maanantai 2. tammikuuta 2017

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Mies, ja hänen asiansa, Pirkko Saisio.
Siltala 2016. 403 s.
Kansi: Elina Warsta.
Pablo on kuollut.

Ja aamu on sumuinen, täynnä savua ja unohdusta.
    Moottoritie humisee aamuruuhkassa kuin kirkko, ja autojen lyhdyt: pienet tähdet, pienet tähdet keskellä sysimustaa aamua, jonka valkeniseen ei jaksa uskoa kukaan.

Pirkko Saision romaanin Mies, ja hänen asiansa (Siltala 2016) päähenkilö on kuusikymppinen, menestynyt asianajaja. Hänellä on nuori ja kaunis vaimo, kallis auto, tyylikäs arki viineineen ja muiden kateelliset katseet. Maanantai kuitenkin kolhaisee ikävästi: kuolinilmoituksista löytyy tuttu nimi, Paavo Olavi Korhonen. Pablo, vanha ystävä, on kuollut. Pablo, jolla oli paitsi tyylikäs nimi, oli tyyliä ihmisenäkin. Miehenä. Röyhkeää tyyliä. Kohtitulevaa. Vaikeasti lähestyttävää. Vaikka Pabloa ei enää ole, päähenkilö itse hengittää, elää. Elääkö? 

Tieto Pablon kuolemasta ajaa miehen elämän ja mielen nopeasti yhä sekavampaan tilaan. Menneisyys on äkkiä elävänä läsnä. Se pilkahtelee miehen silmien takana ja hokee: memento mori. Lukijankin suonissa kuohuu veri entistä kiivaammin: Mitä oikein on tapahtunut? Miksi? Miten? Milloin? Missä?

Ihminen loppuu.
    Sen vanhan hautausmaan asiakkaat ymmärtävät.
    Me emme. 

Ostin Pirkko Saision tuoreimman romaanin viime lokakuussa Helsingin kirjamessuilta, ja säästin sitä joululoman rauhaan. En olisi voinut parempaa lukuvalintaa tehdä vuoden 2016 viimeiseksi. Mies, ja hänen asiansa on lukukokemuksena yhtä kihisevän jännittävä, kuin se tunne, kun iso kala viimein nappaa uistimeen. On yhtä lailla löydettävä malttia, vaikka tekisi mieli vetäistä nopeasti kala järven synkästä syleilystä. Mies, ja hänen asiansa pitää yhtä tiukasti otteessaan kuin jättimäisinkin hauki. Tätä kirjaa ei pidellä puolihuolimattomasti vaan molemmilla käsillä vahvasti puristaen ja hieman lähempänä kasvoja kuin yleensä. Tämä ei myöskään lukeudu niihin kirjoihin, joista merkkailisin muistiin mainioita katkelmia, vaikka kieli onkin huikeaa. Niitä kyllä olisi ollut paljonkin muttei kärsivällisyyttä seisahtua: Mies, ja hänen asiansa on niin intensiivinen, että melkein unohtaa hengittää. Mielessä pörrää kysymyksiä ja epäilyksiä. Mikä miehen monologissa onkaan totta ja mikä kuvitelmaa? Saisio antaa suurennuslasin lukijalle: ole hyvä, ole tarkkaavainen ja alati valpas. 

Voi että, jos sinulla on vielä Mies, ja hänen asiansa lukematta niin kannattaa ehdottomasti lukea. Omalla kohdallani teos ponnahti vuonna 2016 luettujen parhaimmistoon ja säilyy mielessäni varmasti pitkään.  


Muualla esim. KaisaOmppu, NannaTuomasKatjaUlla ja Sara

2 kommenttia:

  1. Oi! Pukki toi tämän minulle... Tässä on nyt kaksi kirjaa kesken,ja heti pitäisi saada tämä aloittaa. Mitä teen!

    Kiitos arviosta, josta välittyy melkoinen jännitys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sait tämän lahjaksi - joulupukilta hieno valinta. ;-)

      Oi ei, mikä tilanne! Hyvää kuitenkin kannattaa odottaa. Tiedän, että hullaannut tähän kirjaan. <3

      Poista

Jokainen kommentti on ilo!