko heilahtaakin, ei luonnon harmonia ympäriltä rikkoudu. Koiranputket ja argervot jatkavat kukintaansa, männyt huojuntaansa.
Sillanpään teokseen kannattaa tarttua virkeänä. Paitsi että siinä viipyillään tunnelmassa, vaatii vanhahtava kieli keskittymistä. Jotkut sanat saattavat pysäyttää lukemisen hetkeksi, mutta ymmärtämistä kieli ei oikeastaan hankaloita, koska tekstiyhteydestä voi päätellä muutamien outojen sanojen merkityksen.
Ihmiset suviyössä on kärkivalinta silloin, kun etsii upeaa luontokuvausta ja maaseudun ihmisten elon palasia. En tiedä, säilyykö Sillanpään teos mielessäni kovin kirkkaana pitkään, ehkä ei. Lukuhetkellään se kuitenkin tarjoaa kauniin tunnelmapalan. Täytyy jatkossa lukea myös muita Sillanpään teoksia, esimerkiksi Nuorena nukkunut ja Hurskas kurjuus kiinnostavat.
Aiemmin teoksesta ovat kirjoittaneet Suvi ja Margit. Kaikki tänään julkaistavat klassikkopostaukset löytyvät koottuna Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogista.
Aiemmin teoksesta ovat kirjoittaneet Suvi ja Margit. Kaikki tänään julkaistavat klassikkopostaukset löytyvät koottuna Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogista.
Luin tämän joskus vuosia sitten, mutta enpä muista kirjasta juuri mitään... paitsi ehkä tuon verkkaisuuden. :) Sinänsä harmi, että tämä ainoa kirjallisuuden nobelistimme ei ole minua suuremmin innostanut.
VastaaPoistaVähän pelkään, etten itsekään muista tästä kirjasta juurikaan vuosien päästä. Ovatkohan kaikki Sillanpään teokset tyyliltään tällaisia.. Tutustuminen jatkukoon vastaisuudessakin.
PoistaMiten kauniisti kirjoitatkaan Sillanpään luontokuvauksista. Juuri tässä kirjassa luonto on pääosassa.
VastaaPoistaKiitos sanoistasi, Margit. Sillanpää on kyllä luontokuvauksen mestari, ai että!
PoistaMuistan tästä juuri luontoyhteyden, kuinka ihmiset kuuluivat luontoon eikä heitä oikein voinut siitä erottaa -syntyvät ja kuolevat luonnon kiertokulun mukaan. Nuorena nukkunut on hyvin samanhenkinen. Biologinen ihmiskäsitys taisi olla Sillanpään kerronnan valtti. Hurskas kurjuus on sitten vähän erilainen.
VastaaPoistaKiitos tästä, Elina. Ehkä luen Hurskaan kurjuuden seuraavaksi, niin saa vähän erilaista Sillanpäätä. Seuraavaan haasteeseen kenties tuo Kilpi..
PoistaOlen Elokuun lukenut ja tämän nähnyt elokuvana, ja juu, luontokuvaus ja ihminen luonnon osana ovat selvästi Sillanpään valtteja.
VastaaPoistaLeffasta pidin eli tähänkin pitäisi joskus tarttua.
Suosittelen! Ehkä minun sitten pitäisi katsoa tämä leffaversiona. Elokuu on minulle nimenä tuntemattomampaa Sillanpäätä.
PoistaLuin tämän viime vuonna ja rakastuin heti noihin ensimmäisiin lauseisiin, tuohon suven suloiseen kuumuuteen ja viipyilevään kerrontaan. Haluaisin lukea lisää, mutta pelkään että muut ovat liian erilaisia ja lumoukseni särkyy.
VastaaPoistaHienoa kuulla, Jane! Alku siivittää niin upeasti kesään. Luontokuvaus on kuin hunajaa, vaikka myönnän kerronnan välillä hieman unettaneenkin. Olen iloinen, että viimein tuli Sillanpäätä luettua - taas yksi häpeä poistettu. ;)
PoistaTämä on hyvä kirja, pidän paljon! Olen nähnyt elokuvankin, joka taita olla nimeltään Ihmisiä suviyössä. Pidin myös siitä. F.E. Sillanpään tyyli miellyttää minua ja olen lukenut useampiakin hänen teoksiaan.
VastaaPoistaJo toinen leffakehu! Pitänee siis katsoa se. :-) Tämä teos oli hyvä valinta. Pitää lukea vielä joskus muutakin.
PoistaHei, minulla on sinulle pieni haaste blogissa! :)
VastaaPoistahttp://catsbooksandme.blogspot.fi/2016/02/viiden-kirjan-haaste.html
Kiitos, Kirsi! Palailen tähän. :-)
PoistaIhmisiä suviyössä on yksi suosikkini Sillanpäältä! Ihanasti kirjoitit :)
VastaaPoistaP.S. Heitin sinulle pienen haasteen täällä: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2016/02/viiden-kirjan-haaste.html