lauantai 9. tammikuuta 2016

Laura Lindstedt: Oneiron

Oneiron, Laura Lindstedt.
Teos 2015. 432 s.
Ulkoasu: Jussi Karjalainen.
Arvostelukappale.
Tätä on kuolema, Polina olisi tahtonut karjua. Jokin ihmistä isompi jatkaa toimintaansa ihmisen kuoria hyväksi käyttäen, ihmisen tyhjistä eleistä voimaa imien; johonkin Se Jokin tarvitsee tätä hidastettua tuhoutumista. Se Jokin laittaa elämästään irrotetun avuttoman olennon rimpuilemaan pienen yhteisön keskelle, ja tuo yhteisö koostuu yhtä lailla avuttomista ja elämästään irrotetuista olennoista. Selviytyminen riippuu yksinomaan hyvästä tahdosta. Onko sitä, vai eikö sitä ole. Onko vai ei?

On seitsemän eri kulttuureista tulevaa eri-ikäistä naista: itsensä kuihduttanut performanssitaitelija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltainen teinityttö Ulrike. Jokaisen elämä on päättynyt, mutta naiset eivät ole vielä varsinaisesti kuolleita vaan ovat siirtyneet jonkinlaiseen kuoleman jälkeiseen välitilaan. On vain ympäröivä tyhjyys ja naiset, jotka ovat kokeneet elämässään erilaista pahuutta ja jotka alkavat vähitellen kadota. Miten he ovat päätyneet välitilaan? Mitä he ovat joutuneet kokemaan? 

Luin Oneironia lähes kaksi kuukautta: sekä mielenkiinnolla että vähemmän innokkaana. Välillä luin muuta ja palasin tauon jälkeen seitsemän naisen pariin. Myönnän, etten aina tarttunut Oneironiin odottavin mielin vaan välillä jouduin pakottamaan itseni lukemaan. Hyvä, etten välillä ihan kimpaantunut itselleni, sillä harmitti, ettei Oneironista tulisi kirjavuoteni kohokohtaa niin kuin monella muulla. Ehkä olisi pitänyt lukea teos jo ennen Finlandia-voittoa, jottei olisi syntynyt paineita ihastua lukemaansa.

Oneiron on täysin omanlaisensa ja väkivahva, sitä ei käy kieltäminen. Sen sivut uhkuvat voimaa ja tunteita myrskyn lailla. Lindstedt kirjoittaa huolellisesti, kauniisti ja on tehnyt suunnattoman pohjatyön. Eniten minua kiinnosti realistinen kuvaus naisten elämässä tapahtuneista asioista, vähiten miellytti lukea kuoleman jälkeisen välitilan tapahtumista. Henkilökuvaus on onnistunutta, ja jokaisen naisista todellakin voi kuvitella eteensä. Oneiron tursuaa äärimmillään ja vaatii lukijaltaan paljon. Vaativuus ei koskaan haittaa, mutta minulle olisi riittänyt vähempikin sisältö; välillä tuntui, ettei happi riitä. Olisiko naisia voinut olla vähemmän? Keskiössähän on enimmäkseen Shlomith, ja osa naisista jää aika vähälle huomiolle.

Oneiron osoittautui minulle kirjalliseksi vuoristoradaksi: koin ylä- ja alamäkiä, hyvää ja pahaa oloa, välillä uuvuin, piti pysähtyä vetämään henkeä ja kokeilemaan jotain muuta. Kuitenkin tuossa kirjallisessa vuoristoradassa oli jotain koukuttavaa, koska palasin sen kyytiin kerta toisensa jälkeen, vaikka Oneiron ei lopulta osoittautunutkaan lempikirjakseni.

Oooon...ei-ron.
Kädet irtosivat käsistä viimeisen tavun aikana: ron.
Sormet suoristuivat, rävähtivät auki ruoteja myöten: ron.
Eikä paluuta ollut.


Arvioita löytyy runsaasti, joten linkitän vain muutaman. Oneironista on kirjoittanut hiljattain Marile  ja JenniKaisa Reettan arvion lopusta löytyy liuta linkkejä. Elinan arvion luettuani syyskuussa vaihdoin suunnitelmiani ja päätin, että luen teoksen sittenkin

14 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu, että minä pidin tästä juuri siksi, että en enää kaikkien hehkutuksien ja Finlandian jälkeen jaksanut uskoa, että tykkäisin. Ja sitten tykkäsin! Ihan hurjasti! Tämän vuoden ensimmäinen lukemani ja jos luen paremman, niin no, en ehkä jaksa uskoa siihenkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oneiron herätti huomioni jo ennen ilmestymistään, kun tutkin Teoksen uutuusluetteloa. Silloin ensin ajattelin, että teos täytyy lukea mutta sitten muutinkin mieltäni jostain syystä. Finlandian myötä sitten vaihdoin taas suunnitelmiani, vaikka edelleen joku epäilytti. :-D Sinulla on kyllä ollut nappivalinta vuoden ekaksi kirjaksi! Jännittävää nähdä, tuleeko vielä joku teos, joka kiilaa edelle. ;-)

      Poista
  2. Melkoinen vuoristorata tämä kirja oli minullekin, ja monta päivää piti lukemisen päätyttyä makustella. Ajatuksia tarina herätti todella paljon. Pidin romaanista, paljon, ja minulle se, että tarina jää vahvasti mieleen pyörimään, on hyvä merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo, että jotain hyvää teoksessa on ollut, jos se jää ajatuksiin pyörimään. Oneiron jää kypsymään mieleen; en itsekään kyennyt kirjoittamaan siitä heti. Kirjoittamisen jälkeenkin on sellainen olo, että ei ole kyennyt pukemaan kaikkia ajatuksia kirjaimin. Oneironin on jokaisen koettava itse. :-)

      Poista
  3. Harmi, ettei Oneironista tullut sinulle niin omalla tavalla hyvää kuin odotit ja toivoit. Mutta niin se menee ja pitääkin mennä, että samat kirjat ovat jokaiselle lukijalle erilaisia.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, Katja. Ja hyvä niin, sillä olisi tylsää, jos kaikki pitäisivät samoista kirjoista. :-)

      <3

      Poista
  4. Kaisa, minulla ei ollut mitään aikomusta lukea tätä: Jouduin 'painostuksen' alaiseksi. Alku oli tahmeaa ja sana fantasia tykytti koko ajan takaraivossa, mutta lopulta tuli flow ja vei. Tässä oli niin paljon sllaista, joka kiinnostaa minua ja lopulta tuli sekin mieleen: Että mikä ihmeen fantasia!

    Tämä kijra vaatii lukijaltaa, mutta minut se ainakin palkitsi. Jos sinua yhtään lohduttaa, melkein kammoa Finladia-voittajia...paitsi en Pelon Jokapäiväine elämämme, joka on omaa hengitystäni. Ja nyt tuli Oneiron ja nosti kotimaisen kirjallisuuden rimaa ylemmäs ja siitä olen tosi iloinen.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, itse odotin koko ajan sitä flowta, joka ottaisi pauloihinsa ja liitäisin sen mukana - mutta ei. Välillä kyllä tarrauduin mukaan, mutta sitten oli taas tahmeaa.

      Minulla on vielä Jokapäiväinen elämämme ja He eivät tiedä mitä tekevät lukematta. Ne ovat tämän vuoden lukulistallani, sillä nyt tuntuu siltä, että voisi olla oma aikanai tarttua niihin. Sinä olet muuten yksi niistä, joiden hehkutukset ovat saaneet minut kiinnostumaan Pelon teoksesta. <3

      Poista
  5. Kun kuvailet lukukokemustasi, muistin omia epätoivon hetkiäni Oneironin parissa. Alku ei napannut ja välillä kuolema ahdisti ja Slomithin itsekeskeisyys ärsytti. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Oneiron lopulta riemastutti. Se haastoi ja lopulta vei kuin räsynukkea.

    Luin kirjan jo syyskuussa, eikä tosiaan ollut paineita tykätä. Lukupiirissäkin tämä jakoi mielipiteet melko lailla tasan, eli ei tämä ole mikään takuuvarma hurmaaja. Uudistaja tämä on, ja olen iloinen, että Finlandian myötä sitä myös luetaan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin helpottavaa kuulla, että olen ainut, jolla on ollut epätoivon hetkiä. :-) Minun teki välillä mieli raivota Shlomithille: älä nyt tule taas sinä vaan anna ääni jollekulle muulle välillä. Kyllä Oneiron antoi aikamoisen viimeisen haasteen loppuvuodelleni, huh hei! Oneironissa on ainesta maailmanvalloitukseen, se on varma.

      Poista
  6. Kuvaat todella nappiin minunkin tuntemukseni Oneironista. Juuri samoista asioista pidin ja samat elementit tekivät lukemisesta hidasta. Kirja jäi joulun alla vielä kesken, ja olen tuskaillut, pitäisikö vain sinnikkäästi jatkaa eteenpäin. Ehkäpä kuitenkin otan sinusta esimerkkiä ja puserran sen kanssa loppuun asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kyllä, että taistelet loppuun saakka, sillä olisi hienoa lukea ajatuksiasi. Tsemppiä! :-)

      Poista
  7. Tämän lukeminen ei ollut minulle hyvä lukukokemus. Rakenne huojuu, kun kirjassa on liikaa tavaraa. Näistä materiaaleista olisi minun mielestäni saanut useamman ehjän teoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kirjassa on liikaa, ja se tukahduttaa. Karsiminen olisi tehnyt hyvää.

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!