tiistai 13. kesäkuuta 2017

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Et kävele yksin, Juuli Niemi. Wsoy 2016. 359 s. Kansi: Laura Lyytinen.

Ensirakkaus. Se tunne kuin kissa repisi terävillä kynsillään sydänalaa, maan ja askeleen välille tuntuu jäävän rutkasti ilmaa eikä maailmassa ole mitään muuta kuin suupielet ylöspäin nipistävä rakkaus. Toisaalta yläilmoista voi myös pudota romahtaen yhtä nopeasti kuin sinne ilmapallon lailla kohosikin. Juuli Niemen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut romaani Et kävele yksin (Wsoy 2016) on hätkähdyttävän todentuntuinen ja vahva tarina etenkin ensirakkaudesta mutta myös muun muassa kasvamisesta ja oman identiteetin etsimisestä.

Ehkä on niin, että kun 15-vuotiaat rakastuvat, on toinen joutsen ja toinen sorsa. Harvoin rooleista löytyy kuitenkaan yhteisymmärrystä, koska yleensä kumpikin kuvittelee olevansa sorsa. Usein kumpikin on oikeasti joutsen. Ja jään rikkomia raajoja sekä putoavia sulkia, niitä on kaikkialla.

Kertojana vuorottelevat viisitoistavuotiaat Ada ja Egzon. Ada asuu yhdessä taitelijaäitinsä kanssa, eikä hän ole koskaan tavannut isäänsä. Ada jää koulussa mieluummin taka-alalle eikä tuo itseään juuri esille. Hiljainen tyttö alkaa kuitenkin räpistellä irti harmaasta massasta, kun silmät kiinnittyvät entistä useammin pakolaispoika Egzoniin. Poikaan, joka on vapaus, hän on preesens ja kaikkein kovinta hiuslakkaa. Hän on soittimen herkin kieli, josta lähtee taloa vavahduttava basso. Isättömyys yhdistää nuoria, rakkaus roihahtaa. Adan ajatuksiin ei mahdu muuta kuin Egzon: Hän on elossa ja viisitoista ja hänellä on jotain mitä kenelläkään ei ole koskaan ollut aiemmin, tämän pojan kädet ympärillään ja silmät kiinni taivaassaan.

Et kävele yksin on tunteiden valtameri, joka on alati liikkeessä eikä milloinkaan täysin tyyni. Se ryöppyää ja kuohuu, välillä liplattaa kevyesti ja nostattaa hetkessä uudelleen voimakkaan aallokon. Niemi kuvaa nuorten tunteita ja uuden kokeilemisen jännitystä hyvin aidosti. Lisäksi nuorten välinen dialogi on juuri sellaista, jollaisena se yläkoulun käytävillä kaikuukin. Varsinkin Adan kautta nousee vahvasti esiin teini-ikäiselle tyypillinen minäkeskeisyys: halu kujertaa kaveriporukan kirkkaimpana tähtenä ja olla tanssilattian katseiden kiintein kohde. Egzonin myötä avataan hieman myös maahanmuuttajanuoren arkea ja haasteita kahden eri kulttuurin välillä. 

Juuli Niemi kirjoittaa nautinnollista lyyristä proosaa. Kieli soljuu herkästi ja kauniisti, mutta myös haastaa lukijaa, jonka on pysyttävä terävänä. Paikoin kieli turruttaa; jotain olisi voinut jättää pois. Niemen teos sopii parhaiten nuorelle, joka on tottunut lukija. Aikuisen lukijan ei kannata säikähtää kirjan hattaran makeaa kantta vaan antaa tälle nuortenkirjalle mahdollisuus. Romaanin myötä voi myös palata hetkeksi omaan ensirakkauteen ja teini-iän muistoihin. 


Et kävele yksin oli lukupiirimme toukokuun kirjavalinta, ja kaikki olivat pitäneet Juuli Niemen nuortenkirjasta kovasti. Lukupiiriläisistä Kaisa V. on blogannut kirjasta. Arvion ovat kirjoittaneet myös mm. SuketusMari SaavalainenHeidi P. ja Mari A. Olen itse lukenut aiemmin Niemeltä myös hänen novellikokoelmansa Tule hyvä, jota myös suosittelen lämpimästi (vaaleanpunainen kansi muuten siinäkin!)

5 kommenttia:

  1. Tämä kiirja ansaitsi nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
    Kirjan kansikuva hämäsi, sillä kuvittelin kirjaa viihteellisemmäksi. Onneksi luin kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ansaitsi! Todella upea ja vahva teos.

      Samoin minua hämmensi kirjan kansi. Karkkimainen hempeys lupailee muuta.

      Poista
  2. Tämä kirja ei ole mikään helppo, ja minustakin vaatii nuorelta (ja toki vanhemmaltakin) lukijalta hieman tavallista enemmän. Kieli on kaunista ja monivivahteista ja tarina pitää otteessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläkouluikäiselle tämä on aika haastava. Pitää olla todella harjaantunut lukija eikä saa kammoksua sivumäärää.

      Kuten sanot, upea teos ja eheä kokonaisuus.

      Poista
  3. Kirja on herkkydessään niin kaunis. Ensirakkauden kipeys on vangittu tähän joka sivulle. Oli hyvä lukupiirikirja!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo!