tiistai 18. joulukuuta 2018

Kolme jouluista kirjavinkkiä


Luen harvoin jouluisia romaaneja: en itse asiassa muista, milloin olisin viimeksi lukenut kirjan, jonka tapahtumat keskittyvät joulun ympärille ellei lapsuuden suosikkeja lasketa mukaan. Ehkä yksi syy on se, että herään jouluisten romaanien lainaamiseen juuri silloin, kun kaikki muutkin. Tänä vuonna olin lainaamisen kanssa kerrankin ajoissa, jotta saisin vinkattua myös täällä blogissa jouluista luettavaa. Valitsin kolme romaania: Charles Dickensin klassikon Saiturin joulu, John Grishamin niin ikään klassikkona tiettävästi pidettävän Joulua pakoon ja suomalaisista teoksista Miina Supisen kirjan Mantelimaa. Näistä tutuin minulle oli ennalta Saiturin joulu, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Ja nyt seuraa paljastus: en ole koskaan nähnyt edes elokuvaversioita kyseisestä kirjasta jotain alkupätkää lukuun ottamatta. Nyt oli siis viimein aika paikata aukkoa (jouluisessa) sivistyksessä. Mantelimaa sen sijaan oli jäänyt mieleeni blogiarvioista kirjan ilmestymisajoilta, mutta Joulua pakoon oli minulle näistä vierain, sillä en tiennyt siitä mitään ennakkoon ja valitsin teoksen sattumanvaraisesti etsiessäni lukuvinkkejä.

. . . . . .

Aloitetaan John Grishamin romaanista, joka osoittautui näistä kolmesta viihdyttävimmäksi, sellaiseksi nauruhermoja kutkuttelevaksi tarinaksi. Joulua pakoon alkaa, kun Luther ja Nora Krank saattelevat lentokentälle hieman yli parikymppisen tyttärensä, joka on lähdössä työskentelemään Peruun ja olisi näin ensimmäistä kertaa poissa kotoa jouluna. Luther ja Nora ovat tietenkin surullisia eikä jouluiloa oikein tunnu löytyvän. Miksi ylipäänsä viettää joulua, kun se ei tuntuisi ollenkaan samalta kuin ennen? Tilitoimistossa työssä oleva Luther päätyy laskemaan, kuinka paljon he käyttivät rahaa jouluun edellisenä vuonna ja järkyttyy saamastaan summasta. Vaimoltaan lupaa kysymättä Luther varaa heille Karibian risteilyn jouluksi. Pienen alkuvastustelun jälkeen Nora suostuu Lutherin ideaan skipata joulu. Tänä vuonna ei olisi joulukuusta, ei jouluruokia, ei lahjoja, ei perinteisiä jouluaaton juhlia ystäville ja tuttaville eikä viritettäisi lumiukkoa katolle niin kuin kadunvarren kaikilla asukkailla on tapana - helppo homma! Vai onko sittenkään? Vanhoista, totutuista tavoista ei ole kovin helppo repäistä itseään irti eivätkä tilannetta helpota hiillostavat naapuritkaan. Luther saa usein kuulla olevansa kuin Saiturin joulu -teoksesta tuttu kärttyisä Scrooge.

Luther kyyristyi kurkistamaan olohuoneen avoimien verhojen takaa. "Mitä ne tekevät?" Nora kuiskasi kyyrystä hänen takaansa.
"Tuijottavat kai vain."
"Ehkä meidän olisi pitänyt ostaa kuusi."
"Ei."
"Eihän sitä tarvitsisi tuoda sisään."
"Hiljaa."
"Voitaisiin pitää se takapihalla."
"Lopeta nyt, Nora. Miksi sinä kuiskailet? Tämähän on meidän kotimme."
"Olethan sinäkin piilossa verhon takana."
Luther suoristautui ja veti verhot eteen. Partiolaiset jatkoivat matkaa ja perävaunu siirtyi hitaasti katua pitkin sitä mukaa kuin Hemlock Streetin kuuset toimitettiin perille.

Joulua pakoon on hyvin tragikoominen tarina yhdysvaltalaisesta joulusta, jossa kaikkea ulkovaloista lähtien on yltäkylläisen runsaasti. Grisham herättelee lukijaa pohtimaan, miten kaupallista joulu nykyään on ja miten rauhoittumisen aika unohtuu kiireen, hössöttämisen ja lahjapaniikin alle. Grisham lyö tulta pesään yhä enemmän mitä pidemmälle Krankien yritys skipata joulu etenee ja tapahtumat saavat yhä hullunkurisempia käänteitä ja lopulta ihmishenkikin on jo vaarassa. Välillä tuntuu siltä, kuin katsoisi jotain television hupailuohjelmaa, kuten Piilokameraa. Tarinan lukeminen onkin hulvatonta ja viihdyttävää, kunhan sitä ei lue otsa kurtussa. Pidin tästä nopealukuisesta kirjasta, vaikkakin painostavat, toisiaan kyttäävät naapurit sekä loppupuolen käänteen seuraukset saivat kyllä verenpaineen kohoamaan.

Jos kaipaat joulukirjalta viihdykettä, kommelluksia ja railakasta huumoria, Joulua pakoon on hyvä lukuvalinta etenkin, jos olet antijouluihminen. Jos taas rakastat joulua joka solullasi, tartu kyseiseen kirjaan mahdollisimman rennoin ja kevein mielin.


Joulua pakoon (Skipping Christmas)John Grisham
Wsoy 2002 (alkukielellä 2001)
suom. Hilkka Pekkanen
180 s.
Kirjastolaina

. . . . . . 


Joulun kaupallisuuden kritisointi on keskeinen teema myös Miina Supisen romaanissa Mantelimaa. Tapahtumat sijoittuvat Länsi-Kyykkäälle samannimiseen jouluiseen paikkaan, jossa yhdistyvät huvipuisto ja ostoskeskus. Päähenkilö Molli Nieminen, entinen poptähti, inhoaa joulua eikä ole viettänyt sitä perheensä kanssa epäonnisen yrityksen jälkeen tyttärien oltua ihan pieniä. Mantelimaa kuuluu Mollin ykkösinhokkipaikkoihin, jonne hän ei päästä tyttäriään: siellä nautitaan kulutusjuhlasta ympäri vuoden mekaanisten tonttujen ahertaessa ja tyytyväisen liikemies Jonne J. Halkion katsellessa valtakuntaansa parvekkeeltaan. Aikaa voi viettää Mantelimaassa muutenkin kuin ostoksia tekemällä: lapset voi jättää lapsiparkkiin tai pomppulinnaan siksi aikaa, kun aikuiset katselevat Elfetit-ryhmän eroottista tanssia.

Molli joutuu kuitenkin nöyrtymään ja astumaan Mantelimaan hyörinään, kun hänen aviomiehensä Keke makaa koomassa saatuaan valtaisan sähköiskun. Koska rahaa on jostain saatava elämiseen, Molli tarttuu nuoruudesta tutun Jonne J. Halkion työtarjoukseen. Vaikka kaiuttimista raikaakin iloinen joulumusiikki, talousvaikeuksissa olevan Mantelimaan kulisseissa kuohuu. Allassiivooja on löytynyt kuolleena lumialtaasta eikä hän ole ainut menehtynyt, joka Mantelimaasta on löytynyt viime aikoina. Onko taustalla Nukentekijä? Huhutaan, että Mantelimaan lattioiden alla on jotain synkkää, jotain mitä, kukaan ei halua joutua todistamaan. Siellä lymyää myös tuo ilkeä Nukentekijä, jonka nähtyään aavistaa, että loppu on lähellä.

Mantelimaa käynnistyy alussa hitaanlaisesti ja vähän epäröin, olisiko tämä kirjani lainkaan. Mantelimaa-kauppakeskuksen kummallisuuksiin nimittäin kesti vähän totutella, mutta kun sain kiinni huumorista ja tarinan omanlaisesta rennosta meiningistä, alkoi lukeminen sujua. Supisen huumori on mainiota! Kaikista eniten pidin kuitenkin kauhunomaisista piirteistä, pelosta ja kammottavasta Nukentekijästä, joka piileksii lattian alla ja jolla on jokin yhteys Mollin ja Jonne. J. Halkion nuoruuteen. Lopetus ei täysin miellyttänyt, vaikka siinä on hyvääkin: Mollin mielipide joulusta ei muutu.

Ennen kaikkea joulu oli juttu, joka sijaitsi naapureilla, Facebook-feedissä, kiiltävissä lehdissä ja tavaratalojen katalogeissa. Sen saattoi yrittää ostaa itselleenkin, mutta juuri kun luuli, että paketti on kasassa, sitä meni kuuntelemaan kouluun joulujuhlia, joissa kuoro alkoi yhtäkkiä vittuilla.
Itsestään on etsittävä ihmisen vain rauha, kuoro ilmoitti. Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, mutta sepä kätkeytyy ja narraa etsijäänsä. Ja vielä: Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha.
Älkää nyt viitsikö, ihminen ajattelee. Jotain armoa nyt hei tyypit. Olen imuroinut koko kämpän. Olen tehnyt porkkana-, peruna-, lanttu- ja jopa bataattilaatikon. Pitääkö minun etsiä vielä sisältäni rauha? Mitä jos en ehdi?
Ja sitten tulee se nihilistinen olo, että paskaako tässä. Turha edes yrittää. Saman tien voi paiskata hanskat tiskiin. 
Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua. 

Jos Mantelimaata vertaa Grishamin Joulua pakoon -kirjaan, Supisen omassa joulun kritisoiminen ei ole niin osoittelevaa vaan tarkoitus on herätellä pohtimaan joulun perimmäistä merkitystä. Mantelimaassa annetaan jokaisen viettää joulua niin kuin viettää tai olla viettämättä - ketään ei syyllistetä. Supinen kysyykin: Mikä sinulle on joulussa tärkeintä, mitä haluat vaalia?

Käpertyminen on tärkeintä. Rauhoittumista. Perheen kanssa rauhoittumista. 
Jotain sellaista.
Niin, ja Jeesus syntyi.
Valo syttyi pimeyteen.
Lammas heräsi jouluaamuna ja meni syömään, mutta sen ruokakipossa olikin Jeesus.

Olit sitten joulu- tai antijouluihminen, valitse illan rauhalliseen hetkeen luettavaksesi Mantelimaa, jos haluat ripauksen outoutta, paljon huumoria, sopivasti selkäpiitä kutittavaa jännitystä ja nopeatempoista juonta. 


Mantelimaa, Miina Supinen
Wsoy 2015
317 s.
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen
Kirjastolaina

. . . . . . 


Viimeinen jouluinen lukuvinkki on joulukirjojen klassikko, joka on varmasti kaikille tuttu: Charles Dickensin romaani Saiturin joulu. Itselleni tämä oli tosiaan vasta ensimmäinen kerta, kun luin Scroogen tarinan, mutta nyt on tämäkin aukko paikattu ja hyvä niin! Muistan, miten joku joulu yritin katsoa elokuvaversiota Dickensin klassikosta, mutta jätin kesken aavekohtaukseen, koska ahdisti niin paljon, haha. Tuo aavekohtaus liittyy tietenkin hetkeen, jolloin ilkeydestään ja saituudestaan tunnettu äveriäs Scrooge palaa tilitoimistoltaan kotiin. Muut lontoolaiset ovat hymyssä suin ja valmiina viettämään joulua läheistensä kanssa. Scrooge sen sijaan on jälleen äreä, sillä päivän aikana on muun muassa käyty pyytämässä rahaa hyväntekeväisyyteen. Nyt hän ei muuta toivokaan kuin että pääsisi pimeään kotiinsa ja olemaan yksin muiden juhliessa.

Yllättäen Scrooge saakin vieraan: hänen muutamia vuosia sitten kuollut työtoverinsa Marleyn haamu on saapunut varoittamaan Scroogea. Marley on elinaikanaan ollut juuri samanlainen saita mies kuin Scroogekin, minkä vuoksi Marley vaeltaa edelleen rauhaa saamatta kantaen elämänsä aikana rakentamaansa kahletta. Jos Scrooge jatkaisi elämäänsä kuin tähänkin asti, häntäkin odottaisi sama, ellei pahempikin, kohtalo. Scrooge tapaisi Menneiden joulujen haamun, Nykyisen joulun haamun sekä Tulevien joulujen haamun. Jos nämä eivät saisi Scroogea avaamaan silmiään ja muuttumaan, hän ainakin tietäisi, mikä häntä elämän jälkeen odottaisi.

"Kannan kahletta, jonka eläessäni tein", haamu vastasi. "Tein sen lenkki kerrallaan, metri metriltä, omasta tahdostani sen tein ja omasta tahdostani sitä kannoin. Tuntuuko se sinusta oudolta?"
Scrooge vapisi yhä rajummin.
"Tahdotko tietää", haamu jatkoi, "kuinka pitkää ja painavaa kahletta itse kannat? Se oli näin pitkä jo seitsemän jouluaattoa sitten. Sen jälkeen olet kasvattanut sitä entisestään. Se on melkoinen kahle!"

Lukijan sydän on täysin Scroogen mukana: miten hänelle toivookaan hyvää, kun mies ymmärtää, mihin epäystävällisyys ja saituus ovat hänet johtamassa ellei hän muuttaisi tapojaan. Saiturin joulu valaa lukijan sydämeen hyvää mieltä ja uskoa siihen, ettei koskaan ole myöhäistä muuttua. Saiturin joulu muistuttaa myös tärkeästä asiasta: siitä, miten jouluna voi pieninkin teoin ja lahjoituksin auttaa muita.

Saiturin joulu on teos, jonka varmasti voi lukea vaikka joka vuosi. Oletpa siis lukenut tämän tai et, suosittelen valitsemaan joulukirjojen klassikkojen klassikon. Omani oli tuoreempaa julkaisua, joten jos haluat helppo- ja sujuvalukuisen version, valitse Tero Valkaman suomentama teos.


Saiturin Joulu: Joululaulu, Charles Dickens
Basam Books 2012 (A Christmas Carol, in Prose: Being a Ghost Story of Christmas 1843)
suom. Tero Valkonen
Kuvittanut Minna Alanko
111 s.
Kirjastolaina



Mikä on sinun ehdoton lempijoulukirjasi? Kerro kommenttiboksiin myös omia jouluisia kirjavinkkejäsi, sillä niistä on varmasti hyötyä niin minulle kuin muillekin!

6 kommenttia:

  1. Mauri Kunnaksen Joulupukki sekä muut jouluaiheiset kirjat ovat tosi hauskoja ja ajattomia kirjoja.
    Lasten iloa ja riemua joulun aikaan on ihana katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooi, Mauri Kunnaksen Joulupukki on ihana ja oikein ikiklassikko <3 Se kirja, jota selasin lapsena eniten, sillä runsaiden kuvien tutkailuun ei kyllästy eikä itse tarinaan.

      Poista
  2. Ihanat kuvat, Kaisa, ja ihana joulutunnelma! <3

    Näistä ainut lukemani on Saiturin joulu, jonka olen nähnyt teatterissa pari kertaa ja tietysti elokuvanakin ja lopulta lukenutkin. Onhan se klassikkomaineensa ansainnut.

    Tuo Supisen kirja alkoi kovasti kiinnostaa, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! <3

      Todellakin! Ajatella, miten kauan sitten Dickens on teoksen kirjoittanut ja aina vain sitä luetaan ja tehdään uusia suomennoksia. Kirjasta tulee itsellekin entistä enemmän sellainen tunne, että haluaa auttaa jouluna.

      Kiva, että sait kirjavinkin! :-)

      Poista
  3. Kiva postaus näin joulun alla. Saiturin joulu on niin viehättävä klassikko. Grishamia olen lukenut aika paljonkin, mutta en juuri tuota kirjaa. Supisen kirja ei ollut minun juttuni. - Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan Grishamin joulukirjaa. Se on varmasti vähän samanlainen kuin Mantelimaa siinä mielessä, että teoksesta joko pitää tai sitten ei. Kiitos paljon, samoin sinulle! :-)

      Poista