torstai 1. marraskuuta 2018

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1982), Alice Walker. Wsoy 1986. suom. Kersti Juva. 360 s. Omasta hyllystä.

Alice Walkerin klassikkoteos Häivähdys purppuraa (Wsoy 1986, alkukielellä 1982) ei ole minulle ennestään kovinkaan tuttu: tiesin etukäteen vain aiheen ja olin kuullut huhuja rankasta tarinasta. En myöskään ole nähnyt teoksen pohjalta tehtyä elokuvaa. Ostin romaanin vuosia sitten kirpputorilta, mutta niin vain se "unohtui" hyllyyn. Listasin teoksen tämän vuoden Hyllynlämmittäjä-haasteen kirjojen joukkoon sekä myöhemmin Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen. Tartuin Walkerin kirjaan eräänä iltana, vaikka kesken oli kaksi muutakin kirjaa; kumpikaan niistä ei juuri silloin oikein houkutellut. Ja kas kuinkas kävikään, Häivähdys purppuraa tempaisi minut niin voimakkaasti mukaansa, että kesken olevat saivatkin jäädä odottelemaan. 

Häivähdys purppuraa koostuu mustan naisen, Celien, kirjeistä. Niitä hän kirjoittaa jumalalle ja myöhemmin siskolleen Nettielle, jonka kirjeitä myös on osassa kirjaa. Kirjemuoto tekee teoksesta nopealukuisen, kunhan lukija tottuu lukemaan sen puhekieltä. Tapahtumat sijoittuvat Georgian osavaltioon maailmansotien välimaastoon, aikaan, jolloin rotuerottelu eli vahvana. Etenkin mustien naisten olot olivat kurjat, sillä he eivät käytännössä olleet mitään. Celiekin tyrkätään itseään paljon vanhemmalle miehelle, Albertille, vaimoksi tai ennemminkin orjaksi, jota voi hakata ja käskyttää miten tahtoo.

Odotin romaanin olevan paljon synkempi kuin se olikaan. Teoksessa on kyllä rankkoja teemoja, kuten insestiä, väkivaltaa ja rasismia, mutta Walker on kutonut mukaan valonpilkahduksia, toivoa ja hymyäkin. Erityisesti teoksen alkupuoli on rankkaa luettavaa mutta mitä pidemmälle Celien elämä etenee sitä enemmän siinä alkaa näkyä vahvuutta, varmuutta ja valoa. 

Häivähdys purppuraa on vahvojen naisten kirja. Erityisen väkevästi jäävät mieleen Sophie, Celien aviomiehen pojan vaimo, sekä Shug Avery, Celien aviomiehen entinen rakastajatar. He ovat kertakaikkiaan huikeita henkilöhahmoja! Sellaisia, jotka sanovat piupaut miesten käskyille ja tekevät niin kuin itse parhaaksi näkevät välittämättä muiden mielipiteistä. Shug Averyn myötä Celie saa valtavasti itsevarmuutta ja oppii löytämään itsestään taidon, jonka avulla tehdä itselleen työn. Celie  alkaa ymmärtää, että hänkin voi olla jotain.

Häivähdys purppuraa ravistelee myrskyn lailla ja jättää lukijaan pysyvän jäljen. Jos tämä klassikko  on sinulla vielä lukematta, suosittelen lämpimästi lukemaan.

Minä luulen että me ollaan täällä ihmettelemässä, niin minä sen ajattelen. Ihmettelemässä. Kyselemässä. Ja kun ihmettelee isoja asioita ja kyselee isoja asioita niin oppii niitä pieniä vähän niin kuin vahingossa. Mutta niistä isoista ei ikinä opi enempää kuin mitä alun alkuaan tiesi. Mitä enempi minä ihmettelen, sitä enempi minä rakastan, - - 

4 kommenttia:

  1. Tämä on hurjan koskettava kirja. Taisin itkeä pillittää aika paljon, kun luin tämän ennen blogiaikaa. Tämän voisi lukea nyt uudestaan. Kiitos Kaisa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa löytää tällaisia helmiä! <3 Uusi lukukerta voisi olla kiinnostava, etenkin jos omasta lukukerrastasi on jo hurahtanut aikaa. Tämä teos säilyy varmasti mielessä pitkään.

      Poista
  2. Tämä on lämmittänyt minunkin hyllyäni jo muutaman vuoden ajan. Jostain syystä minullakin on jotenkin synkkä mielikuva tästä - siksi en varmaan ole kirjaan tarttunutkaan. Tämä arvio kyllä vakuutti, pitänee oikeasti lukea tämä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samankaltaisia olivat omatkin ennakko-oletukset ja mietin vielä kirjaa hyllystä ottaessanikin, kannattaisiko sittenkään ihan vielä. Miten väärässä olinkaan ja hyvä niin! Todella mahtavaa, jos sain vakuutettua, että kannattaa tarttua Walkerin teokseen, jes! :-)

      Poista