Lauri Viita: Moreeni

Moreeni, Lauri Viita.
Wsoy 2016 (ensim. kerran 1950). 416 s.
Lokakuun lukemistossani painottui Lauri Viita. Vaikutuin ja hurahdin täysin. Tänä vuonna vietetään Viidan juhlavuotta: hänen syntymästään tulee kuluneeksi 100 vuotta. Niinpä lukupiirissämme valittiin luettavaksi Viidan tuotantoa tai Viidasta kertovaa kirjallisuutta. Minulle Viita ja hänen teoksensa olivat vain nimellisesti tuttuja enkä muuten miehestä tiennyt paljoakaan. Paikkailin sivistysaukkoa lukemalla Viidalta romaanin Moreeni ja runoteoksen Kaikki ne runot, jotka jäivät (josta kirjoitan oman postauksensa myöhemmin). Lisäksi luin kolme esseetä tämän vuoden uutuusjulkaisusta Luojan palikkaleikki. Esseitä Lauri Viidasta. Olisin lukenut sen mielellään kokonaan, mutta varauksen vuoksi loput esseistä täytyi jättää toiseen kertaan.

Moreeni häkellyttää lukijan jo neljällä ensimmäisellä sivulla, kun Viita kuvaa vesien voimakasta virtaa, jonka ihminen on valjastanut omiin tarkoituksiinsa. Loppumaton on myös uusien ihmisten virta, minkä vuoksi kaupunki laajenee, uusia tehtaita nousee. Alun tahti on kiivas, väsymätön ja saa haukkomaan henkeä. Eteenpäin! Pyhäjärvi veti ja Näsijärvi työnsi ja välissä oli Tampere ja Tammerkoski. Kahdeksantoista metriä pinnasta pintaan, paljonko lienee pohjaan. Siellä jossain kohisi Nokianvirta, vaelsi nahkiaisjoki ja odotti Pohjanlahti. 

Moreenin keskipisteenä on Pispalassa asuva sekatyömies Iisakki Nieminen ja hänen perheensä, vaimo Joosefiina ja seitsemän lasta. Sanotaan, että Moreeni on vahvasti elämäkerrallinen ja että perheen kuopus, Erkki, on Viidan omakuva. Jokaisella perheenjäsenellä on oma tärkeä merkityksensä tarinassa. Joosefiina on syli, jonka lämpöön voi aina käperyä. Hän ei lannistu, vaikka pitäisi kävellä kerjuulla kymmeniä kilometriä epävarmoina siitä, avautuvatko ihmisten ovet. Erkki on lapsista se, jonka kautta kuvataan koulutuksen kasvava merkitys. Lukemattomat seikat paljastivat armotta hänet: hän seisoi liian suorana, käveli liian vapaasti, puhui liian hyvin. Eennakolta arvaamattomat ääneet, sanat ja lauserakenteet olivat kuin keltainen lippu laivan mastossa: täällä on sivistys, älkää tulko lähelle! Oma vahva merkityksensä on myös Pispalalla, jota voi pitää yhtenä päähenkilönä. Pispala on lempipaikkojani Tampereella, ja siksi olikin miellyttävää lukea, miten Viita kuvaa tuon ihastuttavan puutalokortteliston kasvua ja eloa. 

Kerrassaan mykistävän vaikutuksen minuun teki ennen kaikkea Viidan kieli, huumori ja ironia, jotka ovat aivan omaa luokkaansa. Viidan kielessä on pilkettä silmäkulmassa ja se venyy ja vanuu jos minkälaiseen muotoon. Leikittelevä runokielikin löytää paikkansa ja lorumaiset rallatukset hymyilyttävät: - - kunnes oltiin kuin oltiinkin Hauhon pitäjässä - jauhon pitäjässä, itäjässä, pitäjässä, sepä hassua! ja Poljento paisui, poljento pyhitti, sätkytti, sylkytti, tanssitti, tuuditti. 

Lukupiirissä herätti keskustelua Viidan lokeroinnin vaikeus. Moreeniakaan ei niin vain voi laittaa yhteen lokeroon, koska siinä kuvataan sekä työläisiä, muuttuvaa yhteiskuntaa että sisällissotaa. Sama piirre nousi esiin myös runoissa: Viita taitaa niin mitallisen kuin modernin runouden. Sisällissodan kuvaus on erilaista, mitä yleensä olen lukenut, sillä Viita ujuttaa kuvauksiin komiikkaa.

Olli Löytyn toimittama esseekokelma Luojan palikkaleikki (Teos 2016) osoittautui mainioksi luettavaksi rinnakkain Moreenin kanssa. Esseekokoelman nimi tulee suoraan Moreenista, ja siitä löytyy kymmenen esseetä Viidasta ja hänen tuotannostaan. Luin esseistä ne, jotka avaavat erityisesti Moreenia. Esseekokoelma opetti uutta, sai aikaan monia ahaa-elämyksiä - ja hämmästyttikin - miten paljon Moreenissa riittääkään tutkittavaa! Suosittelen lämpimästi Luojan palikkaleikki -esseekokoelmaa, jos haluaa saada entistä enemmän irti Moreenista.

Vaikutuin Viidasta niin, että voisin lukea heti häneltä lisää. Lukulistan kärjessä on ainakin Aila Meriluodon puolisostaan kirjoittaman elämäkerta, jonka kaksi lukupiiriläistä oli lukenut ja jota he kehuivat kovasti. Aion myös käydä katsomassa Tampereen Työväen Teatterin näytelmän Viita 1949, josta lukupiirin Sara ja kaimani ovat kirjoittaneet. 

Moreeni todella ansaitsee tulla luetuksi. Se on omanlaisensa, monipuolinen ja mestarillinen teos. Lukekaa hyvät ihmiset Lauri Viitaa! 

Kommentit

  1. Ooh, miten houkutteleva postaus, tekisi mieli alkaa lukea Moreenia ihan just nyt heti. Täällä on sama ilmiö havaittavissa: Lauri Viita on ollut ennestään minulle kovin vieras, mutta nyt haluaisin lukea häneltä ja hänestä kaiken. Ja lue sinä ihmeessä pian tuo Aila Meriluodon kirjoittama elämäkerta, se on todella hyvä.

    Energistä alkavaa viikkoa, rakas ystävä! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että myös seuraava lukupiirikirja johdattaa jälleen yhden kirjailijaaukon pariin. Aion ehdottomasti lukea silloin Teuvo Pakkalan tuotantoa muutenkin.

      Pst, nyt meidän pitää ehdottomasti käydä siellä Lauri Viidan museossa, josta puhuit kerran. ;-)

      Kiitos, samoin sinulle ihanaa loppuviikkoa, ystäväiseni! <3

      Poista
  2. Hienosti kirjoitat Viidasta ja Moreenista! Kylläpä mieheen kannattaisi minunkin vielä tutustua lisää ja käy ihmeessä katsomassa Viita 1949 -spektaakkeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viita oli huippu lukuvalinta! Ehdottomasti aion käydä. :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!