keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Ekat luetut hyllynlämmittäjät x 2: Laura Gustafsson: Korpisoturi & Herman Koch: Illallinen


Olen viimeinkin saanut tartuttua ensimmäisiin hyllynlämmittäjä-haasteen kirjoihini - eihän tässä vasta olekaan kuin huhtikuun alku! Minulla on aina kirjaston lainakirjat sängyn viereisellä ikkunalaudalla, ja olen hoksannut tarttuvani oman hyllyn lukemattomiin helpommin, jos yksi tai muutama on lainakirjojen pinossa valmiina lukemista varten. Aion nyt pitää kiinni siitä, että ikkunalaudan pinossa on aina myös yksi hyllynlämmittäjä-haasteen kirja. Tällä hetkellä siellä muuten odottaa Leena Parkkisen romaani Säädyllinen ainesosa. 

Luin molemmat teokset maaliskuussa - kuukautena, jolloin valo karistaa silmistäni talven unihiekat ja olen taas energiaa täynnä. Kuun alkupuolella luin Laura Gustafssonin teoksen Korpisoturi, jonka uumoilinkin olevan ensimmäinen haasteeseen valitsemistani kirjoista, johon tartun. Lisäksi luin kuukauden viimeisenä teoksena Herman Kochin Illallisen. Kummallakaan teoksella ei muuten ole mikään puoleensavetävin kansi! Lyhyesti sanottuna kumpikin teos oli lukukokemuksena pääasiassa positiivinen, vaikka pieniä häiritseviä piirteitä löytyikin. Seuraavaksi esittelen tarkemmin kumpaakin kirjaa ja niistä heränneitä ajatuksia.

Korpisoturi, Laura Gustafsson. Into 2016. 257 s. Omasta hyllystä.

Laura Gustafsson kirjoittaa teoksessaan Korpisoturi (Into 2016) miehestä nimeltä Ahma, joka päättää kääntää yhteiskunnalle selkänsä ja joka uskoo maailmanlopun koittavan. Se, milloin maailmanloppu koittaisi, on sivuseikka: tärkeintä on valmistautua sen tuloon. Niinpä Ahma muuttaa itärajalle isoäitinsä vanhaan mökkiin, omasta mielestään syrjään muista ihmisistä ja ryhtyy elämään omavaraisesti. Vaikka Ahma onkin hankkinut paljon tietoa etukäteen, pellon tekeminen, eläimen nylkeminen ja ruokavarastojen kokoaminen ei käytännössä olekaan niin helppoa kuin Ahma on saattanut luulla. Yllättävän vaikeaa on lisäksi saada olla yksin. Milloin riesana on metsässä asustava sika, milloin kylän naiset, Pamsu ja Linnea; yritä siinä sitten keskittyä keskittyä maailmanlopun tuloon. Ja tietenkin pahin sitten tapahtuu: Suomen sähköverkko kaatuu eikä syrjäisen pikkukylän selviytymisellä ole mitään merkitystä.

Olen vuosia sitten lukenut Gustafssonin Huorasadun, joten odotin Korpisoturilta jotain samantyylistä, sellaista odottamatonta, outoa ja kieroutunutta saako-tälle-edes-nauraa-tyyliä. Ja kyllähän Korpisoturista sellaista Gustafssonille ominaista tyyliä löytyy. Ahma on jo itsessään vähän erikoinen, sovinistinen ja ristiriitainen hahmo, josta en oikein pystynyt pitämään mutta josta kuitenkin löytyi myös hyviä piirteitäkin, kuten se, miten Ahma suhtautuu eläimiin. Vaikka hän miten yrittää antaa vaikutelmaa, että inhoaa vapaana temmeltävää sikaa, Ahma tuntuu kuitenkin kaipaavan sen seuraa ja taitaa pohjimmiltaan olla huolissaan, jos otusta ei näy.

Itselleni mieluisinta luettavaa oli teoksen alkupuoli, jossa huumori rönsyää ja Ahma totuttelee erakkona elämiseen. Odotin, että valtaosassa tarinaa olisi keskitytty juuri yksinkertaiseen erakkoelämään, mutta harmillisen pian Ahman mökissä asustaakin useampi ihminen ja keskitytään  enemmän ihmissuhteisiin. Sähköverkon kaaduttua tarinaa saa entistä tummempia sävyjä, kun elämästä muodostuu harjoittelun sijaan todellinen selviytymistaistelu. Tilannetta ei helpota se, että eräät kylän miehet kokevat muualta muuttaneen Ahman uhkana, joka on tuhottava. Kuinka käy, kun Ahmankin mökin asukkaat alkavat kyräillä tosiaan ja kääntyä toisiaan vastaan?

Gustafssonin tekemä laaja taustatyö näkyy. Korpisoturin maailma ei tunnu lainkaan mahdottomalta: miten yhteiskunnan kävisi, jos sähkö- ja tietoverkko kaatuisivat? Kehenkään ei voisi ottaa yhteyttä, ei tietäisi yhteiskunnan tapahtumista eikä ruokakaupassa voisi asioida. Miten toimisit? Kuinka pitkään selviäisit? Korpisoturi nostaa mieleen myös ilmastonmuutoksen ja sen mahdolliset seuraukset, kuten äärisääilmiöiden aiheuttamat tuhot ja niiden vaikutukset. Korpisoturi jättää ihon kananlihalle. 

Helmet-lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin
Hyllynlämmittäjä-haaste 2019

Illallinen (Het diner), Herman Koch. Siltala 2012 (hollaniksi 2009). suom. Sanna van Leeuwen. 340 s. Omasta hyllystä.

Hollantilaisen Herman Kochin teos Illallinen (Siltala 2012) alkaa kuin jännitysromaani: Paul ja Claire ovat lähteneet illalliselle hienostoravintolaan yhdessä Paulin veljen ja tämän vaimon kanssa. Koska Paulin veli, Serge Lohman, on tunnettu poliitikko ja mahdollisesti tuleva pääministeri, he ovat saaneet helposti pöydän, vaikka on tavanomaista saada pöytä vähintään kolmen kuukauden päähän. Lukijaa kutkuttava jännitys syntyy tapahtumista ennen illalliselle lähtöä. Paul on löytänyt poikansa kännykästä videon, joka tuntuu kuin pahalta unelta. Illallinen on hampaiden kiristelyä, perheenjäsenten tarkkailua ja mielen myllerrystä, yhtä piinaa. Sitä ei auta, että mistään tietämättömät tarjoilijat jaarittelevat pitkään jokaisen ruoka-annoksesta kuin kaikki todella olisivat niistä kiinnostuneita.

Koch paljastaa asioita vähitellen: katseet menneisyyteen tuovat esiin odottamattomia asioita. Tällainen uuden kuoriminen kerros kerrokselta on nautittavaa ja koukuttavaa; niinpä tarinaa lukee nopeasti ja paljon kerralla, koska kesken jättäminen on vaikeaa. Juonesta ei myöskään halua kertoa yhtään enempää, jottei teoksen yllätyksellisyys kärsisi.

Illallinen pureutuu lujasti ihmismielen syvimpiin syövereihin ja vaatii lukijaa pohtimaan oikeaa ja väärää: miten paljon oikeudentajua ja sovinnaisuuden rajoja voi venyttää vai voiko ollenkaan? Mitä kaikkea itse olisit valmis tekemään, jotta perheesi voisi jatkaa elämää edelleen onnellisena? Vai teetkö sen loppujen lopuksi ennemminkin itsesi suojelemisen vuoksi? Teoksen luettuani sen tapahtumat pyörivät mielessäni vielä nukkumaan mennessäni ja kysymykset sinkoilivat päässäni. Lopun tapahtumat kaihertavat ja häiritsevät edelleen enkä ihan ymmärtänyt kaikkea (tai erästä tapausta, jota en voi tässä paljastaa). Juuri se, että kirja ikään kuin raastaa liitua ikävästi taulua vasten ja saa nostamaan kädet korville, saa minut kallistumaan siihen tunteeseen, että olen lukenut jotain jollain tapaa merkittävää - sellaista, joka häiritsevyydessään ja järkyttävyydessään kuitenkin herättää paljon kiinnostavia, filosofisia kysymyksiä eikä pyyhkiydy ihan heti mielestä. 

Voisin kuvitella lukevani vielä joskus jonkin muunkin Herman Kochin romaanin. Ainakin Pormestari nousi Instagramin puolella esiin hyvänä vaihtoehtona.

Helmet-lukuhaaste 2019: 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Hyllynlämmittäjä-haaste 2019: luettu 2 / 12

4 kommenttia:

  1. Voi sentään! Olen unohtanut koko hyllynlämmittäjä-haasteen. Itse asiassa unohdin sen jo viime vuonna (tänne se emoji, jossa apina peittää silmänsä). Mutta ihana lukea muiden haastepostauksia. ♥

    Olen lukenut nämä molemmat kirjat ja olen kansista ihan samaa mieltä. Kumpikin piti otteessaan, molemmissa on jotain inhottavaa fiiliksen tasolla. Hienoja romaaneja molemmat, silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, Katja! :-D Vaikka eihän haastetta välttämättä tarvitse oman hyllyn kirjoihin tarttumiseen. Itselläni se toimii (ainakin jonkinlaisena) kannusteena, tosin tänä vuonna olen vakavissani päättänyt pitää kiinni siitä, että omasta hyllystä on otettava kirjoja lukuun, vaikka kirjastostakin totta kai lainailee luettavaa.

      Niin ovat! Inhottavuudessaan silti todella mieleenpainuvia ja hyviä. Onneksi tuli viimeinkin luettua nämä. :-)

      Poista
  2. Nämä hyllynlämmittäjät ovat sitä luokkaa, että ne myös ravistelivat sopivasti nupin lämpimäksi aatoksia sinkoilemaan.
    Ahmassa oli jotain hyvin hellyttävääkin, perisuomalaista miestä...

    Koch puolestaan on aika verbaalivirtuoosi jättäen sekä tästä että Pormestarista hyvin ambivalentin lukukokemuksen nostaen jälkimmäisessä esiin myös meillä erittäin ajankohtaisen eutanasiakysymyksen.
    Koch käyttää venyttelevän pohdiskelevaa tyyliä: päähenkilö fundeerailee, spekuloi ja analysoi niin perinpohjaisesti, että tuntuu pureskelevan rikki omat ajatuksensakin. Ja kun tähän yhdistetään Kochin eittämättä taidokas kynänkulku saadaan tulokseksi kimurantti teos, taidokas kombinaatio sekä ärtymystä että ihastusta; - aika veijari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa kuulla, että Pormestarissa nostetaan esiin eutanasia, en tiennytkään! Hyvin kuvailet Kochin kirjoitustyyliä. Jäi kyllä niin vahva jälki, että kiinnostaa kyllä lukea lisää. :-)

      Poista