Satu Grünthal (toim.): Säkeilyvaara. Runouden käyttöopas

Säkeilyvaara. Runouden käyttöopas,
toim. Satu Grünthal. Wsoy 2016.
233 s. Kansi: Martti Ruokonen.
Arvostelukappale.
Satu Grünthalin toimittama teos Säkeilyvaara. Runouden käyttöopas (Wsoy 2016) sisältää useita pienoisesseitä, joissa kirjoittajat lähestyvät valitsemiaan runoja haluamallaan tavalla. Satu Grünthalin lisäksi runoja tarkastelevat Silvia Hosseini, Pauli Tapio, Vilja-Tuulia Huotarinen, Juhani Karila, Ilpo Tiihonen ja koko idean äiti Kirsti Mäkinen. Runojen kaarti on ilahduttavan monipuolinen: on niin raplyriikkaa ja muuta laulettua lyriikkaa, kansanballadeja, perinteisiä ja modernimpiakin runoja.

Teoksen tarkoituksena on rohkaista tarttumaan runoihin, murentaa ennakkoluuloja runojen vaikeudesta ja innostaa rohkeasti  tulkitsemaan ja löytämään runoudesta iloa. Oma suhteeni runoihin on ollut aina hieman kahtiajakoinen. Pidän ja nautin niistä paljon mutta toisaalta myös koen jonkinlaista etäisyyttä runoja kohtaan, etenkin jos ne tuntuvat vaikealta ja tulkinta on umpisolmussa. Myönnän myös olevani hieman laiska: lyhyt runo vetää puoleensa, pitkä tukahduttaa helposti lukuinnon. Aiemmin olen lueskellut runoja silloin tällöin, harvemmin koko runoteosta kannesta kanteen. Itseäni runoteoksissa viehättääkin ehkä eniten mahdollisuus valikoida runoja sieltä täältä; pysähtyä sattumanvaraisesti tai sen hetkisen tunteen mukaan, lukea vain yksi tai useampi, unohtaa tai säilöä sydämeen. Säkeilyvaara herätti kiinnostukseni, koska toivoin, että sen pienoisesseet herättäisivät uusia reittejä runojen tulkintoihin ja tarjoaisivat ideoita myös oppitunneille.

Pienoisesseet ovat napakan lyhyitä ja siksi nopeasti luettavissa vaikkapa kokkailun lomassa. Niihin on helppo tarttua. Kirjoittajien kynänjäljissä on raikkautta ja iloa, joka välittyy myös lukijaan. Jokaisen kirjoittajan teksteistä löytyy mielenkiintoisia näkökulmia ja ajatuksia, mutta eniten hiirenkorvia olen taitellut Ilpo Tiihosen, Silvia Hosseinin ja Juhani Karilan kirjoituksiin. Hihkaisin samaistumistani Karilan ajatuksiin, kun hän paljastaa rallatelleensa Chisun kappaletta Baden-Baden ja ystävänsä pilanneen häneltä hyvän biisin muistuttamalla karusta yhteiskunnallisesta sanomasta: Niin niin, on yhteiskunnallista sanomaa, mutta minua viehättää se, että sanat ovat hutaisten tehdyn oloiset. - - Sellaista on musiikki. Kaikista eniten houkutti kurkata, miten kirjoittajat lähestyvät ikiklassikoita, kuten Eino Leinoa. Silvia Hosseini vertailukohta Leinon runolle Hyvä on hiihtäjän hiihdellä on yllätävä ja kiinnostava; Mitä samaa onkaan moottoripyöräkerhosta kertovan tv-sarjan Sons of Anarchyn Jackson Tellerillä ja runon puhujan elämänkatsomuksella? Satu Grünthal sen sijaan löytää ikivanhasta kansanballadista Kaksi kuninkaanlasta yhtäläisyyksiä pakolaisvirtaan, jolloin maailmaa järkyttivät valokuvat hukkuneista pakolaisista ja lapsista.

Säkeilyvaarasta on poimittavissa hurjan paljon katkelmia, joissa kuvataan runoja ja niiden aikaansaamia mielenliikkeitä pakahduttavan kauniisti. Toisaalta on mahdollista, että säkeet irtoavat runosta, leikkaavat ilmaa kuin veitset. Syöksyvät silmien läpi aivoihin, aivorunkoon ja putoavat selkärankaa pitkin alas. Voi käydä myös niin, että parhaimmillaan ne puhdistavat meidät. - - Kun hän (runoilija) on taitava taikoja, hän ei opeta, vaan pakottaa lukijaan keksimään vastauksia. Ja miten helpottava on runojen tulkintojen kanssa hiuksiaan harovalle ajatus, että runo ei ole peitepiirros eikä arvoitus, vaikka olisikin arvoituksellinen. Arvoitukseen on yksiselitteinen vastaus, runo pikemminkin pysyy kysymyksenä. Autuasta onkin kaiken keskeneräisyys. Ajattelepa sitten vielä sitä, että runon lukijasta muovautuu runokyborgi! 

Säkeilyvaara on ilahduttava teos. Vaikka kirjan kansi voisi olla puoleensavetävämpi, nimessä oleva sanaleikki on hauska. En tiedä, poistaako Säkeilyvaara runojen tulkintaan liittyvää mörköä kokonaan mutta toivottavasti ainakin tökkii sitä kauemmaksi ja ennen kaikkea innostaa tarttumaan runoihin. Ainakin itsessäsi pienoisesseet herättivät muun muassa ahaa-elämyksiä siitä, että noinkin tätä runoa voi lähestyä. Olisin kuitenkin lukenut välillä pidempiäkin tulkintoja, sillä osa pienoisesseistä jää vain pintaraapaisuksi. Säkeilyvaara on mainio valinta kenelle tahansa mutta erikseen on vinkattava tätä etenkin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille. Heikommallakin oppilaalla on mataka kynnys tarttua nopealukuiseen pienoisesseeseen, jonka pohjalta voi herätellä keskustelua.

Ehkä lukemista ei ole tarkoituskaan ymmärtää vaan elää.

Kommentit

  1. Bongasin tämän mainion kirjan ja bloggauksesi etsiessäni tietoa Juhani Karilasta. Ei taida olla kuin tämä sinun bloggauksesi? En pitänyt ollenkaan Karilan Omenakrokotiilin kuolemasta, liian yltiöpäistä minulle. Mutta tässä hän on mainio. Luen parhaillaan, ei malttaisi käsistään laskea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!