sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Loppuvuoden lukusuunnitelmia (The End of Book Tag)


Bibobook-blogin Minna julkaisi tänään videon, jossa hän kertoo loppuvuoden lukusuunnitelmistaan alkuperäisen haasteen (The End of Book Tag) kysymysten pohjalta. Näihin kysymyksiin ovat aiemmin vastanneet myös Anniina's book:in Anniina yhdessä Bibobook-blogin Lauran kanssa. Käy katsomassa Minnan video täältä ja Anniinan sekä Lauran oma täältä. Suomennetut kysymykset löytyvät Anniinan videon alta.

Innostuin videoiden myötä itsekin vastaamaan kysymyksiin. Millaisia lukusuunnitelmia sinulla on vielä näille vuoden viimeisille viikoille?

1. Onko sinulla keskeneräisiä kirjoja, jotka olet aloittanut tänä vuonna ja aiot lukea vielä loppuun?

Minulla on tällä hetkellä kesken kaksi kirjaa: Miina Supisen romaani Mantelimaa ja Stephen Hawkingin tietokirja Ajan lyhyt historia. Supisen teos on loppusuoralla, ja siitä olisi tarkoitus kirjoittaa vielä myöhemmin postauksessa, jossa vinkkaan jouluista luettavaa. Ajan lyhyt historia on ollut minulla kesken marraskuusta asti, mutta minulla on nyt ollut niin paljon kirjastosta tulleita varauksia, että Hawking on jäänyt jalkoihin. Lainasin sen alunperin tarkoituksenani blogata syntymäpäivänäni kirjasta, joka on julkaistu syntymävuotenani 1988, mutta aloitin lukemisen tietenkin liian myöhään. Toivottavasti innostuisin viimeistään jouluna lukemaan teoksen loppuun!

2. Odotatko vielä jotain tänä vuonna ilmestyvää kirjaa?

Luulisin, että kaikki kirjat ovat jo ehtineet ilmestyä tältä vuodelta tai en ainakaan odota enää mitään. Kevään julkaisuja odotellessa! Lisäksi kirjastosta pompahtelee varmasti alkuvuodesta tämän vuoden julkaisujen varauksista (odotan erityisesti Saara Turusen Sivuhenkilöä ja Olli Jalosen Taivaanpalloa).

3. Mitkä kolme kirjaa haluat vielä lukea tänä vuonna?

Aiemmin mainitsemieni keskeneräisten teosten lisäksi lukemista odottavat Enni Vanhatapion esikoisromaani Absentia ja Tara Westoverin elämäkerta Opintiellä. Näiden kanssa on jo itse asiassa kiire: ne pitäisi lukea ensi viikon aikana, koska laina-aika menee umpeen joululomalla, jolloin olen muissa maisemissa. Uskon, että ehdin lukea ainakin Vanhatapion kirjan, mutta Opintiellä jää nähtäväksi. Täytynee laittaa se sitten myöhemmin uudelleen varaukseen. Lainasin keskustakirjaston Oodin avajaispäivänä Rachel Cuskin teoksen Ääriviivat, jonka haluaisin lukea joululomalla. Lisäksi toivon lukevani vielä Satu Vasantolan esikoisteoksen En palaa koskaan takaisin, luulen. Saapa kuitenkin nähdä, sillä oman lukutahtini tuntien nämä kuulostavat hiukan ylimitoitetuilta lukuodotuksilta.

4. Onko vielä mahdollista, että löydät uudet suosikkikirjan tälle vuodelle?

Suosikkikirjasta en osaa sanoa, mutta toivon kovasti pitäväni ainakin Cuskin Ääriviivoista ja Vasantolan esikoisromaanista - jos siis ehdin lukea ne vielä tämän vuoden puolella.

5. Oletko jo tehnyt suunnitelmia tulevalle vuodelle?

Ensi vuoden lukusuunnitelmista aion kirjoittaa perinteisesti alkuvuodesta mahdollisesti samalla, kun palaan vielä vuonna 2018 mieleen jääneisiin kirjoihin. Aion valita ensi vuodelle ainakin taas uudet hyllynlämmittäjät (eli 12 lukematonta kirjaa omasta hyllystä) ja mahdollisesti luen myös osan niistä, jotka jäivät tänä vuonna lukematta. Olen lukenut viime vuosina niin paljon kotimaista kirjallisuutta, että aion tulevana vuonna keskittyä erityisesti käännettyyn kirjallisuuteen. Yritän myös haastaa itseäni lukemaan edes hitusen enemmän tietokirjallisuutta ja elämäkertoja, koska ne jäävät minulla aina romaanien varjoon.


Rauhallista joulun odotusta ja mukavia lukuhetkiä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti