tiistai 25. kesäkuuta 2019

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Tavalliset pikku pihajuhlat (Truly Madly Guilty, 2016), Liane Moriarty. Wsoy 2017. suom. Helene Bützow. 464 s.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Omasta hyllystä.

Etsitkö kesäkassiin kirjaa, joka on samaan aikaan juonivetoinen, älykäs, tarkkanäköinen ja juuri sopivasti kepeä? Liane Moriartyn kirjat voivat olla sinua varten. Tavalliset pikku pihajuhlat on kolmas Moriartyn teos, jonka olen nyt lukenut Hyvän aviomiehen ja Mustien valkeiden valheiden lisäksi. Moriartyn esikoisteos ja tänä kesänä julkaistu suomennos ovat vielä siis lukematta. Lisäksi starttasin eilen HBO:n sarjan Big Little Lies toisen kauden, josta pidän hurjan paljon, vaikkei toinen kausi pohjaudukaan Moriartyn kirjoihin ensimmäisen kauden tavoin (rakastan sarjan vahvaa näyttelijäkaartia!)

Tavalliset pikku pihajuhlat on kirjailijan tuotantoa aiemmin lukeneelle tuttua Moriartya: on jokin yllättävä tapahtuma, tragedia, joka syöksee tavallisen arjen kaaokseen ja alkaa nostattaa pinnan alta esiin jatkuvasti uutta ja odottamatonta eikä mikään siis välttämättä ole sitä, miltä päällepäin näyttää. Parasta Moriartyn kirjoissa onkin, miten järkyttävät kuin kepeätkin tapahtumat kulkevat taidokkaasti käsikkäin. Auvoinen makeus ja hattara on Moriartyn kirjoista kaukana.

Valitsin teoksen matkalukemiseksi Lissaboniin, koska reissuissa harvemmin jaksan keskittyä mihinkään haastavampaan tai kielellä kikkailevaan kirjallisuuteen. On harmi, että teoksen nimi ei ole mikään kutsuvin saati mieleenpainuvin eikä oikein kansikuvakaan; teoksen alkuperäinen nimi Truly Madly Guilty olisi paljon houkuttelevampi. Suomenkielisen nimen takia olen siirtänyt teokseen tarttumista (ja ehkä myös sivumäärän), sillä sen herättämä mielikuva on tuntunut kovin lattealta. Onneksi tarina itsessään osoittautui kaikkea muuta kuin latteaksi: juoni imaisi aavistuksen tahmean alun jälkeen vahvasti mukaansa ja koin lukiessa samanlaisen koukuttavan tunteen kuin HBO:n sarjaakin katsoessani - samalla kun lukee, harmittelee jo etukäteen sitä, että ennen pitkää teos loppuu.

Tavalliset pikku pihajuhlat nimi paljastaa, missä sattuu jotain, joka syöksee ihmisten elämän raiteiltaan. Erika ja Oliver viettävät suunnitelmista poiketen iltaa naapuriensa Vidin ja Tiffanyn pihajuhlissa. Vid on pistänyt tarjoiluissa parastaan ja nauttii isännän roolistaan. Pariskunnan kymmenvuotias Dakota vahtii Clementinen ja Samin pieniä tyttäriä Hollya ja Rubya. Clementine on Erikan lapsuudenystävä ja sellisti, jonka pitäisi olla harjoittelemassa koe-esiintymiseen eikä  olla puolituntemattomien ihmisten kotona juhlimassa. Kaiken lisäksi Erika ja Oliver ovat esittäneet Clementinelle ja Samille yllättävän pyynnön juuri ennen juhliin saapumista ja kaikki tuntuvat olevan siksi hieman raiteiltaan. Sitten sattuu jotain hirveää, jota kukaan ei uskoisi tapahtuvan. Tämän enempää en juonesta haluaa paljastaa, sillä parasta tietenkin on, kun tapahtumista ja ihmisistä itsestään tietää mahdollisimman vähän etukäteen.

Vaikka tiivistämisen varaa löytyisi, Tavalliset pikku pihajuhlat ei menetä vetävyyttään liikaa. Koska edellisestä Moriartyn kirjan lukemisesta oli ehtinyt vierähtää pitkä aika, eivät moriartymaiset tunnuspiirteet tuntuneet liian tutuilta tai nähdyiltä. Pidin teoksesta suunnattoman paljon, sillä sen tragedia ja miten kukin siihen suhtautuu, ovat mielenkiintoista luettavaa, kuten myös Erikan ja Clementinen ystävyyssuhde, jonka Clementinen äiti on heidän välilleen osoittanut lapsuudessa. Erilaiset äidit ovat teoksessa myös keskeisessä roolissa ja tarkastelun kohteena.

6 kommenttia:

  1. Hauskaa, kirjoitin juuri uusimmasta Moriarty-suomennoksesta. Se ei ollut minulle mikään täysosuma, mutta kaipaan jotain todella vetävää ja upottavaa luettavaa. Ehken heti lue toista Moriartya perään, mutta tämän voisin joskus lukaista ihan mieluusti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään lukisi Moriartyn -tai ylipäänsä kenenkään muun saman kirjailijan- kirjoja putkeen tai liian lähekkäin, sillä ainakin itse nautin Moriartyn kirjasta enemmän, kun edellisen lukemisesta on vierähtänyt vähän aikaa. Suosittelen lämpimästi Pihajuhlia sitten, kun taas on sopiva aika Moriartylle. :-)

      Onpa harmi, että uusin suomennos ei ollut täysosuma. En uskalla kovin paljoa lukea arvioita siitä, mutta vähän kävin kurkkimassa arviotasi. Pihajuhlissahan on myös runsaasti henkilöitä uusimman tavoin, mutta tässä niitä ei mielestäni ollut liikaa (tai noh, Dakotan kerrontaäänen olisi voinut jättää pois ja se olikin pienessä osassa) ja jokainen tuntui tärkeältä. Täytyypä miettiä sitten, kun Moriartyyn taas tartun, kumman luen seuraavaksi: uusimman vai esikoisen.

      Poista
  2. Tästä minä tykkäsin. Se oli minulle ensimmäinen Moriarty ja ihastuin todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ensimmäinen onkin yleensä se vaikuttavin! :-) Itselläni ensimmäinen Moriarty oli tosiaan Mustat valkeat valheet, mutta tämä Pihajuhlat ei jää siitä kauas. Mahtavia kirjoja molemmat! Hyvä aviomies jäi itselläni vain "ihan kivaksi", vaikka sitäkin luki mielellään.

      Poista
  3. Just ostin tämän itselleni omaksi jostain alelaarista... Ehkä pian pääsen aloittamaankin ja odotan innolla tämän postauksesi jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi.
    Korko on 3% vuodessa. Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse.

    Sähköposti:  simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista