Günter Grass: Taikalaatikko

Taikalaatikko (Die Box -Dunkelkammergeschichten),
Günter Grass.Tammi 2009 (alkukielellä 2008).
Keltainen kirjasto. suom. Oili Suominen. 221 s.
Taikalaatikko on nobelisti Günter Grassin muistelmateos, joka oli lukupiirimme luettavana viime kuussa. Saksalaisen kirjallisuuden lukeminen on jäänyt itselläni todella vähäiseksi, ja Grass on keikkunut tutustuttavien kirjailijoiden listalla, joten kirjavalinta oli mieluinen. Taikalaatikko on jatkoa Sipulia kuoriessa -teokselle, mutta toimii mainiosti itsenäisestikin. 

Günter Grass antaa puheenvuoron lapsilleen, jotka ovat kerääntyneet ruokaa notkuvan pöydän ääreen muistelemaan menneitä. Lapsia on useammasta suhteesta peräti kahdeksan, joista kaksi tosin ei ole Grassin omia. Hälinää siis riittää; joku keskeyttää jatkuvasti toisen ja oman äänen saaminen kuuluviin vaatii ajoittain kovaa työtä. Joku muistaa sellaista, jota toinen ei kykene muistamaan ja joku huomaa muistavansa tapahtuneen erilailla kuin toinen. Aluksi minulla oli samanlainen olo, kuin henkilöllä, joka on heitetty kylmiltään keskelle kiivainta keskustelua. Miten saisi napattua puheen punaisesta langasta kiinni ja ehtiä huomata, kuka sanoi ja mitä? Alkuhämmennyksen jälkeen keskustelun seuraaminen ja tarkkailu kuitenkin alkoi luistaa. 

Vaikka perheenjäsenet elävät hajallaan, jokaisen muisteluissa elää vahvasti mukana Marie, iäkäs ystävä. Lasten puheessa Marie elää arvoituksellina henkilönä, joka kuvasi taikalaatikollaan paljon perheenjäseniä ja heidän arkeaan. Hänen kuvissaan lasten hartaat toiveet toteutuivat, totuudet paljastuivat, näkyi ennakointia tulevasta tai historia heräsi uudelleen henkiin. "Tämä jää sitten meidän pimiösalaisuudeksemme", totesi Marie usein eikä kaikkia kuvia koskaan välttämättä nähnyt kukaan muu kuin Marie itse. "Kukaan hullukaan tätä usko."

Taikalaatikko jättää pehmeän jälkimaun. Teosta lukiessa on koko ajan tunne, kuin itsekin istuisi Grassin perheenjäsenten kanssa pöydän ääressä. Tunnelma on leppoisa ja siinä on ripaus kihelmöivää taikaa, joka pitää otteessaan. Taikalaatikko on todella nopealukuinen, kiitos Oili Suomisen sulavan suomennoksen. Taikalaatikko antoi sen verran hyvän lukukokemuksen, että aion jatkaa viime vuonna edesmenneen kirjailijan tuotantoon tutustumista; Sipulia kuoriessa ja Peltirumpu kiinnostavat.


Grassin teoksesta on kirjoittanut lukupiiriläisistä jo Luettua elämää -blogin Elina. 

Kommentit

  1. Tästä kirjasta jäi tosiaankin mukava olo, kuin olisi päässyt istumaan iltaa Grassin lasten kanssa. Mainiota tarinankerrontaa taikalaatikon välityksellä. Samat kiinnostuksen kohteet minullekin jäivät, sekä Grimmin sanat, jonka suomennosta on kehuttu - suomentajana sama Oili Suominen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti täytyy lukea Grassia lisää. Muutenkin aion petrata nyt saksalaisen kirjallisuuden kanssa. :-)

      Poista
  2. Ah, Grass! Teillä on loistavia lukupiirikirjoja. Olen lukenut opiskeluaikaan Peltirummun ja Kampelan, joista pidin ihan hurjasti. Ehkä pian olisi minunkin aika palata Grassin pariin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, olen samaa mieltä loistavista lukupiirikirjoista! Tämä oli mainio valinta. :-)

      Kampela on minulle entuudestaan tuntematon. Täytyypä laittaa listallle.

      Kiitos kommentistasi, Katja. <3

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!