lauantai 11. helmikuuta 2017

Tuula Levo: Tuulenajama

Tuulenajama, Tuula Levo. Otava 2009. 351 s.
Tuula Levon romaani Tuulenajama kuvaa Teuvo Pakkalan elämää. Suomen kirjallisuuden yksi merkittävimmistä realisteista tunnetaan erityisesti lapsia tarkasti kuvaavista novelleistaan Lapsia ja Pikkuihmisiä. Tuttuja ovat myös novellit Vaaralla ja Elsa sekä näytelmistä erityisesti Tukkijoella, jonka ympäri Suomen kukkivaa menestystä Levo kuvaa romaaninsa alkupuolella. Pakkalassa Tukkijoen menestys aiheuttaa kuitenkin kauhua; miten hän voisi koskaan saada kirjoitettua mitään yhtä menestyksekästä. Pakkala pelkää, että ihmiset pian huomaavat hänen olevan huono kirjailija:
- Eläköön, eläköön, eläköön, huudetaan salista ja polveni notkuvat. Kiittelen, nyökkäilen suuntaan ja toiseen. Olen mielissäni kaikesta huomiosta, mutta yhtäkkiä suru raapaisee sisuksiani. Pelkkä pellehän minä olen. Nämä hyvää tarkoittavat ihmiset juhlivat minua, Oulun poikaa, autuaan tietämättöminä siitä, etten vaikka olenkin Tukkijoen kirjoittaja, olen surkea romaanikirjailija.

Lukupiirimme vuoden ensimmäinen kirja näyttää, miten haasteellista Pakkalalla on ollut. Rahasta on ollut jatkuvasti hyvin tiukkaa, ja rahahuolia kuvataankin runsaasti, mikä kieltämättä ajoittain hieman puuduttaa. Rahahuolten takia Pakkala ei kaihda eri ammatteja: välillä hän kulkee köysikauppiaana ja toimii opettajana. Niin kuin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa myös Tuulenajamassa kulttuurihistorian merkittävät henkilöt kulkevat luontevasti mukana. Esille tulevat esimerkiksi Eino Leino, Algot Untola ja Pakkalan läheinen ystävä Juhani Aho, jolta Pakkala mielellään kuulee mielipiteen keskeneräisistä käsikirjoituksistaan. Fiktion ja faktan saumat sekoittuvat huomaamatta. Lukiessa fiktiota voi hätistellä ikään kuin häiritsevää kärpästä. Menetkös siitä, annapas minun nauttia sujuvasta tarinasta! Vaikka lukiessa tiedostaakin, ettei kaikki ole totta, Levon romaania lukiessa huomaa ajattelevansa, että voisi helposti uskoakin kaiken. Niin sujuvasti Levo kirjoittaa Pakkalan elämästä.

Olen aiemmin pitänyt Teuvo Pakkalaa vahvasti oululaisena kirjailijana ja kuvitellut hänen asuneen ainoastaan Pohjois-Suomessa. Pakkala on kuitenkin asunut elämänsä aikana monella eri paikkakunnalla pitkin Suomea, ja paikanvaihdosten takia Pakkala miettii usein sitä, mihin hän kuuluu ja missä vaimo eniten viihtyy. Teoksen alussa Pakkala asuu Helsingissä Oulunkylässä, mutta myöhemmin hän asuu pitkään esimerkiksi Kokkolassa. En ole myöskään tiennyt, että Pakkala on kirjoittanut Otavan vuonna 1809 julkaiseman Aapisen. 

Tuulenajama muodostaa Pakkalasta paitsi sitkeän myös äärimmäisen lempeän kuvan. Perhe ja lapset ovat Pakkalalle erityisen tärkeitä, ja Pakkala tulee helposti toimeen niidenkin nuorten kanssa, jotka ensin ärhentelevät. Niin kuin kansikuvastakin käy ilmi, Pakkalan sylissä viihtyvät niin lapset kuin kissatkin. 

Nyt on varmaan sitten pakko tunnustaa, etten ole aiemmin lukenut Pakkalan tuotannosta mitään. Luulisi, että olisin, sillä olenhan kuitenkin opiskellut Oulun yliopistossa ja Pakkala näkyy kaupungin nimistössäkin. Muut realismin ajan kirjailijat, Minna Canth ja Juhani Aho, ovat kuitenkin kiilaanneet kirjavalinnoissani Pakkalan edelle. Tuulenajamassa Pakkala harmitteleekin sitä, miten hän jää toisten varjoon ja miten häntä pidetään ikään kuin B-luokan kirjailijana: Pahoitin mieleni kolmisen vuotta sitten, kun Eino Leino julkaisi kirjansa "Kirjailijakuvia" ja luonnehti minun olevan "aina hiukan taempana", kun taas eturivissä seisoivat nuorsuomalaiset kirjailijat. - - Taon nyrkillä pöytään. Minusta ei kohta enää puhuttaisi imperfektissä, revin näytteille vielä sellaisen opuksen, että sen jälkeen jumaliste loppuu pilkkaaminen! Romaaniin minulla ei ole koulutyön takia mahdollista ruveta, se syö kaiken, niin ajan kuin ajatuksetkin, mutta novelleja pystyisim vielä väsäämään. Minä vielä näytän paskantärkeille arvostelijoilleni, miten menneen ajan skribentti leväyttää markkinoille psykologisesti tarkoin punnittua arvotavaraa. Lukupiirissämme nousikin esiin muun muassa, miten äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa korostetaan realismin osuudessa eniten Canthia ja Ahoa, kun taas Pakkala mainitaan aina lyhyesti lopussa. Tuulenajamaa lukiessa iski ihan häpeä, ja siksi lupasinkin itselleni, että Pakkalan tuotantoa on ehdottomasti luettava tänä vuonna. Vaaralla on jo lainassakin. 


Levon romaanista ovat aiemmin kirjoittaneet lukupiiriläisistä Kaisa V ja Elina, jotka myös ovat oppineet Pakkalasta uutta ja pitäneet lukemastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!