Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Ruokarouvan tytär, Enni Mustonen. Otava 2017. 494 s. Kansi: Timo Numminen.
Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on edennyt jo viidenteen osaan. Ruokarouvan tytär (Otava 2017) antaa kertojanäänen Idan yliopistossa opiskelevalle tyttärelle, Kirstille. On ollut mukava seurata Idan kasvamista pienestä orpotytöstä määrätietoiseksi yrittäjäksi. Minua ei olisi haitannut, vaikka sarja olisi päättynyt Ruokarouvaan (Otava 2016), sillä se olisi sopinut hienosti päätösosaksi ja olin myös jo valmis hyvästelemään Idan ja antamaan hänen jatkaa hyvällä mallilla olevaa elämäänsä. Ehkä juuri tämän vuoksi minua ei juuri haitannut se, miten syrjään Ida jää Ruokarouvan tyttäressä. Erityisesti odotin aikamatkaa eläväiselle ja herkulliselle 20-luvulle ja sitä, millainen Idan tytär on. 

Kirstin elämää seurataan vuodesta  1924 vuoteen 1927 asti. Näihin vuosiin mahtuu paljon erilaisia tunteita: ensirakkauden huuma, iloa onnistumisista, surua menettämisestä, pelkoa tulevasta. Aluksi hieman jännitin, onko Mustonen onnistunut luomaan Idan tyttärelle täysin omanlaisensa äänen. Etenkin teoksen alkupuoliskolla jotkin Kirstin luonteenpiirteet ja tavat vähän häiritsivät ja tuntuivat liian samankaltaisilta kuin Idalla. Kirstin haaveet ja aikeet maalaavat kuitenkin selvempää eroa Idaan, ja pidin todella paljon Kirstin määrätietoisesta asenteesta omaa tulevaisuuttaan kohtaan ja siitä, että hän seisoo vankasti unelmiensa takana. Tarinan edetessä, etenkin Pariisissa, Kirsti loistaa ja selvittää vastaan tulevia ongelmia rauhallisesti ja järkevästi. Lukiessa oli kiinnostavaa havaita, mitkä luonteenpiirteet hän on perinyt äidiltään ja mitkä ovat täysin omia. Kirsti on monessa tilanteessa samantyylinen sivustaseuraaja kuin äitinsä, tarkkasilmäinen  havainnoija, jota ei voi juksata. 

Kuten aiemmissakin osissa, myös Ruokarouvan tyttäressä vilisee merkittäviä historiallisia henkilöitä, joskin runsaammin kuin aiemmissa osissa. Olen sanonut tämän varmasti aiemminkin, mutta Mustosella on taito saada tunnetut henkilöt jälleen elämään. Kiinnostavimpia ja aidoimpia henkilökuvauksia ovat Tulenkantajat-ryhmän jäsenet, kuten Olavi Paavolainen, Yrjö Jylhä ja Katri Vala. Hieman uskottavuuden puutetta kokevat kuitenkin Coco Chanel ja Hemingway, koska myös heihin liittyvät tapahtumat läikkyvät yli. Kirsti esimerkiksi pääsee tuosta vain Chanelille töihin ja hänen uransa etenee epäuskottavan nopeasti. Hemingway juonikuvioineen tuntuu sen sijaan ylimääräiseltä. Näistä seikoista huolimatta Pariisin osio oli minulle antoisampaa luettavaa kuin Suomen tapahtumat, koska Mustonen piirtää 20-luvun Pariisin taidokkaasti lukijan silmien eteen. Saatoin tuntea nenässäni maitokahvin ja croissantin kutsuvan tuoksun, nähdä ajan muotia ja seurata muotipiirejä sekä elää pariisilaisen joulun. 

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan osat ovat sopivan leppoisaa ja viihdyttävää kesälukemista mutta samalla myös sivistävää luettavaa. Mustonen antaa kirjasarjallaan lukijalle mahdollisuuden matkata läpi Suomen historian ja kerrata tai paikata unohtunutta kevyin suupaloin. Itselleni kaikkein mieluisimpia ovat tähän asti olleet sarjan neljä aiempaa osaa, joissa seurataan Idan elämää. On kuitenkin kiinnostavaa nähdä, millaiseksi Kirstin elämä on muovautunut seuraavassa osassa, mitä mieltä Ida on tyttärensä päätöksistä ja miten maailman tapahtumat vaikuttavat heidän elämäänsä.


Teoksesta ovat kirjoittaneet myös NinaArja, Mai LaaksoJonnaKirjahillaAmmaTuijata ja Kirsin Book Club

Kommentit

  1. Koko sarjan olen lukenut ja Ruokarouvan tytärtä odotin suurella innolla. Pettymys ja pienoinen vihakin nousi, miksi piti yliampua noiden Chanelin ja Hemingwayn tuonnilla mukaan. Koko pariisiosuus oli miinusta aivan liian pitkä ja epäuskottava hyppäys.
    Samoihin kohtiin kiinnitin huomioni, kuten sinäkin.
    Enni Mustonen on kirjoittanut todella ihanan sarjan ja toivon, että seuraava kirja pysyy taas todellisuuden uomassa eikä lähde poukkoilemaan liian kaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että seuraavassa osassa on taas enemmän uskottavuutta ja maltettu karsia ylimääräistä. Hemingwayn olisi voinut jättää ihan kokonaan pois ja nuorten matkaa pitkin Suomen olisi myös voinut tiivistää. Pariisiosiossa annoin vähän epäuskottavuutta anteeksi, koska odotin alusta asti Pariisin matkaa ja Mustonen kuvaa niin elävästi kaupunkia.

      Poista
  2. Minä suhtauduin vähän epäillen etukäteen Pariisi-osaan, toisaalta uskottavuuden takia, toisaalta siksi, että olen mielessäni kokenut kirjasarjan niin suomalaiseksi. Mutta Pariisin kuvaus oli tosiaan niin ihastuttavaa, että se korvasi uskottavuuden puutteen.
    Muuten kirja oli taattua Mustosen laatua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sen sijaan odotin erityisesti Kirstin matkaa Pariisiin. Toki Suomeen liittyvätkin tapahtuman olivat mukavaa luettavaa, mutta Mustonen kuvaa niin upeasti Pariisin katuja ja hyörinää, että ihastuin siihen kovasti.

      Poista
  3. Todella hyvä historiallinen kirjasarja. Olen ehtinyt lukea jo kaikki sarjan kirjat ja edeelleen minulle ovat rakkaimmat kaksi ensimmäistä kirjaa Paimentyttö ja Lapsenpiika.
    Tähän uusimpaan olisin kaivannut enemmän Idaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mukavaa kirjasarja! Ostan nämä aina itselle, sillä luemme äidin kanssa tätä sarjaa molemmat. Minullekin mieluisimpia ovat aiemmat osat, joissa Ida on päähenkilö. Ymmärrän kyllä, että Ruokarouvan tyttäressä häntä varmasti kaipaa kovasti, niin syrjään Ida jää. Ehkäpä hän olisi enemmän esillä seuraavassa osassa, toivotaan niin!

      Poista
  4. Kirjoitit hienosti tästä kirjasta! :) Minä jo oikein odotan mitä sarjassa seuraavaksi tapahtuu. Toivottavasti saadaan taas ensi kesäksi uusi osa - Mustosen tietäen se ei liene mikään ongelma! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna! Samoin minäkin jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa osaa. Vaikka olin Ruokarouvan jälkeen valmis hyvästelemään Idan, Ruokarouvan tyttären jälkeen olen jälleen koukussa ja tiedän, että seuraavakin osa tulee taas luettua. :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo!