Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden

Sininen välissä taivaan ja veden
(The Blue Between Sky and Water), Susan Abulhawa.
Like 2015 (englanniksi 2015).
suom. Terhi Kuusisto. 313 s.
Arvostelukappale.
Palestiinalaiskirjailija Susan Abulhawan toinen romaani Sininen välissä taivaan ja veden (Like 2015) herätti kiinnostukseni viime vuonna Helsingin Kirjamessuilla, kun pääsin kuuntelemaan kirjailijan haastattelua. En ole lukenut Abulhawan esikoisteosta, Jeninin aamut (Like 2010), enkä häpeäkseni edes ollut tietoinen Abulhawasta tai hänen julkaisuistaan. Lukemani teos vakuuttikin, että täytyy lukea Abulhawan esikoisteoskin vielä jonain päivänä. 

Sininen välissä taivaan ja veden on tarina kolmesta sukupolvesta, erityisesti sen naisista. Vuonna 1948 israelilaisjoukot tuhoavat Beit Darasin ja Nazmiye sekä hänen sisarensa Mariam ja veljensä Mamduh joutuvat pakenemaan Gazaan. Käy kuitenkin ilmi, ettei Mariam ole tullutkaan muiden mukana ja Nazmiye palaa takaisin noutamaan pikkusiskoaan tuhotusta kotipitäjästä. Vaikka sisarukset löytävät toisensa, armolle ei enää ole elämässä sijaa. Perhe hajoaa: osa jatkaa elämää pakolaisleirissä Gazassa, osan tie vie Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa syntynyt Nur palaa Gazaan sukujuurilleen kuusikymmentä vuotta myöhemmin ja huomaa löytävänsä rakkautta sieltä, missä elinolot ovat surkeat. 

Voi, etsi minut sinestä,
välistä veden ja taivaan,
missä kaikki tapahtuu nyt
missä olemme ikuisuus
lailla virtaavan joen.

Abulhawa kuljettaa tarinassaan onnistuneesti sekä poliittista kuvausta että tavallisen palestiinalaisperheen arkista elämää. Kirjailija kertoi Helsingin Kirjamessuilla pyrkivänsä kirjoittamaan mahdollisimman totuudenmukaisesti eikä pohtivansa sitä, mitä poliittiset tahot hänen tekstistään ajattelisivat. Ihmiskohtalot tulevat hyvin liki lukijaa eikä pahoinvoinnilta voi välttyä. Teos ei kuitenkaan jätä pahaa oloa päällimmäiseksi tunteeksi vaan vahvimpana välittyy lähimmäisenrakkaus, joka ei koskaan sammu. Sininen välissä taivaan ja veden hehkuu toiveikkuutta ja uskoa parempaan.

Teoksessa on runsaasti ihmiskohtaloita, ja etenkin loppua kohden mietin, onko niitä jo liikaakin. En itse tuntenut jääväni puristuksiin järkyttävien tapahtumien alle, mutta tarina tuskin olisi kärsinyt, vaikka jotain olisikin maltettu karsia pois. Ensin laaja henkilökaarti aiheutti hankaluuksia, mutta alusta löytyvä sukukaavio auttaa palauttamaan mieleen, kuka kukin on. Kun henkilöitä on useita, väistämättä joku jää etäiseksi. En itse saanut oikein otetta Nazmiyen Mazen-pojasta ja Nurin vanhemmista. Abulhawan luomat henkilöt ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja todentuntuisia, ja pidin etenkin itsevarmasta ja humoristisesta Nazmiyesta. Myös alusta asti mukana kulkeva poika Khaled, joka on joutunut hiljaiseen sineen, ajattomaan paikkaan, on äärimmäisen kiinnostava. Khaledin kohtalo on erikoinen ja surullinen mutta silti siinä on kirkasta kauneutta: Elin väreissä. Uuvahtaneen auringon punassa, purppurassa ja korallin sävyissä. Sinessä välissä veden ja taivaan.

Sininen välissä taivaan ja veden on upea lukukokemus rakkaudesta ja ikävästä omiin juuriin: sukuun ja kotiin. Abulhawan teoksen soisi monen lukevan, sillä sen lukemisen jälkeen ymmärtää paremmin ihmisiä, jotka joutuvat pakenemaan kodeistaan ja eroamaan perheenjäsenistään. 


Linkitän tällä kertaa vain Jonnan, jonka arvion lopusta löytyy liuta linkkejä muihin arvioihin.

Kommentit

  1. Sama juttu en ole lukenut Jeninin aamut teosta, mutta nyt se meni luettavien pinoon. Tämä oli niin hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, Mai, että sinäkin pidit teoksesta ja että aion lukea esikoisteoksenkin. Toivon saavani Jeninin aamut lukuun tämän vuoden aikana.

      Poista
  2. Voi että. Takaraivo muistuttaa aina välillä, että tämä pitäisi lukea. Pitäisiköhän sitä kuunnella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että Abulhawan teos imaisisi sinut mukaansa myös kuunneltuna. Nimissä vain kannattaa olla tarkkana ainakin aluksi. :-)

      Poista
  3. Ilmeisesti tähänkin kirjaan kannattaisi tutustua. Perheen hajoaminen sodan jaloissa on traagista ja siihen voi vain yrittää samastua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti lukea tämä. Pidin tässä paljon siitä, että kuvaus keskittyy ennen kaikkea perheen arkiseen kuvaukseen ja sukutarinat ovat aina mieleeni muutenkin.

      Poista
  4. Henkilökaarti tuotti minullekin vähän haastetta, alkuun vilkuilin ahkerasti sukukaaviota. Nimet menivät sekaisin, eikä juuri helpottanut, kun joitakin kutsuttiin useilla eri nimillä. Toisaalta se tarina, miten lapsi antaa vanhemmilleen nimen, on viehättävä.
    Vaikuttava kokonaisuus kaiken kaikkiaan tämä romaani on. Enpä muista, olenko aiemmin Palestiinaan sijoittuvaa romaania lukenutkaan, sikälikin avartavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei kyllä äkkiseltään tule mieleen, olenko lukenut Palestiinaan sijoittuvaa teosta tätä ennen.

      Tarina nimenannosta jäi mieleen ja pysähdyin lukiessanikin sitä tuumimaan. Todella mielenkiintoinen seikka! Ilman sukukaaviota olisin kyllä ainakin aluksi ollut hukassa.

      Poista
  5. Voi, tämä oli kyllä ihana. Mutta jos et tosiaan ole lukenut Jeninin aamuja, niin lue, se vasta maaginen onkin! Se on jotenkin tätä vielä eheämpi, tässä meinasi välillä itsekin olla hieman sekaisin, että kuka, missä ja milloin. Eikä se jättänyt ihan niin vahvaa jälkimakuakaan kuin edeltäjänsä, luin tämän syksyllä ja Jeninin aamut varmaan jo muutama vuosi sitten, ja tuntuu, että Jeninin aamut on pysynyt tätä paljon paremmin mielessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, sait entisestään minut vakuuttumaan siitä, että Jeninin aamut on luettava. Kuulostaa siltä, että senkin suhteen odottaa upea lukukokemus. :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!