Asko Sahlberg: Irinan kuolemat

Irinan kuolemat, Asko Sahlberg.
Like 2015. 156 s.
Asko Sahlbergin Irinan kuolemat (Like 2015) kertoo suomalaisesta sotalapsesta, Irinasta, joka repäistään kahdeksan vuotiaana irti vanhemmistaan ja tutuista kotikulmistaan Helsingissä ja lähetetään lähelle Göteborgia Ruotsiin. Lattialankut natisevat yön pimeydessä eivätkä vaihtuvat vuodetkaan pyyhi koti-ikävää pois; se on juurtunut iäksi sydämen jokaiseen sopukkaan. Irina on kuin narulle unohdettu yksinäinen lakana. Miten elämässä selviää, kun kaikki tuttu on yhtäkkiä poissa?

Hänet oli heitetty isojen lintujen isojen munien pirstomasta helsinkiläisestä painajaisesta ruotsalaiseen painajaiseen, josta oli tullut hänen kotinsa.

Irinan kuolemat on pienoisromaani, vain 156 sivua, mutta sitäkin väkevämpää luettavaa. Teos on toinen lukemani Sahlbergin tuotannosta. Olen aiemmin lukenut lukupiirin ansiosta Tammilehdon (Wsoy 2004), joka oli hyvin vaikuttava lukukokemus. Irinan kuolemissa on samankaltaista kaiken peittävää synkkyyttä ja häkellyttävän upeaa kielenkäyttöä kuin mikä Tammilehdosta on minulle tuttua. Siinä missä Tammilehtoa muistan lukeneeni hitaasti, Irinan kuolemat oli nenän alla tiiviisti. Teoksen sivuille latautuu suunnaton määrä raskautta, joka kuristaa kurkkua. Tunnelma on äärimmilleen ladatun intensiivistä. Niin kuin arvasinkin, kirjan tapahtumat hiipivät lupaa kysymättä uniini ja säpsähdin pari kertaa ahdistuneena hereille yöllä. En voinut kuitenkaan olla ahmimatta sivuja, sillä Sahlbergin kieli on ainutlaatuista. Hän saa kieleen ladattua pimeyden raskauden mutta myös valon kauneuden pilkistämään sankasta tuhkasta. Sahlbergin kieli on kauniin kielen rakastajan herkullinen pitopöytä.

Syksyn valo sateen sisällä oli hijaista puhetta. Se puhui vaimeasti elämän kauheudesta. Talo kohosi pihapiirinsä keskellä vanhana ja väsyneen kyllästyneenä. Se odotti kuitenkin heitä, sen hitaasti luhistuvat seinät odottivat. Se halusi sisälleen huokauksia.

Irinan elämään mahtuu useita kuolemia. Kertaakaan häntä ei huolita taivaaseen, vaikka maan päältä lähtee vuorollaan Irinalle merkittäviä ihmisiä. Teoksen lopussa Irina on jo iäkäs vanhus, jonka lukija vielä pääsee tapaamaan. Harmaasävytteisessä tarinassa pilkahtaa lopulta herkkä valon kajo.

Irinan kuolemat on vavisuttava lukukokemus, joka säilyy pitkään. Jos ei pelkää sen raskautta, kannattaa teokseen tarttua.


Sahlbergin pienoisromaanista ovat kirjoittaneet myös Kaisa ReettaTuijataArja ja bleue

Kommentit