Sinikka Vuola: Replika

Replika, Sinikka Vuola. Tammi 2016. 197 s.

Sinikka Vuolan esikoisromaanista Replika (Tammi 2016) on hankala muodostaa järkeviä virkkeitä. Vaikka teoksen lukemisesta on kulunut jo useampi viikko, vaatii lukukokemuksen avaaminen edelleen kovasti töitä. Yritetään. Replika voisi ainakin kuvailla hämmentäväksi, oudoksi, lumoavaksi, surrealistiseksi, haastavaksi ja omaperäiseksi. Replika on symbolismien runsaudensarvi.

Teoksen keskeisin henkilö on poika, jonka äiti, äitimuukalainen, on kuollut. Isä ei ilmeisesti ole koskaan ollut pojan elämässä läsnä. Kuolema kulkee käsikädessä pojan kanssa, joka käy läpi äidin traagista menetystä ja varttuu kohti aikuisuutta. Muistot ja ajatukset pyörivät pojan päässä, alkuperäinen muovautuu joka kerta erilaiseksi, kopioksi, replikaksi. 

Miten täynnä kuvia ihminen on, miten jokainen kuva, jokainen muisto syö häntä, kalvaa ja kovertaa, Kaivos sanoo suulla joka on täynnä kuparia. Eikä muistoilta voi suojautua, vaan tuskallinen kuva täytyy peittää aina uudella kuvalla. Niin, onko kallisarvoisempaa kykyä kuin kyky unohtaa, sano onko, Kaivos kysyy.

Poika asuu pienessä kylässä, jonka asukkaista hänellä on omat nimityksensä. On Leipurin vaimo ja Leipuri, joiden lapsi makaa kätkössään, toisinaan tuntikausia, hengittää pölyn ja jauhon ja pehkun unettavaa aromia, hiljaa aloillaan kuin hiivakuutio. Leipuri on lyönyt pojan, Kaniininnaaman, säikyksi, sillä jokaisessa on valuvika, näkyvä tai näkymätön: ja joillakin se on sydämessä mutta ei lihaksen sisällä vaan pahempaa: tunteissa jotka lähtevät sydämestä. Lisäksi on saduista tuttuja hahmoja, kuten Pinokkio ja Siniparta. Henkilöt ovat hieman etäällä, aina askeleen kauempana lukijaa. Vaikka kuinka yritän tarttua henkilöitä hihansuusta, ote lipsuu ja henkilöt pysyvät pienen välimatkan päässä. 

Niin, onko mitään, kerrassaan mitään yhtä raskasta ja tarpeetonta taakkaa kuin tarve muistaa?

Sinikka Vuolan kynä on taikasauva: vaikka en läheskään aina ymmärtänyt kaikkea enkä ymmärrä edelleenkään, luin Replikaa lumoutuneena erityisesti Vuolan kielestä. Vaikka tarinan tunnelma on raskas kuin lyijy ja viimeinen osio Demonit on suorastaan ällöttävä, kielessä näkyy Vuolan tausta runoilijana. Kieli on kaunista ja kirkasta. Kielen lisäksi pidin Replikan haasteellisuudesta. Luin teosta juuri sopivaan aikaan helmikuussa, sillä näin kevään kaivautuessa esiin talven peiton alta, en varmaan olisi enää löytänyt sitä terävintä malttia, mitä Replika vaatii. Vaikka en ymmärtänyt kaikkea, en antanut sen häiritä liikaa etenkään, kun tiesin, että pääsisin ruotimaan kirjaa lukupiirissä.

Replika on kiistatta erikoisimpia kirjoja, joita olen lukenut. Olo on kirjan lukemisen jälkeen pökertynyt. Pidin sen haasteellisuudesta ja kielestä, mutta jotain olisi voinut kaikesta runsaudesta jättää poiskin.


Replikasta ovat aiemmin kirjoittaneet mm. Kaisa ReettaOmppuMaiskuTuomas ja Katja.

Kommentit

  1. Minä ajattelen hyvin pitkälti samoin kuin sinä. Sinikka Vuolan kieli on kyllä pökerryttävän hienoa mutta että olisin tajunnut kaiken kirjassa... en vieläkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen lukukerta varmasti avaisi enemmän ja kiinnittäisi myös huomiota asioihin, jotka ensin jäivät huomaamatta. Lukupiirikirjana tämä toimi mainiosti, kun sai keskustella ja kuulla muiden ajatuksia ja tajusi itsekin uutta. :-)

      Poista
  2. Kirjoitat kirjasta hienosti, Kaisa! Oma lukukokemukseni oli vähintäänkin ristiriitainen, enkä ole varma,mitä edes tuli luettua. Haastellista, kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä oli kyllä haastavinta kirjoittaa pitkään aikaan. En usko, että olisin tullut lukeneeksi tätä ilman lukupiiriä, mutta kiva, että tuli hypättyä hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja haastettua itseä. Toivottavasti sinäkin saat vielä kirjoitettua Replikasta. :-)

      Poista
  3. Samoilla linjoilla olen, hämmentävä ja pökerryttävä. Replika on kirja, jolle nostin kädet pystyyn. Luovutin, annoin mennä ja nautin vain ainutlaatuisesta verbaalimaailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut samantyyliset lukukokemukset, Tuija. Replika on juuri sopivan pituinen. Jos se olisi ollut pidempi, teos olisi saattanut tukahduttaa ja jäädä minulla kesken. Aikamoinen kirja, huh!

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!