torstai 14. helmikuuta 2019

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Loistava ystäväni, Elena Ferrante. Wsoy 2016 (L'amica geniale 2011). suom Helinä Kangas. 362 s.
Kansi: Martti Ruokonen. Kirjastolaina.

Nyt voin sanoa minäkin: Olen lukenut Elena Ferranten Napoli-sarjaa. En voi vielä sanoa, lukeneeni koko sarjaa mutta sekin päivä varmasti vielä tulee. Suhtaudun kaikenlaiseen hypetykseen epäilevästi ja lämpeän asioille, joita kaikki hehkuttavat, hitaasti tai en ollenkaan. Napoli-sarjan kohdalla en pitänyt turhaan kiirettä. Tiesin, että luen ainakin ensimmäisen osan, mutta halusin, että hype hieman rauhoittuu ennen omaa vuoroani. Viime vuonna lämmittelin jo vähän, kun luin ensimmäisen Ferranteni, Hylkäämisen päivät, mutta se ei oikein kolahtanut. Jännitti, miten Loistava ystäväni -teoksen (Wsoy 2016, alkukiel. 2011) kanssa kävisi.

Napoli-sarja on varmasti kaikille sen verran tuttu, että jätän juonikuvaukset mahdollisimman minimiin. Pohjustettakoon kuitenkin sen verran, että sarjan ensimmäinen osa vie lukijan 1950-luvun Napoliin, missä hiekkatomu kieppuu kaduilla, rahan tienaamiseksi on tehtävä kovasti töitä ja perheiden miespuoliset tappelevat herkästi toisten perheiden miesten ja poikien kanssa. Loistava ystäväni aloittaa Lilan ja Elenan elämän seuraamisen lapsuudesta, ja ensimmäinen osa päättyy, kun tytöt ovat 16-vuotiaita. Lila, oikealta nimeltään Raffaella Cerullo, on suutari-isän ja tämän vaimon tytär. Vain Elena kutsuu häntä lempinimellä Lila, muut nimellä Lina. Lila auttaa usein isoveljensä Rinon kanssa isäänsä verstaalla. Elena Greco (Lilan kutsumana Lenú) asuu yhdessä tiukan äitinsä ja lempeämmän isänsä kanssa ja saa mahdollisuuden opiskella, kun taas Lila joutuu jättämään opinnot kesken. Siinä missä Lila on räväkkä eikä paljoa mieti sanomisiaan, Elena on rauhallinen ja hyvin epävarma itsestään.

Sarjan avausosan juoni ei ehkä ole kovin erikoinen, mutta toisaalta se on aika lailla sellainen kuin mitä ajattelinkin etukäteen: elämää hyvine ja huonoine hetkineen. Kertojana on Elena, joten mieleen jää vahvimpana hänen epävarmuutensa itsestään, pelkonsa ja riippuvaisuus Lilasta. Välillä Elenan takertuvaisuus Lilaan ärsytti, mutta niin ärsytti Lilan ilkeyskin ja esimerkiksi tapa tentata Elenaa tämän opiskeluista. Itse asiassa vasta hieman yli kahdensadan sivun jälkeen aloin lämmetä Elenan ja Lilan vähän eriskummalliselle ystävyydelle. Lisäksi aloin ymmärtää, miksi Elenan epävarmuus aluksi ärsytti: tunnistin hänessä niitä samoja tuntemuksia esimerkiksi ulkonäöstä ja joukkoon kuulumisesta, joiden kanssa itse painin teini-ikäisenä. Kaikista huikeinta teoksessa on sen lopetus, joka sisältää sellaisen koukun, josta ei irti räpistellä.  Niinpä seuraava osa oli laitettava samantien varaukseen. Tai siis laitoin myös loput osat, koska haluan nähdä, millainen kokonaisuus osista syntyy ja millainen kokonaismielipide siitä muodostuu. Loistava ystäväni vaikuttaa sarjan lämmittelyosalta, joten odotan, että jokin seuraavista pamauttaa potin ja muodostuu omaksi lempparikseni.

Mikä sarjan osista on sinun suosikkisi?


Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

3 kommenttia:

  1. No niin, tästä se alkaa. Minulle tämä aloitusosa oli heti tajunnanräjäyttäjä. En ehkä ole lukenut näin hienoa tyttöjen ystävyyden kuvausta sitten Annan ja Dianan ystävyyden. Jotain hyvin munromaista tunnistin heti alusta. Kun yhteiskunnalliset juonteet syvenevät, sarja vain paranee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, taidan olla lukenut vielä niin vähän Munroa, etten havainnut! Täytyy kiinnittää jatkossa huomiota. Uskon satavarmasti siihen, että paras on vielä tulossa ja tämä oli vasta pohjustusta. Ehkä vielä tämän vuoden aikana sanon löytäneeni uuden lempisarjan, jännittävää nähdä!

      Poista
  2. Minäkin otin Napoli-sarjan lukuuni vähän myöhässä, koska pelkäsin hiukan sen ympärillä käytyä hypetystä, ihan niin kuin sinäkin. Ihastuin sarjaan heti ensimmäisellä lukukerralla, mutta kuten Elina tuossa yllä sanoo, sarja vain paranee ja syvenee edetessään!

    <3

    VastaaPoista